*
Etusivu » Yritystieto » Valio työpaikkana » Vastuu henkilöstöstä » Koulutus ja urapolut

Koulutus ja urapolut

Valion erilaisiin tehtäviin vaadittavan pohjakoulutuksen voi hankkia monessa oppilaitoksessa: meijeriammattikoulussa, ammattikorkeakouluissa tai korkeakouluissa. Valio tukee henkilöstönsä kehittymistä läpi työuran.
Henkilön kehittymistä työuran eri vaiheissa tuetaan systemaattisen valmennusmallin, Valioakatemian, avulla. Valiolaisille laaditaan kehityskeskustelun yhteydessä henkilökohtainen tai tiimikohtainen oppimissuunnitelma.

Valio edistää meijeriammattien tunnettuutta rahoittamalla MilkWorks -projektia. Internetissä www.milkworks.fi esitellään meijeriammatteja ja maidontuotantoon liittyvää tietoa.

Tuotantolaitokset ovat tarjonneet työssäoppimis- ja harjoittelupaikkoja erityisesti Hämeen ammatti-instituutin ja ammattikorkeakoulun meijerialan opiskelijoille. Meijerialan opettajilla on ollut mahdollisuus tutustua työelämään Valion tuotantolaitoksissa.
Urapolut
Valio tarjoaa paljon mahdollisuuksia tehtäväkiertoon. Avoimet työpaikat ilmoitellaan aina ensisijaisesti Valion sisäisesti. Oman vakituisen työsuhteen puitteissa on mahdollista esimerkiksi tehdä määräaikainen sijaisuus toisella osastolla.

Määräaikaisuuden päättyessä on mahdollista palata takaisin vanhoihin tehtäviin. Henkilöstölle tarjotaan työskentelymahdollisuuksia myös ulkomaisissa myyntiyhtiöissä kansainvälisen liiketoimintaosaamisen lisäämiseksi. Valiolla on myyntiyhtiöt Venäjällä, Ruotsissa, Baltian maissa, Belgiassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa.

Tutustu meijerialan ammatteihin
*
Yhteystiedot * Yleiset käyttöehdot * Tietoturvaohje * © 2012 Valio Oy