*
Etusivu » Tutkimus ja Tuotekehitys » Kuluttajaetu huipputuotteilla

Kuluttajaetua innovaatioilla

Valio tähtää kuluttajille hyötyä tuoviin innovaatioihin, joita ei voi helposti kopioida. Tutkimuksen ja tuotekehityksen parissa työskentelee noin 150 eri alojen ammattilaista.
Kolmannes henkilöistä keskittyy pitkäntähtäimen strategisiin kehitysprojekteihin, joista odotetaan syntyvän uusia innovatiivisia tuotteita ja teknologiasovelluksia. Kaksi kolmannesta työskentelee perustuotteiden kehityksen ja erilaisten tukitoimintojen parissa. Prosessiteknologinen osaaminen on Valion kilpailukyvyn peruspilari.

Tuotteistamiseen tarvitaan vankkaa ravitsemustutkimusta ja teknologiaa, kemian erikoisanalytiikkaa ja syvää osaamista tuotekehityksessä sekä aistinvaraisessa arvioinnissa.

Monet tutkimushankkeet tehdään yhteistyössä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Terveysvaikutteisten tuotteiden tehon testaaminen on oleellinen osa tuotekehitysprosessia. Tuoteturvallisuuteen panostetaan tehostetuilla, tuotantolaitoskohtaisilla hygieniaohjelmilla, joissa on mukana T&K:n mikrobiologian asiantuntijoita.

*
Yhteystiedot * Yleiset käyttöehdot * Tietoturvaohje * © 2012 Valio Oy