Terveysväitteet

Terveysväitteillä tarkoitetaan elintarvikkeen pakkauksessa, mainonnassa tai markkinoinnissa käytettyjä väitteitä tuotteen käytön terveysvaikutuksista. Tuotteen käytöllä voi esimerkiksi olla vastustuskykyä vahvistavia vaikutuksia
Hakukäytäntö on hieman erilainen riippuen terveysväitteen tyypistä. Suurin osa jo markkinoilla olleista ns. elintoimintoväitteistä on toimitettu arvioitavaksi yhtenä nippuna, ns. yleisellä listalla (artikla 13.1). Nämä arviot valmistuvat osissa. Uudet väitehakemukset (artikla 13.5.) sekä väitteet, jotka viittaavat sairauden riskin alentamiseen tai lasten kehitykseen ja terveyteen (artikla 14) puolestaan käsitellään yksi kerrallaan ja ne vaativat erillisen hakemuksen.

EFSA julkaisi arvioinnit yleisen listan terveysväitteistä kuudessa erässä vuosina 2009–2011. EFSA arvioi 2758 elimistön normaaliin toimintaan, laihduttamiseen ja painon hallintaan, psykologisiin toimintoihin tai käyttäytymiseen liittyvän terveysväitteen tieteelliset perusteet. Vain joka viides terveysväite on saanut EFSA:lta positiivisen lausunnon ja niitä voitaneen jatkossakin käyttää elintarvikkeiden markkinoinnissa.

Myöhemmin julkaistaan vielä ns. luontaistuote- tai botanicals-ryhmään kuuluvien väitteiden lausunnot. Elintarvikealan toimijat voivat myös edelleen lähettää lasten kasvuun ja kehitykseen, sairauden riskitekijöihin sekä muuhun uuteen tieteelliseen tietoon liittyviä terveysväitehakemuksiaan arvioitavaksi.

Hyväksyttyjä terveysväitteitä
EU komissio on vahvistanut terveysväitteet kasvisterolin ja –stanolin sekä ksylitolin osalta. Kasvisteroleja tai – stanoleja sisältävistä tuotteista voidaan väittää, että ne ”alentavat kolesterolia” ja ksylitolista ”täysksylitolipurukumi vähentää karieksen riskiä lapsilla”. Kalsiumia, D-vitamiinia, proteiinia ja fosforia sisältävistä tuotteista saa sanoa että ne ovat ”välttämättömiä lasten luuston normaalille kasvulle ja kehitykselle”. Lisäksi α-linoleenihappo ja linolihappo ovat ”välttämättömiä rasvahappoja, joita tarvitaan lasten normaaliin kasvuun ja kehitykseen.

Terveysväitteiden käyttö
EU:n hyväksymän terveysväitteen käyttö markkinointiviestinnässä edellyttää, että tuote täyttää väitettä koskevan ravintoaineen osalta tietyt vaatimukset. Vitamiinien ja kivennäisaineiden määrä tuotteessa tulee olla vähintään 15 % vuorokautisen saannin vertailuarvosta. Proteiiniin liittyviä väitteitä saa käyttää, kun proteiinin määrä on vähintään 12 % energiasta. Välttämättömiä rasvahappoja koskevia terveysväitteitä voi käyttää jos α-linoleenihapon määrä on vähintään 0,3 g /100 g ja /100 kcal ja linolihappomäärä 1,5 g /100 g.
Ravintoaineiden vuorokautisen saannin vertailuarvot
KIRJAUDU
Käyttäjätunnus:
Salasana:
Unohtuiko käyttäjätunnus tai salasana? »

REKISTERÖIDY!

Jos työskentelet ravitsemuksen ja terveyden parissa asiantuntija- tehtävissä, tai opiskelet tai opetat alaa, kannattaa rekisteröityä!

  • saat käyttöösi tuoretta tutkimustietoa.
  • voit tilata esitteitä ja tietopaketteja.
  • pääset helposti mukaan koulutuksiin ja seminaareihin.

REKISTERÖIDY

SUOSITTELE SIVUA

Suosittele tätä sivua kollegallesi
Sivukartta * Yleiset käyttöehdot * Tietoturvaohje * © 2012 Valio Oy