Liikuntaravitsemus

Ravitsemus kuuluu urheiluvalmennuksen tukitoimiin aivan kuten lihashuolto ja psyykkinen valmennus. Urheilijan lisätessä harjoitusmäärää tai – tehoja, olisi syytä samalla huomioida myös ruokavalioon tarvittavat muutokset lisääntyneen energian- ja ravintoaineiden tarpeen tyydyttämiseksi. Toisaalta ruokavalion tarkastelu on tarpeen myös jos urheilija ei palaudu harjoituksesta toivotulla tavalla tai sairastelee poikkeuksellisen paljon. Kasvavilla urheilijoilla riittävä energian ja ravintoaineiden tarve on erityisen tärkeää kehittymisen kannalta.
Arkiruokavalio kuntoon
Päivittäinen perusruokavalio on tärkein ravitsemustilaa ja suorituskykyä määräävä tekijä. Energian ja ravintoaineiden saantiin vaikuttaa paitsi ruoka-aineiden käyttömäärä myös käyttötiheys. Oleellista on keskittyä siihen mitä syödään paljon ja usein, ei siihen mitä syödään harvoin ja vähän. Urheilijakin voi herkutella silloin tällöin kunhan arkiruokavalio on kunnossa.
Valmistautuminen harjoituksiin tai kilpailuihin
Liikkujan on usein tarpeellista tehdä muutoksia ruokavalioonsa ennen vaativaa harjoitusta, kuntoilutapahtumaa tai kilpailua. Ennen liikuntaa on oleellista ajoittaa ateriat oikein, valita helposti sulavia ruoka-aineita sekä täyttää energia- ja nestevarastot.
Neste- ja energiatäydennys liikunnan aikana
Liikunnan aikaisella neste- ja energiatäydennyksellä voidaan hidastaa uupumista ja pitää yllä suoritustehoa. Liikunnan aikana elimistö ei toimi optimaalisesti ravinnon vastaanottamisen kannalta ja siksi on oltava erityi-sen tarkkana suorituksen aikaisen täydennyksen kanssa. Sitä on myös harjoitetava kuten itse liikuntasuoritusta varten.
Ravinto oleellista palautumisessa
Liikunnan jälkeen tavoitteena on tehokas ja nopea palautuminen, etenkin jos seuraavan suoritukseen on lyhyt aika. Palautumisvaiheessa on korvattava liikunnan aikana hikoilun myötä menetetty neste sekä lihastyön kuluttamat hiilihydraattivarastot. Palautumisvaiheen ruokailun tai nestetäydennyksen laiminlyönti heikentää suorittuskykyä seuraavissa harjoituksissa tai kilpailutilanteessa. Niukoilla energiavarastoilla harjoittelu on kuluttavaa ja estää urheilijan kehittymisen sekä altistaa sairastumisille.
Kuva. Ravitsemuksen merkitys liikkujalle
Valio Plus™ tekee hyvää
Valio maito on kirittänyt suomalaisia urheilijoita yhä parempiin suorituksiin jo vuosikymmenien ajan. Valio Plus™ auttaa myös tulevia sukupolvia ylittämään itsensä.

Valio tulee tukemaan yhdessä kummien kanssa lasten ja nuorten liikuntaa ja hyvinvointia ennennäkemättömällä tavalla.

Valio Plus™ kummeina toimivat Kiira Korpi, Teemu Selänne, Joel Pohjanpalo ja Sami Hyypiä.
Lue lisää Valio Plus™ sivuilta

KIRJAUDU
Käyttäjätunnus:
Salasana:
Unohtuiko käyttäjätunnus tai salasana? »
Tunnus vahvistamatta? »
REKISTERÖIDY!

Jos työskentelet ravitsemuksen ja terveyden parissa asiantuntija- tehtävissä, tai opiskelet tai opetat alaa, kannattaa rekisteröityä!

  • saat käyttöösi tuoretta tutkimustietoa.
  • voit tilata esitteitä ja tietopaketteja.
  • pääset helposti mukaan koulutuksiin ja seminaareihin.

REKISTERÖIDY

SUOSITTELE SIVUA

Suosittele tätä sivua kollegallesi
Sivukartta * Yleiset käyttöehdot * Tietoturvaohje * © 2013 Valio Oy