Uskonto
|
| Eräät uskonnot ja vakaumukset vaikuttavat ruoanvalintaan. Valiolla on runsaasti tuotteita, jotka soveltuvat sekä juutalaisten että muslimien ruokavalioon
|
| Juutalaiset |
Juutalaisten sallituista eli puhtaaksi katsotuista ruoista käytetään nimitystä "kosher". Juutalaisten ruokia koskevia säädöksiä on eniten eläinkunnan tuotteista, erityisesti lihasta. Kosher-lihassa ei saa olla verta ja yleensäkin veriruoat ovat kiellettyjä.
Ruokalajit, joissa on yhdistettynä sekä liha- että maitotuotteita, ovat kiellettyjä. Myös liha- ja maitoruokien syöntijärjestys on määrätty. Liharuoan syömisen jälkeen tulee odottaa periaatteessa 3-6 tuntia, ennen kuin saa syödä maitoruokia. Sen sijaan maitoruokien jälkeen voi pienen tauon jälkeen syödä liharuokia, jos ennen sitä syö jotain neutraalia, kuten kasviksia, hedelmiä, tiettyjä kaloja, leipää tai kananmunaa.
|
| Muslimit |
Koraani kieltää syömästä sianlihaa, verta sekä lihaa, jota ei ole teurastettu islamilaisen sääntöjen mukaisesti. Myös alkoholin nauttiminen on kielletty.
|
 |