Allergiat
|
Ruoka-allergiat ovat yleisimmin pienten lasten vaivoja. Eri arvioiden perusteella niitä potee imeväis- ja leikki-ikäisistä 10-20 %. Aikuisväestöstä noin viidellä prosentilla on ruoka-allergia tai yliherkkyyttä ruoka-aineille.
Mikä tahansa ruoka-aine voi yksilöllisesti aiheuttaa allergiaa tai muita yliherkkyysoireita. Hyvin yleisiä oireiden aiheuttajia ovat sitrushedelmät, kaakao, mansikka ja tomaatti. Ruoka-aineita voidaan ryhmitellä myös sen mukaan miten yleisesti niille oireillaan eri ikäkausina. Esimerkiksi lapsilla yleisin ruoka-allergeeni on kananmuna.
|
| Maitoallergia ei ole kovin yleistä |
| Pikkulapsista arviolta noin 2-3 prosenttia on allergisia lehmänmaidolle. Maitoallergia paranee yleensä ennen kolmen vuoden ikää, mutta joillakin vasta kouluikään mennessä. Allergia voi ilmetä suolisto-oireina, mutta myös iho- tai hengitystieoireina. Hoitona on kaikkien maitovalmisteiden, myös juustojen ja meijerirasvojen välttäminen. Lapsi ei voi myöskään syödä elintarvikkeita, joiden valmistusaineluettelossa mainitaan maito, maitojauhe, hera, heraproteiini, kaseiini tai kaseinaatti.
|
| Pienellä osalla aikuisistakin voi olla maitoyliherkkyyttä |
Viime aikaisten tutkimusten mukaan myös 1-2 prosenttia suomalaisesta aikuisväestöstä on herkistynyt maitoproteiinille. Oireet ovat tavallisimmin erilaisia suolisto-oireita vaihdellen lievästä vatsan turvotuksesta jatkuvampaan mahakipuun ja ripuliin. Oireet saattavat ilmaantua maitotuotteiden nauttimisen jälkeen jopa pari vuorokautta viivästyneinä, jolloin niitä on vaikea yhdistää juuri maitoon. On tärkeää, että maitoyliherkkyys osataan todeta omaksi taudikseen ja erottaa laktoosi-intoleranssista tai ärtyvästä suolesta.
Maitoallergian oireet johtuvat maidon proteiinista eli valkuaisaineesta, kun taas laktoosi-intoleranssissa on kyse maitosokerin heikentyneestä imeytymisestä.
|
| Hyödyllisiä linkkejä |
| Tutustu laktoosittomuuteen liittyviin kysymyksiin ja vastauksiin |
| Allergia ja astmaliitto |
 |