Vatsan hyvinvointi
|
| Vatsan hyvinvointi on hyvin keskeinen jokapäiväiseen elämänlaatuun vaikuttava tekijä. Joillakin vatsa on luontaisesti herkempi kuin toisilla ja ärtyy helpommin esimerkiksi epäsäännöllisestä ateriarytmistä, kiireisestä elämäntyylistä tai stressistä. Vatsan hyvinvointiin jokainen voi vaikuttaa omilla elintavoillaan ja valinnoillaan.
|
|
"Monet suomalaiset kärsivät oikuttelevasta vatsantoiminnasta. Selvityksemme mukaan terveyden- ja ravitsemuksen parissa työskentelevistä asiantuntijoista noin 60 % keskustelee päivittäin tai viikoittain asiakkaidensa kanssa ruoansulatukseen liittyvistä asioista”, kertoo palvelupäällikkö Pirjo Kaartinen.
"Vatsan hyvinvointiin jokainen voi vaikuttaa omilla elintavoillaan ja valinnoillaan. Jokaisen kannattaa kuunnella kehoaan ja miettiä omia vatsaväänteitä aiheuttavia tekijöitä. Joillakin vatsaa ärsyttävät tietyt ruoat, joillakin mahanpuruja syntyy jatkuvasta hektisestä elämänmenosta. Kun on saanut itselleen kartoitettua vatsavaivojensa syyt, niin pienilläkin muutoksilla voi olo helpottua paljonkin", toteaa Pirjo Kaartinen.
"Vatsan hyvinvointi voi parantua jo sillä, että juo riittävästi nesteitä päivän aikana tai ei hotki ruokaansa, vaan sallii itselleen leppoisan ruokailuhetken. Lisäksi säännöllinen liikunta pitää vatsan toiminnan kunnossa. Yksi merkittävimpiä tekijöitä vatsan hyvinvoinnille on riittävä kuidun saanti", muistuttaa Pirjo Kaartinen. "Valio OLO™ Ruoansulatusjogurtit ovat oivallinen tapa lisätä päivittäistä kuidunsaantiaan. Ne sisältävät runsaasti kuitua, joka edistää ruoansulatusta ja auttaa vatsantoimintaa. Lisäksi Valio OLO™ Ruoansulatusjogurteissa on Valion patentoima probiootteja sisältävä yhdistelmä."
Lue lisää vatsan hyvinvoinnista:
|
|
| Näin hoidat vatsasi hyvinvointia |
| Riittävä kuidunsaanti on erityisen tärkeää vatsan hyvinvoinnille |
| Valio OLO™ ruoansulatusjogurtti |
| Toiminnalliset vatsavaivat |
| Usein kysyttyä |
 |