|
|
|
| Kansainvälistä koulumaitopäivää vietetään ympäri maailmaa syyskuun viimeisenä keskiviikkona. YK:n maatalous- ja elintarvikejärjestön FAO:n koordinoimaa Kansainvälistä koulumaitopäivää on vietetty vuodesta 1997 lähtien. Koulumaitopäivä muistuttaa, miten tärkeä osa maidolla on koululaisten ravitsemuksessa eri puolilla maailmaa. Tänä vuonna Kansainvälistä koulumaitopäivää juhlistetaan 26.9.2012.
|
Maito on täyttä ravintoa ja etenkin kalsiumin ja D-vitamiinin takia korvaamaton osa kouluruokaa. Vahva luusto rakennetaan kasvuiässä, koululaisena. Koululainen, niin tyttö kuin poikakin tarvitsee päivittäin noin 900 mg kalsiumia. Kouluaterian pitäisi tarjota siitä kolmannes. Lasillisessa maitoa tai piimää on 240 mg kalsiumia, kalsiumilla täydennetyssä maidossa vielä enemmän.
Kouluruokailu on olennainen osa koulun opetus- ja kasvatustehtävää ja oppilaiden hyvinvoinnin edistämistä sekä myös kansanterveydellisesti merkittävä asia. Riittävä, terveellinen ja maukas kouluruoka kiireettömästi nautittuna on enemmän kuin pelkkää ravintoa – se on nautinto, joka lisää koulussa viihtyvyyttä.
Katso tältä sivulta tuotteet ja ruokaohjeet Kansainväliseen koulumaitopäivään ja kysy lisää kampanjatuotteista Valion myynnistä.
Koulumaitopäivän menun voit kirjoittaa hauskalle menupohjalle. Menupohja löytyy suomenkielisenä ja ruotsinkielisenä.
Tilaa myös hauska juliste ruokalan somistukseksi.
KIRJAUDU palveluun ja klikkaa tästä:
|
| Printtaa Koulumaitopäivän menu |
| Tilaa Koulumaitopäivä -juliste |
Kampanjatuotteet - kysy lisää kampanjatuotteista Valion myynnistä |
|
Maustettu Valio Play® maitokaakaojuoma laktoositon saa hyvän makunsa aidoista makuaineista ja tuoreesta maidosta.
Rasvaa Valio Play® maitokaakaojuomissa on vain 1% ja tuotteet ovat laktoosittomia (syyskuun 2012 alusta lähtien). Yhdestä annosjuomasta saa lähes puolet päivittäisestä kalsiumtarpeesta (47%).
Valio Play® maistuu sekä kylmänä että lämmitettynä. Lasillisesta (2dl) Valio Play® maitokaakaojuomaa saa D-vitamiinia 2,0 mikrogrammaa, joka on 40% päivän saantisuosituksesta.
|
| Tutustu tuotetietoihin:
|
| Valio Play® maitokaakaojuoma 2,5 dl laktoositon
|
| Valio Play® maitokaakaojuoma 1 l laktoostion
|
|
Valio lempipulla nostatettu voideltu 65 g/60 kpl 3,9 kg laktoositon on voilla leivottu, laktoositon tuote, joka on sulattamalla ja paistamalla valmis. Maistuu hyvin Valio Play® maitokaakaojuoman kera!
Katso tuotetiedot:
Valio lempipulla nostatettu voideltu 65 g/60 kpl 3,9 kg laktoositon
|
Katso myös muut kampanjatuotteet: |
| Valio Plus™ rasvaton maito 2,5 dl
|
| Valio kypsä voisilmäpulla 60g/ 48kpl/ 2,88kg Laktoositon
|
Välipalavinkkejä maidosta: |
| Mansikkakaakao
|
| Toffeejuoma
|
| Vanilja-basilikalassi
|
| Maitokiisseli
|
| Suklaakiisseli
|
| Ruusunmarjavaahto
|
| Aprikoosi-vispipuuro
|
| Ahvenanmaan pannukakku
|
|
 |