Kohtuudella sokeria ja suositaan kuitupitoisia tuotteita

Painonhallitsijan kannattaakin valita runsaskuituisia viljatuotteita ja jättää sokerit ja vaaleat herkut vain herkkupäiviin. Joskus tuntuu, että elämä on yhtä mieliteosta kieltäytymistä. Silloin on syytä pohtia, mistä mieliteot kumpuavat ja voitaisiinko niitä estää.

Kuitujen tiedetään pitävän ihmisen kylläisenä ja tasoittavan verensokeria. Painonhallitsijan kannattaakin valita runsaskuituisia viljatuotteita ja jättää sokerit ja vaaleat herkut vain herkkupäiviin. Useimmille myös makeanmieliteko pahenee, jos syö päivittäin sokeria.

Toisaalta totaalinen kieltäytyminen voi myös lisätä mielitekoja. Karkkipäivä onkin hyvä päätös, mutta kannattaa miettiä, onko kerran viikossa liian vähän. Toisille sopii syödä vaikka herkkuja kolmesti viikossa, ja toisaalta joku pystyy hallitsemaan annoskoon hyvin ja voi syödä pienemmän määrän joka päivä ja silti paino pysyy hallinnassa.

Makeanteko hallintaan
Joskus tuntuu, että elämä on yhtä mieliteosta kieltäytymistä. Silloin on syytä pohtia, mistä mieliteot kumpuavat ja voitaisiinko niitä estää. Suuri syy mieliteoille on liian tiukka ruokavalio. Niukka ja varsinkin liian vähän rasvaa ja proteiinia sisältävä ruokavalio voi altistaa herkkuhimolle. Monet syövät myös aivan liian vähän kulutukseensa nähden.

Jos mieliteot ovat jatkuvasti kiusana, on tärkeää pohtia ensin ruokavalion riittävyyttä ja laatua. Jos mieliteot nousevat hyvässä ravitsemustilassakin esiin, silloin on syytä pohtia, onko kyseessä tunnesyömistä vaiko ihan vain tapa. Tässä muutamia asioita joita kannattaa miettiä, kun mieliteot ottavat vallan.

Ensin ravitsemustila kuntoon:

* Syö säännöllisesti 3-5 h välein
* Syö aterioilla itsesi kylläiseksi, älä pihtaile aterioilla.
* Valitse jokaisella aterialla jotain proteiinipitoista (lihaa, kalaa, munaa, raejuustoa, rahkaa, maitoa tai muita nestemäisiä maitotuotteita)
* Muista syödä myös rasvaa!
* Juo nestettä 1,5-2,0 litraa päivässä - joskus jano voi lisätä makeanmielitekoa

Jos mieliteko kuitenkin iskee, pysähdy ja mieti:

* Onko nälkä vai mieliteko?
* Mistä mieliteko kumpuaa, laukaisiko sen joku tunnetila tai tapahtuma?
* Jos syöt tunteisiin, on tärkeää tunnistaa tilanteet ja käsitellä tunteet, ei vain syödä niitä hiljaiseksi
* Syötkö vain tavan vuoksi, kun avaat telkkarin, luet kirjaa yms.? Voisitko nauttia asioista ilman syömistä?
* Kokeile, meneekö mieliteko ohi, jos et syö sen mukaan. Yleensä näin käy. Mitä useammin toistat, sen paremmin onnistuu.
* Sama pätee myös toiseen suuntaan: mieliteot vahvistuvat, jos niiden mukaan toimii.
* Älä kiellä itseltäsi kaikkea, vaan salli herkut ja mielihyväätuottavat ruoat. Sallivuudella on pysyvämmät tulokset kuin totaalikieltäytymisellä.
* Kiellot saattavat jopa lisätä mielitekoja ja pahentaa omaa oloa.
* Onko mielitekojen mukaan eläminen haitaksi terveydelle ja hyvinvoinnille? Joskus olemme liian tiukkoja ja todellisuudessa herkkujen syöminen on ihan kohtuullisella tasolla.
KIRJAUDU
Käyttäjätunnus:
Salasana:
Unohtuiko käyttäjätunnus tai salasana? »
SUOSITTELE SIVUA

Suosittele tätä sivua kollegallesi
Sivukartta * Yhteystiedot * Yleiset käyttöehdot * Tietoturvaohje * © 2012 Valio Oy