Luomutuotanto
|
| Luomu on tuotantotapa, joka ulottuu pellolta valmiisiin elintarvikkeisiin asti. Luomutuotannossa pyritään viljelemään kasveja, kasvattamaan eläimiä ja valmistamaan elintarvikkeita mahdollisimman luonnonmukaisesti. Luomumerkintä pakkauksessa kertoo kestävästä tuotantotavasta.
|
|
”Luomu on hyvin tähän aikaan kuuluva asia. Se vastaa loistavasti ruokaan ja kulutukseen liittyviin ns. megatrendeihin, joita ovat mm. terveellisyys ja aitous, sekä ekologisuus ja eettisyys. Suomessa luomutuotteiden myynnin kehitys on ollut melko maltillista, mutta esim. vuonna 2011 se kasvoi jo selvästi. Osaltaan tähän on vaikuttanut tarjolla olevan valikoiman monipuolistuminen, kertoo brändipäällikkö Mary Petri.”
"Valio Luomu™ tuotteet ovat hyvänmakuisia, laadukkaita elintarvikkeita, jotka tuotetaan sopusoinnussa luonnon kanssa, noudattaen ekologisesti kestäviä luomutuotannon periaatteita.
Valio Luomu™ tuotteisto on vaihtoehto, joka rikastaa ja monipuolistaa tuotevalikoimaamme kuluttajille."
"Valikoimasta löytyy jokapäiväisiä, tuttuja, suomalaisesta maidosta valmistettuja tuotteita - lisäksi tuoteominaisuuksissa huomioidaan kuluttajien erityistarpeita kuten laktoosittomuus koko perheelle käytettävissä tuotteissa."
|
Valio Luomu™ - ihmisille, jotka tahtovat hyvää! |
|
Kotimaiset Valio Luomu™ tuotteet ovat hyvänmakuisia ja korkealaatuisia elintarvikkeita, jotka tuotetaan sopusoinnussa luonnon kanssa. Niiden raaka-aineet tulevat tiloilta, jotka toimivat ekologisesti kestävän luomutuotannon periaatteiden mukaisesti.
Tuottajat ovat sitoutuneet noudattamaan luomutuotannon ehtoja ja niiden noudattamista valvotaan. Valvonta kattaa koko tuotantoketjun pellolta pakkauksiin.
Tuotantoa ja valmistusta säätelee EU:n luomuasetus. Suomalaiset viranomaiset valvovat tuotanto- ja valmistusehtojen noudattamista tekemällä vuosittain tarkastuksia luomutiloilla ja luomutuotteita valmistavissa yrityksissä.
Klikkaa alla Valio Luomu™ nettisivulle:
Valio Luomu™ nettisivut
|
Valio Luomu™ tuotetiedot: |
| Valio Luomu™ tuotetiedot |
Luomutuotteet tunnistat Aurinkomerkistä ja EU:n luomumerkistä |
|
Luomu - valvottua tuotantoa - merkkiä eli ns. luomumerkkiä tai aurinkomerkkiä myöntää Elintarviketurvallisuusvirasto. Merkki on virallinen suomalainen luomumerkki, mutta se ei takaa tuotteen kotimaisuutta. Vähintään 95 % tuotteen raaka-aineista täytyy olla luonnonmukaisesti tuotettuja.
|
|
EU:n luomumerkin saaminen edellyttää jonkin EU-maan luomuvalvonnan läpäisemistä. Jalosteiden raaka-aineista 95 % täytyy olla EU:n alueella tuotettuja sekä luonnonmukaisesti viljeltyjä.
|
Portaat luomuun - ohjelma ammattikeittiöille |
Valio Luomu™ maidon tai Valio Luomu™ piimän tarjoaminen ruokajuomana on helppo tapa astua luomun ensimmäiselle portaalle.
1. Keittiössä käytetään pysyvästi vähintään yhtä luomuraaka-ainetta
2. Keittiössä käytetään pysyvästi vähintään kahta luomuraaka-ainetta
3. Keittiössä käytetään pysyvästi vähintään neljää luomuraaka-ainetta
4. Keittiössä käytetään pysyvästi vähintään kahdeksaa luomuraaka-ainetta
5. Keittiössä käytetään luomua kaikissa raaka-aineryhmissä ja tavanomaisia vain luomuvaihtoehdon puuttuessa.
Lue lisää tietoa Portaat luomuun -ohjelmasta ammattikeittiöille sekä diplomista:
|
| www.portaatluomuun.fi |
Luomukotieläintilalla kasvintuotanto ja kotieläimet sovitetaan yhteen |
| Luomukotieläintilan peltoja viljellään luonnonmukaisesti ja eläimet ruokitaan pääasiassa luomurehulla. Luonnonmukaisessa viljelyssä keinotekoisten lannoitteiden ja torjunta-aineiden käyttö on kielletty. Kemikaalien sijasta lannoituksessa käytetään mm. eloperäisiä lannoitteita ja viljelykiertoa. Tauteja ja tuholaisia vastaan käytetään esimerkiksi taudinkestäviä kasvilajikkeita ja tuholaisten luontaisia vihollisia.
|
|
Luomueläimeksi synnytään ja luonnonmukaista tuotantoa noudatetaan koko eläimen eliniän ajan. Eläimillä on riittävästi tilaa seisoa luonnollisessa asennossa, kääntyä ympäri ja asettua helposti makuulle. Myös lisääntyminen ja jälkeläisten hoito tapahtuvat mahdollisimman luonnollisesti. Eläimillä on mahdollisuus hoitaa itse jälkeläisiään. Nuorille luomueläimille juotetaan pitkään emän maitoa, vasikoille vähintään kolme kuukautta.
|
| Toki suomalaisilla maitotiloilla lehmillä on hyvät elinolosuhteet myös tavanomaisessa tuotannossa. Valiolaisilla tuottajilla on selkeät ohjeet ja pitkät perinteet eläinten hyvästä hoidosta. Luomu on tuottajan valinta kokonaisvaltaisesta tuotantotavasta.
|
Lisätietoa Luomusta: |
| Eviran Luomu-sivut |
| Luomuliitto r.y. |
| Ruokatiedon Luomu -sivut |
 |