Kierrättämällä säästät luonnonvaroja

Kierrätysmerkki kertoo, että pakkaus voidaan kierrättää ja hyödyntää uusiokäytössä. Jos purkki voidaan kierrättää näkyy kierrätysmerkki purkin lisäksi myös tuotetiedoissa.
Kierrätettävyys kunniaan
Valio haluaa osaltaan vaikuttaa kaatopaikkajätteen vähentämiseen. Kuluttajille saakka päätyvästä pakkausmateriaalistamme nestepakkauskartongin osuus on noin 75 %. Siksi panostuksemme pakkausmateriaalien ympäristöhaittojen pienentämiseen ovat keskittyneet nestepakkauskartongin kierrätysasteen maksimointiin.
Kestävän kehityksen logistiikkaa
Yhteistyössä kaupan kanssa on kehitetty monitoimisia kuljetusyksiköitä, jotka ovat vähentäneet kertakäyttöisten materiaalien käyttöä ratkaisevasti. Jo yli 80 prosenttia maitotuotteiden kuljetuspakkauksista kulkee kaupan ja Valion välillä kiertävissä rullakoissa, laatikoissa ja alusvaunuilla.
Kartonki hyötykäyttöön
Valio on mukana Suomen NP-kierrätys OY:ssä, joka huolehtii siitä, että kierrätetyt nestepakkaukset päätyvät kierrätykseen. Suomessa kierrätetty kartonki ja sen mukana nestepakkaukset päätyy kartonkiteollisuuden raaka-aineeksi.

Jogurtti- ja viilipurkkien kansien alumiini kelpaa metallinkeräykseen ja voidaan käyttää uusien tuotteiden raaka-aineena.

Tölkkien muovikorkit voi laittaa kierrätykseen menevien tölkkien mukaan, sillä tölkkien muoviosat voidaan käyttää polttoaineena kartonkitehtaan voimalaitoksessa.
Lisätietoa kierrätyksestä:
Ajattele ympäristöäsi - Kierrätä (pdf, 2013)
NP-kierrätys Oy
KIRJAUDU
Käyttäjätunnus:
Salasana:
Unohtuiko käyttäjätunnus tai salasana? »
Tunnus vahvistamatta? »
SUOSITTELE SIVUA

Suosittele tätä sivua kollegallesi
Sivukartta * Yhteystiedot * Yleiset käyttöehdot * Tietoturvaohje * © 2013 Valio Oy