Valio juustojen valmistajana

Valiolla on pitkät perinteet juustojen valmistajana, ja näitä perinteitä vaalitaan nykyäänkin korkeatasoisella tutkimus- ja tuotekehitystoiminnalla. Valio perustettiin vuonna 1905, ja ensimmäisen teollisen juuston emmentalin valmistus aloitettiin 1908. Valion juustot valmistetaan valiolaisten maidontuottajien maidosta.
  • Valion juustokauppa vuosina 1909-1939

  • Jälkisäännöstelyn aika vuosina 1940-1949

  • Juustokauppaa 1950-luvulta 1980-luvulle

  • Valiojuustoja vuosina 1981-2006

  • Valion tehtaat ja niiden valmistamat juustot nykyään

  • Valion juustokauppa vuosina 1909-1939
    Vuonna 1909 silloinen Voinvientiosuusliike Valio r.l. oli toiminut neljä vuotta toimipisteessään Hangossa. Valion hallintoneuvosto päätti perustaa sivukonttorin ja vähittäiskaupan Helsinkiin ja muutaman kuukauden toimittuaan uusi sivukonttori sai tehtäväkseen 1.9.1909 välittää voi lisäksi juustoa, ensisijaisesti jäsenmeijerien valmistamaan juustoa. Vuoden 1909 loppuun mennessä Valio myi 3 290 kiloa juustoa ja se oli pieni, mutta tärkeä askel Valion juustokaupalle.

    Sitä mukaan kuin meijereitä perustettiin sivukonttoreiden yhteyteen, huomioitiin myös mahdollisuudet omaan edamjuustojen tuotantoon. Valion oma edamjuuston tuotanto alkoi Viipurissa vuonna 1925. Turun konttori vuokrasi Paattisten ja Liedon osakeyhtiömeijerit ja Paattisissa alkoi Valio Turunmaa juuston valmistus vuonna 1932 ja Liedossa Valio AURA juuston valmistus vuonna 1933. Sulatejuuston valmistuksen Valio aloitti Helsingissä vuonna 1933. Koskenlaskija oli pian tuttu juusto koko maassa. Vuonna 1934 alkoi Viola sulatejuuston valmistus.

    1930-luvulta lähtien Valiolla oli tarjottavana kauppaan neljä omaa merkkituotetta eli Turunmaa, AURA, Koskenlaskija ja Viola. Lisäksi myynnissä oli tietysti ”yleisnimellä” myynnissä olleet emmental- ja edamjuustot. Vuosina 1909-1939 vientikaupalla oli juustokaupassa suuri merkitys ja vientiin meni lähes yksinomaan emmentalia.
    Jälkisäännöstelyn aika vuosina 1940-1949
    Suomen talvisodan ja jatkosodan aikaan ja aina vuoteen 1949 oli pulaa juustosta. Maitoa ei riittänyt juuston valmistukseen. Käytettävissä oleva juusto varattiin ensi sijaisesti puolustusvoimien käyttöön ja kotirintamalla juusto oli jakelusäännöstelyn alaisena. Mutta sota-aika myös opetti suomalaiset tuntemaan juuston – moni poika söi ensi kerran juustoa vasta armeijassa.

    Koskenlaskija oli armeijan ”lempijuusto”, koska se oli helppo jakaa annoksiksi kenttäolosuhteissa. Juustopula päättyi yhtä nopeaa kuin alkoikin. Vuonna 1949 juustoa oli varastoissa jo liikaakin ja jakelusäännöstely loppui 1.5.1949. Kymmenen vuoden tauon jälkeen juustoa alettiin taas aktiivisesti tarjoamaan ja juustokaupassa otettiin uudenlainen ote. 1950-luvulla Valio myi kotimaassa emmentalia, edamia ja neljää omaa tuotemerkkiä (AURA, Turunmaa, Koskenlaskija ja Viola).
    Juustokauppaa 1950-luvulta 1980-luvulle
    1950-luvulla Valio alkoi pakkaamaan juustoa kuluttajapakkauksiin. Vasta 1960-luvulla saatiin sopivia ja nopeita koneita ns. palapakkauksia varten. Alkuvuosina pakkausten säilyvyys oli vain 2-3 päivää, kunnes saatiin käyttöön sopiva ja sallittu homeenestoaine, jolla säilyvyys saatiin taattua pidemmäksi ajaksi.

    1970-luvulla kaupoissa alettiin kiinnittää uutta huomiota palvelumyyntiin ja myynnissä oli sekä pakkaamatonta juustoa että valmiiksi pakattua ja hinnoiteltua juustoa. Kotimaassa juustomyynti kehittyi hyvin.
    Valiojuustoja vuosina 1981-2006
    Tälle ajanjaksolle on ominaista kevytjuustojen rynnistys markkinoille ja niiden saavuttama suosio päivittäisessä käytössä. Kevytjuustojen valmistus on ollut suuri haaste, sillä vähennettävä rasva korvautuu pääasiassa vedellä ja samalla suolan maku laimenee. Korkeampi proteiinipitoisuus tekee juustoista helposti sitkeitä ja kumimaisia. Valion tuotekehitys on onnistunut erinomaisesti tehtävässään! Siitä ovat todisteena yhä maukkaammat kevytjuustot.

    Toinen terveysvaatimusten mukainen pyrkimys on ollut juustojen suolapitoisuuden vähentäminen. Tämäkin on ollut haasteellinen tehtävä, sillä suola antaa juustoille makua ja vaikuttaa niiden rakenteeseen ja kypsymiseen. Vuonna 1995 suolan määrää alettiin vähentää osasta juustoja, jolloin saatiin ns. normaalisuolaisia ja myös vähäsuolaisia vaihtoehtoja.

    Myös laktoosi-intolerantikoille sopivia juustovaihtoehtoja on kehitetty entistä enemmän. Kaikki kypsytetyt juustothan ovat luontaisesti laktoosittomia. Suomen ensimmäinen terveysvaikutteinen juustovalmiste eli Lactobacillus GG-bakteeria sisältävä Valio Gefilus kevytjuusto tuotiin markkinoille vuonna 2000.
    Valion tehtaat ja niiden valmistamat juustot nykyään
    Valiolla on 7 juustoa valmistavaa tehdasta Suomessa: Lapinlahti, Haapavesi, Toholampi, Joensuu, Äänekoski, Vantaa, Kaitsor. Valio myy juustoa Suomen markkinalle yli 45 miljoonaa kg vuodessa, josta valtaosa menee vähittäiskauppakanavaan.

    Lapinlahden tehdas valmistaa Valio Edam ja Valio Emmental juustoja sekä muita juustoja. Haapavedellä valmistetaan Valio Oltermanni®. Joensuun tehtaan päätuotteet ovat Valio Polar® - ja Valio Salaneuvos® juustot sekä Valio Viola® - ja Valio Viola® kevyt tuorejuustot. Joensuussa pakataan myös osa viipaleista sekä kestopaloista. Suosiotaan kasvattavat kolmiopakkausjuustot pakataan myöskin Joensuun tehtaalla. Toholammilla valmistetaan Valio Emmantal juustoa. Valio AURA® juusto ja Valio Viola® salaattijuustot tulevat Äänekoskelta. Vantaan tehdas valmistaa kaikki Valion sulatejuustot ja juustoraasteet sekä osan viipaleista. Kaitsorissa valmistetaan osa Valio Edam juustoista ja mm. Valio Mustapekka® ja Valio Pikkusisko® tuorejuustot.
    Tutustu Valion juustovalikoimaan:
    Valio juustot
    Lähteet:
    Arvo Lehto, Valiojuustot - merkkituotevalikoiman syntyhistoriaa
    Mikko Koskeli, Neljännesvuosisata Valiojuustojen parissa 1981 - 2006
    KIRJAUDU
    Käyttäjätunnus:
    Salasana:
    Unohtuiko käyttäjätunnus tai salasana? »
    SUOSITTELE SIVUA

    Suosittele tätä sivua kollegallesi
    Sivukartta * Yhteystiedot * Yleiset käyttöehdot * Tietoturvaohje * © 2012 Valio Oy