Suomalaisen juuston historiaa
|
|
|
| Suomessa on osattu tehdä hyvästä maustaan tunnettuja juustoja jo vuosisatojen ajan.
|
Itämeren maissa on osattu valmistaa juustoja ainakin pari tuhatta vuotta. Siitä todistavat muun muassa juustomuotit, joita on löydetty pohjolassa 6000 - 2000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua eläneen paalukansan jäljiltä. Heidän juustomuoteissaan olevat kuviot muistuttavat nykyisten juustokehien kuvioita.
Suomessa on harjoitettu karjanhoitoa ja maidontuotantoa satoja vuosia. Ensimmäiset suomalaisia juustoja koskevat tiedot ovat tiettävästi 1200-luvulta. Tuolloin Varsinais-Suomen ja Uudenmaan talonpojat maksoivat juustokymmenyksillä papinverojaan.
|
| Suomalaisia juustoja kotijuustosta leipäjuustoon |
Suomessa valmistettiin keskiajalla herkullisia juustoja vuohen-, lampaan- ja poronmaidosta. Niihin viehättyi 1500-luvulla myös Ruotsin viimeinen katolinen arkkipiispa ja kirjailija Olaus Magnus. Hänen mukaansa suomalaisten juustot olivat hyvästä maustaan laajalti tunnettuja. Hän kertoo suomalaisten savustaneen juustoja suopursulla, mikä sai juustot säilymään vuosikausia. Jo tulloin tehtiin juustokauppaa ja juustoja vietiin aina Tukholmaan asti.
Suomalaiset kotijuustot olivat alkujaan juhlaruokaa ja evästä, joilla varustettiin myös sotaväki. Lounais-Suomi oli kehäjuustojen aluetta. Siellä juustomassa kerättiin valumaan kauniisti kuvioituihin kehämuotteihin. Vanhimpia juustojamme on myös leipäjuusto, jonka juuret ulottuvat Pohjanmaalta Kainuun kautta aina Lapin rajoille. Leipäjuusto paahdettiin tulenloimussa täplikkääksi, kuivattiin orsilla ja säilytettiin riihikuivissa jyvissä. Itä-Suomessa maito hapatettiin ruukussa ja jalostettiin uunissa rahkaksi.
|
| Meijerijuustojen valmistus alkoi 1800-luvulla |
Viime vuosisadan puolivälissä aloitettiin juustonvalmistus pienissä kartanomeijereissä, joita oli eniten viljavassa Varsinais-Suomessa. Valio Turunmaa® -juuston esikuvina ovat olleet tuolloin valmistetut parhaat kermajuustot. Sen maussa voi aistia viime vuosisadan kartanoiden loisteliaan hengen!
Valion ryhtyessä juustokauppaan vuonna 1909 oli emmental miltei ainoa Suomen meijereissä valmistetu juustolaji. Valmistuksen aloitti Sippolan kartanoon kutsuttu sveitsiläinen juustomestari Rudolf Klossner vuonna 1856.
1920-luvulta lähtien emmentalin valmistusta kehitti Valion laboratorion johtajana elämäntyönsä tehnyt nobelisti Artturi Ilmari Virtanen. Hänen tutkimustyönsä tuloksiin perustuu Valio Emmental juuston nykyinen, myös kansainvälisesti korkealle arvostettu laatu. Sen perusta on lehmien oikeassa ruokinnassa ja hyvälaatuisessa, puhtaassa maidossa.
|
| A. I. Virtanen - tieteen ainoa nobelistimme |
| Professori, akateemikko Artturi Ilmari Virtanen johti Valion laboratoriota 50 vuotta eli 1921 - 1970. Hän teki tärkeimmät havaintonsa ja keksintönsä heti 1920-luvulla. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten rehunsäilöntämenetelmästä, joka sai nimen AIV, Virtasen alkukirjainten mukaan. Hänen laaja tutkimus- ja neuvontatyönsä koski myös emmental-juustomme valmistusta. Sen seurauksena Suomesta tuli emmentaljuuston suurtuotantomaa. Juustomme ovatkin kansainvälistä huippulaatua. Ansioistaan A. I. Virtanen palkittiin Nobel-mitalilla vuonna 1945.
|
 |