Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ELO on avannut kilvan Suomen parhaasta kokista 2012. Kolmivaiheiseen kilpailuun voi ilmoittautua vuoden loppuun asti ja Vuoden Kokki 2012 - voittaja selviää ensi vuoden maaliskuussa Gastro-messuilla järjestettävässä finaalissa.
Kilpailun uusi johtaja, keittiömestari Vesa Parviainen helsinkiläisestä yhden Michelin-tähden ravintola Postresista kannustaa alan huippuja ympäri Suomen ottamaan osaa arvostettuun kilpailuun. Hän lupaa tällä kertaa antaa osallistujille laajalti liikkumavaraa niin raaka-aineiden kuin myös valmistustekniikan valinnassa.
Hallitseva Vuoden Kokki Henri Kotkavuori kertoo oman vuotensa menneen hyvin nopeasti ja avartavasti.
- Olen tutustunut yhteistyökumppaneihin ja heidän toimialaansa. Lisäksi olen tehnyt pitkän opintomatkan Yhdysvaltoihin sekä luonnollisesti hoitanut myös omaa leipätyötäni Savoyssa, hän kertoo.
Härkää, purjoa ja piparjuurta paperille
Alkukilpailutehtävänä on suunnitella kaksi pääruokaa, kala- ja liharuoka 12 hengelle. Ilmoittautuneista 12 valitaan reseptien ja annoskuvien perusteella semifinaaliin.
Alkukilpailun kalaruoan pääraaka-aineena on vapaavalintainen kala, lisäraaka-aineena voi käyttää myös äyriäisiä. Lisäksi annoksessa on oltava vähintään kaksi kasvislisäkettä. Myös kastike on pakollinen. Liharuoan pääraaka-aine on marmorihärkä ja pakollisina raaka-aineina ovat lisäksi purjosipuli, piparjuuri ja kastike.
Semifinalistit julkistetaan helmikuun alussa 2012 ja kilpailun toinen vaihe käydään Gastro-messujen avajaispäivänä 14.3.2012. Finaali kilpaillaan heti semifinaalin jälkeisenä päivänä 15.3.2012. Loppukilpailuun valitaan kuusi kilpailijaa, joille siis jää ainoastaan yksi yö aikaa valmistautua lopulliseen koitokseen.
- Kilpailijoille tulee mielenkiintoiset päivät. On hyvä, että palataan aiemmin toteutettuun kilpailukäytäntöön. Näin saadaan puristettua todellinen osaaminen irti kahdessa päivässä, Kotkavuori kommentoi.
Ruokakulttuurivaltuuskunta järjestäytymässä
Vuoden Kokki 2012 -kilpailutoimikuntaan kuuluvat Vesa Parviaisen ohella keittiömestarit Hans Välimäki Chez Dominiquesta, Sasu Laukkonen Chef & Sommelieristä ja Sampo Kantele ravintolakoulu Perhosta sekä toiminnanjohtaja Sari Mattila ELO-säätiöstä.
ELO-säätiö kokoaa myös parhaillaan valtuuskuntaa, jonka tehtävänä on tehdä säätiön toimintaa tunnetuksi ja viedä eteenpäin sen tavoitetta, että suomalainen ruokakulttuuri on kansainvälisesti laadukasta ja houkuttelevaa. Valtuuskunnan puheenjohtajaksi on nimitetty Jyrki Sukula.