|
Eeva Brofeldt Maidon kausihinnoittelun tavoitteena on kausivaihtelun tasaaminen Maidon kausivaihtelu oli viime vuonna suurimmillaan sitten vuoden 1998. Maitomäärältään pienimmän, marraskuun, ja suurimman, toukokuun, välinen ero oli yli 28 miljoonaa litraa. Marraskuussa Valioryhmän maidontuottajat tuottivat maitoa vain noin 83 prosenttia toukokuun maitomäärästä. Näin suuret maitomäärän vaihtelut heikentävät Valion maidonjalostuksen kustannustehokkuutta ja – mikä pahinta – tuottajamaidon määrävaihtelujen takia maitovalmisteiden toimitusvarmuus asiakkaille huononee.
Valioryhmässä tuottajia kannustetaan lisäämään loppukesän ja syksyn maitomääriä maidon kausihinnoittelun avulla. Samaan suuntaan vaikuttava kannustin on syyspoikivien hiehojen ja lehmien siemennysmaksujen korvaaminen, joka ei tosin nykyään enää kuulu kaikkien hankintaosuuskuntien tuottajapalveluihin. Nämä toimintatavat ovat myös maidontuottajille tuttuja, sillä ne ovat olleet käytössä jo useiden vuosikymmenien ajan. Maidon kausihinta on alimmillaan Kuukausien väliset tuottajamaidon kausihintaerot ovat samansuuruiset sekä vuonna 2007 että vuonna 2008. Maidon hinta on alimmillaan maalis–toukokuussa. Kesäkuussa maidosta maksetaan 1 sentti, heinäkuussa 5 ja elokuussa 6 senttiä enemmän kuin keväällä. Syys–marraskuussa maidon hinta on korkeimmillaan, 7 senttiä alinta hintakautta korkeampi. Joulukuussa maidon kausihinta kääntyy laskuun, se on silloin 5 senttiä ja tammi–helmikuussa 3 senttiä maalis–toukokuun hintaa korkeampi. Kevättalven ja kevään alempi kausihinta kompensoituu siten loppukesän ja syksyn korkeammalla maidon hinnalla. Tämä on koko maitoketjun kannalta taloudellisesti perusteltua. Jos maidon määrä olisi yhtä suuri vuoden jokaisena kuukautena, voitaisiin meijeriteollisuuden laitekapasiteettia käyttää ympäri vuoden täysillä ja välttää raakamaidon määrän vaihteluista johtuvat tuotannon muutokset ja seisokit sekä niiden aiheuttamat ylimääräiset kustannukset. Myös myynti ja asiakassuhteet hyötyisivät tasaisesta tuotevirrasta. Maidontuotannon huippu Vuosien kuluessa maitomäärän huippujen ja kuoppien ajankohdat ovat muuttuneet. Aiemmin juhannuspyhät olivat meijeriteollisuuden painajainen. Silloin maitomäärät olivat suurimmillaan eikä meijerien kapasiteetti millään tahtonut venyä sen käsittelyyn. Maidontuotannon huippu oli tuolloin aivan väärään aikaan, sillä juhannuksen tienoilla on aina juotu mieluummin jotain muuta kuin maitoa, eikä muidenkaan maitovalmisteiden kulutus ole vuoden lämpimimpään aikaan kovin suurta. Nykyään maidon tuotanto on suurimmillaan toukokuussa, kesäkuussa ollaan jo lähes 6 prosenttia eli noin 10 miljoonaa litraa toukokuun maitomäärien alapuolella. Valioryhmän maidon vastaanotto kuukausittain 2007 Pienimmän maitomäärän kuukausi on siirtynyt marraskuusta lokakuuhun. Poikkeuksena on kuitenkin viime syksy, jolloin vähämaitoisin kuukausi oli marraskuu. Maitoa tarvittaisiin nykyistä runsaammin jo elokuussa, jolloin tuoretuotteiden eli juotavien maitojen, jogurttien yms. kulutus lisääntyy koulujen alkamisen vauhdittamana. Elokuun maitomäärä oli viime vuonna 16,5 miljoonaa litraa eli noin 10 prosenttia toukokuun maitomäärää alempi. Kirjoittaja on Valion alkutuotantojohtaja. |
| |
Talousteema 2/2008 | Maito ja Me | Toimitus |