Juha Nousiainen    

Nurmirehun syöntipotentiaalin ennustaminen tarkentuu
Artturi-rehuanalyysissä

Rehuannoksen vapaaehtoisen syöntimäärän ennustaminen on oleellinen osa lypsylehmien ruokinnan suunnittelua. Pelkästään lehmän rehunsyöntimäärällä voidaan selittää reilusti yli 90 % tuotoksen vaihteluista. Sulavuus ja aineenvaihdunta selittävät vain pienen osan tuotosvaihteluista, vaikka ovat tärkeitä asioita sinänsä. Artturi-analyysin uusittu syönti-indeksi

kuvaa säilörehun syöntipotentiaalia entistä tarkemmin.

Parasta tuotannon kehittämistä ja ruokinnan suunnittelua on poistaa esteet lehmien vapaalta rehun saannilta. Tämä tarkoittaa, että hyvää säilörehua tulee olla aina vapaasti tarjolla, ja seosrehuruokinnassa vastaavasti seosrehua.

Rehun vapaaehtoiseen syöntiin lehmillä vaikuttavat eläin itse (mm. tuotospotentiaali, koko, laktaatiokauden vaihe, fysiologinen tila), ympäristö (ruokintapaikkojen määrä, rehun tarjolla oloaika, lehmän sosiaalinen asema laumassa, yms.) sekä tarjotun rehuannoksen koostumus ja laatu.

Syöntimäärä riippuu siis monesta tekijästä, ja siksi absoluuttisen syöntimäärän ennustaminen on hyvin vaikeaa. Tämän vuoksi Artturi-rehuanalyysiin on kehitetty säilörehulle syöntiindeksi, joka kuvaa säilörehun suhteellista syöntipotentiaalia. Indeksi-arvo 100 pistettä annetaan aikaisin korjatulle, hyvin säilyneelle rehulle. Yhden indeksipisteen muutos vastaa syönnin 0,1 kg ka muutosta päivässä.

Syönti-indeksi uusittu
Vuodesta 2001 käytössä ollut vanha syönti-indeksi laskettiin rehun sulavuuden (D-arvo) ja käymislaadun (maitohappo, haihtuvat rasvahapot ja ammoniakki) perusteella. Näiden rehuperäisten tekijöiden vaikutus syöntiin on tunnettu pitkään.

Kuitenkin tunnetaan vielä muita rehuperäisiä syöntiinvaikuttavia tekijöitä, jotka eivät ole aiemmin olleet mukana Artturin syönti-indeksissä. Näitä ovat mm. rehun kuiva-aine- ja kuitupitoisuus, kasvilaji (mm. apilan osuus), sato (ensi- vs. jälkikasvu) ja kokovilja-säilörehun vaikutus.

Uudessa indeksissä on mukana näiden tekijöiden vaikutuksen lisäksi D-arvo ja käymislaatu kuten vanhassakin indeksissä.

Kuiva-aine ja kuitu
Säilörehun kuiva-ainepitoisuudella on itsenäinen, muista tekijöistä riippumaton, vaikutus rehun syöntiin. Laajan lehmäkoeaineiston perusteella sen vaikutus syöntiin näyttää olevan käyräviivainen. Maksimisyönti saavutetaan, kun rehun kuiva-aine on 35-40 %. Uudessa indeksissä perustaso on 25 % (0 lisäpistettä) ja maksimin kohdalla rehua hyvitetään noin 6 lisäpisteellä. Maksimin jälkeen lisäpisteiden määrä vähenee lähes suoraviivaisesti kuiva-ainetasolle 85 %, jonka jälkeen kuiva-ainepitoisuuden lisääntyessä lisäpisteitä ei enää anneta.

Myös rehun kuitupitoisuudella on D-arvon lisäksi itsenäistä vaikutusta syöntiin, joskin sen merkitys on vähäinen. Esimerkiksi, jos NDF-pitoisuus lisääntyy kynnysarvosta (55 %) 65 prosenttiin, vähenee syöntipotentiaali 0,23 pistettä eli 23 g/pv.

Kevät- ja jälkisato
Jo pitkään on ollut tunnettua, että nurmen jälkisato ei ole aivan yhtä hyvää rehua kuin kevätsato. Lehmien tuotantokokeiden perusteella on laskettu, että samassa sulavuudessa ja käymislaadussa nurmen kevätsadon syöntipotentiaali on 4,4 pistettä (noin 0,4 kg ka/pv) parempi kuin vastaavan jälkisadon rehun. Tähän ilmeisesti vaikuttaa eniten ero rehujen kuidun rakenteessa. Toinen mahdollinen tekijä on kasvitaudit, joita on enemmän ja yleisemmin kesäsadon rehussa.

Apilan vaikutus
Nurmiheinälajien välillä ei tunneta suuria eroja syöntipotentiaalissa. Palkokasvilajien kuidun määrä ja rakenne poikkeaa nurmikasveista siten, että lehmät pystyvät syömään niitä enemmän kuin puhdasta nurmiheinää. Uudessa säilörehun syöntiindeksissä on otettu huomioon puna-apilan osuus säilörehusta. Sen vaikutus on käyräviivainen; esimerkiksi jos apilaa on 50 % säilörehussa, hyvitetään rehua noin 14 indeksipisteellä. Tämä tarkoittaa keskimäärin lähes 1,5 kuiva-ainekilon lisäsyöntiä päivässä. Kuitenkaan yli 50 % apilan osuutta ei enää oteta huomioon, koska lähes puhtaiden apilaseosten syöntimäärää on vaikea ennustaa.

Kokoviljasäilörehu
Kokoviljasäilörehu on yleensä sulavuudeltaan huonompaa kuin nurmisäilörehu. Kokeissa on kuitenkin huomattu, että kun osa nurmisäilörehusta korvataan kokoviljalla, lisääntyy syönti vaikka rehuannoksen sulavuus yleensä hieman huononeekin. Uudessa indeksissä kokoviljan osuus otetaan huomioon aina 50 prosentin osuuteen saakka. Jos säilörehu sisältää vaikkapa 30 % tai 50 % kokoviljaa, hyvitetään rehua 10 tai 14 indeksipisteellä (eli noin 1,0 ja 1,4 kg ka/pv).

Esimerkkejä
Taulukossa on laskettu esimerkkejä muutaman rehun syöntipotentiaalista vanhan ja uuden indeksin perusteella. Käytännössä suurin ero vanhan ja uuden indeksin välillä tulee apilan osuudesta ja kuiva-ainepitoisuudesta sekä siitä onko rehu nurmen kevät- vai jälkisatoa. Kokoviljan osuuden vaikutus on paras huomioida vasta ruokinnansuunnittelun yhteydessä, esimerkiksi seosrehuruokinnalla.

Indeksiin voi tarkemmin tutustua Artturin nettipalvelussa (www.mtt. fi/artturi –› Artturikirjasto –› Laskurit). Nettipalvelussa on sekä vanhan että uuden indeksin laskukaavat taulukkolaskenta ohjelmistossa. Tämän avulla voi laskea erilaisille rehuille syöntipotentiaalin. Uusittu syönti-indeksi tulostetaan Artturi-rehuanalyysin tulosteelle.

Myös uusi säilörehun syönti-indeksi on suhteellinen luku, joka kuvaa rehun syöntipotentiaalia keskimäärin lypsylehmillä. Yhden indeksipisteen vaikutus päiväsyöntiin on noin 0,1 kg kuiva- ainetta, kun rehua on rajoittamattomasti tarjolla. Korkeatuottoisella lehmällä vaikutus voi olla suurempi, ja vastaavasti matalatuottoisella pienempi. Lihanaudoille indeksiä voi myös käyttää, mutta indeksipisteen kvantitatiivista vaikutusta ei ole selvitetty. Se on todennäköisesti noin puolet lehmien syöntivasteesta.