Nurmialana lehmää kohti riittää 1 ha/lehmä,
kun satotasot ovat yli 5 000 ry/ha.


Heikki Ojala seuraa suomalaista maidon-
tuotantoa ProAgria Keski-Pohjanmaan talousagronomin näkökulmasta.

Saila Suominen    

Kotoinen rehuntuotanto kannattaa

Sokea huipputuotokseen pyrkiminen maidontuotannossa voi olla taloudellinen sudenkuoppa. Tuotosennätyksistä ei ole hyötyä, jos taloudellinen tulos kutistuu olemattomiin. Kotoinen rehuntuotanto kannattaa, sanoo talousagronomi Heikki Ojala ProAgria Keski-Pohjanmaasta.

Kannattava maidontuotanto on perinteisesti yhdistetty lähes pelkästään maidon korkeaan vuosituotokseen. Maitokiloilla ylpeilyyn ei tilalla ole aihetta, jos samanaikaisesti taloudellinen vuosituotos kutistuu olemattomiin.

Minne lihavan maitotilin eurot mahtoivatkaan haihtua? Etteivät vaan kadonneet ostorehun kustannuksiin ja siten aivan muiden henkilöiden kuin isännän ja emännän kukkaroita lihottamaan.

On tullut aika kyseenalaistaa vanhoja toimintamalleja ja nähdä maitotilan kannattavuuteen vaikuttavat tekijät laajasti ja  

kokonaisvaltaisesti. Ei ole järkeä pyrkiä kustannuksia kaihtamatta huipputuotoksiin, jos pienemmällä maitomäärällä on mahdollisuus saavuttaa parempi taloudellinen tulos.

Tavoite 17 senttiä/ry
Ruokinnan kannattavuutta arvioitaessa lasketaan rehukustannus rehuyksikköä kohti. Rehukustannuksissa kannattaa ottaa huomioon sekä itse tuotetut rehut että ostorehut. Hyvä tavoitetaso koko dieetin hinnaksi on 17 senttiä/rehuyksikkö. Jos rehukustannukset ovat korkeat, syy on joko kallis ostorehun käyttö, pellon alhainen tuotto, peltohehtaarien tuhlaus kotoisen rehun liikatuottoon tai liian kalliit koneet.

Ensimmäiseksi tilalla tulee tarkastella omien rehujen tuotantokustannusta. Sen selvittämiseksi kannattaa teettää ProAgrialla T-WISU -laskelma. Laskelman avulla selvitetään muuttuvat ja kiinteät kasvinviljelyn kustannukset sekä työkustannus ja sato- ja tukituotot. Vasta sen jälkeen tiedetään onko oma säilörehu halvempaa vai kalliimpaa kuin täysrehu. Vuoden 2005 Tilakuntoaineiston mukaan 10 %:lla tiloista säilörehun tuettu tuotantokustannus oli yli 212 euroa rehuyksikkötonnia kohti.

Kuva 3. Väkirehun tyypit ja hoidot. Lähde: ProAgrian tuotosseuranta 2004.

Kuva 2. Väkirehun tyypin ja tuotoksen yhteys. Lähde: ProAgria tuotosseuranta 2004.

Vaihteluväli säilörehun hinnalla on pääsääntöisesti 2 - 20 senttiä/ry ja ohralla 0,5 - 15 senttiä/ry. Tavoitteena tulisi olla, että tuotantokustannus tuettuna on säilörehulla alle 9 senttiä/ry ja ohralla alle 6 senttiä/ry. Puolet vuoden 2006 Tilakuntoaineiston tiloista saavuttaa tavoitteen.

Seuraavaksi tarkastellaan ostorehukustannusta. Keski-Pohjanmaalla tilojen ostorehukustannusten vaihteluväli on hämmentävän suuri, 2 - 20 senttiä/maitolitra. Varoituskellojen tulisi kilistä jo 10 sentin kohdalla. Realistinen tavoite ostorehukustannukselle on alle 6 senttiä/maitolitra, jos tilalla on peltoa 2 ha tai yli lehmää kohti.

Vuoden 2006 tuotosseurannan mukaan puolet maitotiloista hankkii ostorehunsa alle 5,78 sentillä tuotettua maitolitraa kohti. On turha väittää, ettei alhainen rehukustannus olisi mahdollinen myös omalla tilalla, koska se on todellisuutta puolella tiloista. Ei ole mielekästä valuttaa suurta osaa maidon tuottajahinnasta läpi sormien rehuyhtiöille, kun rahan voi saada pysymään omallakin tilalla.

Viljan käyttö
Väkirehukustannus pienenee kun käytetään ruokinnassa enemmän halpaa viljaa. Käytännön tulosten mukaan korkeatuottoisille lehmille voidaan antaa 11 - 12 kg viljaa päivässä, kun se jaetaan seoksina ja useita kertoja päivässä.

Entä sitten, kun rehuyhtiön edustaja väittää, ettei niin voi tehdä, koska päivätuotos pienenee? Siihen vastataan, että ei haittaa. Alhaisempi rehukustannus mahdollistaa alhaisemman tuotoksen ja kuitenkin tilan taloudellinen tulos paranee kohisten. Lisäksi ero tuotoksessa ei myöskään ole ratkaisevan suuri, tuotosseurannan (ProAgria 2004) mukaan teollisilla väkirehuilla saatiin vain 269 kg suurempi EKM-maitotuotos kuin edullisilla viljaan perustuvilla väkirehuilla.

Entä aiheuttaako viljaruokinta enemmän eläinlääkintähoitoja karjassa? Tuotosseurannan mukaan (ProAgria 2004) utareja hedelmällisyyshoitojen yleisyys tiloilla vaihteli kotoisen ja teollisen väkirehustuksen välillä vain 2 %. Käytännössä ruokintatyyppi ei aiheuta eroa hoitotarpeessa.

Miten alentaa kustannuksia?
Kasvinviljely on karjatiloilla yleisesti ottaen huonosti hoidettua. Suurimpana syynä tähän on se, että tilat keskittyvät yksinomaan maidontuotantoon. Tällöin kasvinviljelyssä tyydytään onnettomiin satotasoihin. Suunnittelulla, seurannalla ja kunnianhimoisempien tavoitteiden asettamisella on mahdollista parantaa satotasoa sekä nurmen- että viljanviljelyssä.

Nostamalla säilörehusadon keskiarvo 4 000 rehuyksiköstä 6 000 rehuyksikköön hehtaarilta syntyy tuotantokustannusten säästöä 6 senttiä/ry. Tämä tarkoittaa 150 euroa/lehmä.

Nostamalla viljan keskisatoa 2 000 kg/ha saadaan rehutonnin tuotantokustannukset 110 euroa halvemmiksi.

Entä kun viljan hinta nyt nousee? Pellon tuotolla on vielä suurempi merkitys, kun ostorehua tarvitaan vähemmän. Ei todellakaan ole yhdentekevää kuinka maitotila kasvinviljelynsä hoitaa.

Satotasojen kasvattamisessa avainasemassa on vesitalouden ja pH:n kuntoon saattaminen. Myös rikat torjutaan huolellisesti. Juolavehnän torjunta-aineita käytetään sekä nurmen lopettamiseen, että viljoilla ennen nurmen perustamista. Lisäksi toimitaan pelloilla oikeaan aikaan, eli ei mennä märälle pellolle. Näin tekemällä saadaan miltei huomaamatta satotasoja nostettua parilla tonnilla. Pääomakuluja taas voidaan alentaa hankkimalla naapuritilojen kanssa tuotantoon tarvittavat koneet yhdessä.

Suunnittelu ja seuranta
Maitotilalla eivät askareet lopu. Isännän ja emännän on kuitenkin välttämätöntä pystyä tasaisin väliajoin irrottautumaan päivittäisten kiireiden yläpuolelle ajattelemaan tilansa toimintamalleja laajemmin. Pelloilla kannattaa tuottaa sitä, mitä karja tarvitsee. Ei vanhastaan totutun viljelykierron mukaan, eikä mahdollisen katovuoden varalle varmuuden vuoksi vielä vähän lisää.

Taskulaskin on tärkeä maatalouskone myös rehunteossa. Oman tilan rehukustannukset tulee tiedostaa, peltojen käyttö suunnitella järkeväksi, viljellä ammattitaidolla ja olla rehustuksessa mahdollisimman omavarainen. Kokonaisvaltainen suunnitelmallinen toiminta palkitaan tilan parantuneella taloudellisella tuloksella.