Raila Aaltonen    

Rotottinavetan liikenneratkaisut puhuttavat
Älyportti vai vapaa kulku

Lypsyrobottien valmistajat järjestävät eri tavoin lehmien kulkemisen navetassa, ja niin vapaalla kuin ohjatullakin lehmäliikenteellä on hyvät ja huonot puolensa. Molemmissa voidaan päästä hyvään lopputulokseen, kun yksityiskohdat on ratkaistu oikein.

Jos lehmät eivät robottinavetassa liiku kunnolla, maitomäärä jää tavoitteesta ja työmäärä kasvaa. Näiden seurauksena kalliin investoinnin kannattavuus jää heikoksi.
 

Lehmien kulkeminen voidaan ratkaista periaatteessa kolmella tavalla. Vapaassa liikenteessä lehmät hakeutuvat lypsyautomaatille aina halutessaan väkirehua. Ohjaavia portteja ei tarvita, sen sijaan rehujen oikea koostumus on ensiarvoisen tärkeää, jotta karja pysyy liikkeellä ja lypsykertoja tulee päivässä tarpeeksi kullekin eläimelle.

Ohjatussa liikenteessä lehmät menevät parsista aina älyportille, josta lypsyluvalliset pääsevät ruokintapöydän ääreen vasta lypsyllä käytyään. Ne lehmät, joilla ei ole lypsylupaa, portti ohjaa ruokintaosastolle. Pakotetussa liikenteessä kaikkien lehmien on aina kuljettava lypsypaikan kautta. Tämä ratkaisu on vanhentuneena jäämässä pois käytöstä.

Lelyn tarjoama lypsyjärjestelmä perustuu yleensä vapaaseen eläinliikenteeseen, kuten myös Pellonpajan markkinoima SAC RDS -järjestelmä. DeLaval markkinoi voimakkaasti puoliohjattua liikennettä älyportteineen, mutta myös sen saa halutessaan vapaalla liikenteellä.

Lypsylle tasaisin välein
Esa Manninen MTT:n Maitokoneet-yksiköstä korostaa, että valinnat ovat tilakohtaisia. Vapaa liikenne mahdollistaa lehmien luonnonmukaisemman käyttäytymisen, mutta vaatii myös hyvää karjasilmää ja huolellista seurantaa. Mikään järjestely ei vapauta hoitajia lehmien seurannasta.

-Tasaiset lypsyvälit ovat avain lehmän hyvinvointiin ja hyviin tuotostuloksiin. Järjestelmästä riippumatta ruokinnan hallinta on avainasemassa. Ohjattu kierto mahdollistaa paremman kontrollin lypsyvälien vaihtelussa, mutta hintana on monimutkaisempi porttitekniikka ja lehmien pidemmät kulkureitit navetassa, Manninen erittelee. Hänen mukaansa robottia harkitsevien tulisi tutustua eri merkkeihin ja kiertoratkaisuihin käytännön tiloilla ennen omaa valintaa. Vain tällä tavoin selviää, mikä järjestelmä sopii parhaiten omaan työskentelytapaan.

Rehua aina tarjolla
Työtehoseurassa robottitilojen ruokintaan perehtyneen agronomi Lea Puumalan mielestä sujuva liikkuminen on monen asian summa.
-On tarkasteltava ruokintaa koko tuotantokauden aikana, väkirehun määrää suhteessa säilörehun sulavuuteen ja laatuun ja myös kivennäisiä. Robottitilalla hyvä säilörehu on ruokinnan perusasia. Ympäristöasioilla, kuten vesipisteiden sijoittelulla, navetan ilmanvaihdolla, robotin sijoituspaikalla ja tilan mitoituksella robotin ympäristössä on merkityksensä.

Lypsyllä annettavan väkirehun pitäisi vapaassa eläinliikenteessä toimia riittävänä houkuttimena robotilla käyntiin. Siksi sen tulisi olla maittavaa, esim. perustäysrehua. Luomutiloilla robotin rehuna on pääosin vilja. Robotilta voidaan annostella 2-4 kiloa lehmää kohden päivässä.

-Tutkimusten mukaan lehmä syö väkirehua noin 300-400 grammaa minuutissa, joten kerrallaan annettava väkirehuannos määräytyy robotin lypsykapasiteetin, lehmien määrän ja lypsykertojen keston mukaan, Puumala neuvoo.

-Seosrehuruokintaa suunniteltaessa pidetään mielessä, että seoksen tulee sopia kaikille tuotostasoille. Sen tulee ylläpitää tuotantoa lihottamatta lehmää liikaa loppukaudella. Suurin haaste onkin loppulypsykauden ruokinta, koska sen onnistuminen näkyy lehmien lypsyhalukkuudessa ja liikkumisessa seuraavan poikimisen jälkeen.

Puumala kehottaa seuraamaan lehmiä, niiden mahojen täyteyttä, peräpään puhtautta ja sonnan laatua ja tekemään niistä johtopäätöksiä mahojen toiminnasta.

-Tärkeintä on, että rehua on koko ajan saatavilla. Turhaa ruuhkaa voi aiheutua myös siitä, että rehua jaetaan liian vähän kerrallaan.

Hankaluuksia ei pidä sietää
Jos lypsyvälit venyvät liian pitkiksi, seurauksena on utareterveysongelmia ja meijeriin toimitettavan maitomäärän aleneminen. Käytännössä karjassa on aina muutama lehmä, joiden lypsyllä käynti on erikseen varmistettava.

Kotieläinagrologi Johanna Mäntyharju ProAgria Etelä-Pohjanmaasta kehottaa valppauteen, jotta ei huomaamatta ajauduttaisi kohtuuttomaan työhön lehmien ajamisessa. Ajettavia lehmiä saisi hänen mielestään olla korkeintaan 2-3.

-Kun navettaan on asennettu ensimmäinen robotti, on hoitajilla paljon opettelemista jo tekniikassa. Hankaluuksia saatetaan pitää liiankin pitkään ”asiaankuuluvina”. Robotin hankkijoiden kannattaisikin seurata lypsyä tarkasti muissa navetoissa, jotta he oppivat katsomaan, mitä pitää katsoa ja miten liikenteen tulisi normaalitilanteessa sujua, Mäntyharju kehottaa.

Jos toimivuutta on tarpeen parantaa, asiantuntijan kanssa kannattaa käydä läpi lehmien ruokinta ja terveys sekä navetan rakenteet. Esimerkiksi huono ilmanvaihto robotin luona voi saada eläimet karttamaan lypsylle tuloa.

Lauman alempiarvoisille lehmille ahtaus robotilla on erityisen hankalaa. Ne eivät mielellään tule odottelemaan tilaan, jossa eivät voi väistää hallitsevia lehmiä. Liikenneongelmia syntyy myös, kun karjaan ostetaan täydennyseläimiä isompi ryhmä kerrallaan. Tämä vaihe on luonnollinen, mutta se ei saa kestää kovin kauaa.

Ruokinnassa taas on keskeistä karkearehun laatu, seosrehun väkevyys ja väkirehun maittavuus.

-Säilörehun analysointi ja ruokinnan säätäminen sen mukaan auttaa välttämään rehuperäisiä liikenneongelmia navetassa, Mäntyharju korostaa.

Huonolaatuinen tai liian niukka säilörehu johtaa sorkkaongelmiin ja happamaan pötsiin. Liian tärkkelyspitoinen ape laiskistaa lehmät eikä jätä niille motiivia hakeutua lypsyrobotille.

Sorkkaongelmat taas, olivatpa ne ruokintaperäisiä tai ympäristöstä johtuvia, vähentävät lehmien halua liikkua ruoan perässä ja siten lypsykerratkin jäävät tavoitteista.

Vapaa kierto kohensi tuotosta

Juha ja Päivi Kallion tilalla Nivalan Heikkilässä siirtyminen ohjatusta vapaaseen lehmäliikenteeseen paransi tuotantotuloksia entisestään. Tänä vuonna keskituotos ylittää 12 000 kiloa, viime vuonna se oli 11 700 kiloa. Syynä on muutos lehmien ajankäytössä, sanoo Päivi Kallio.

-Enää lehmät eivät seiso odottamassa lypsylle pääsyä, vaan se aika käytetään makaamiseen ja märehtimiseen.

Seosrehu tehdään edelleen 35 kilon päivätuotoksen mukaan, sen väkevyydestä ei haluttu tinkiä. Lypsyrobotin jakama väkirehuannos on enimmillään 7 kiloa päivässä. Nappuloiden päälle robotti annostelee lorauksen melassiglykolia.

Kalliot epäilivät alkuun lehmien oppimista vapaaseen liikenteeseen. Uuden systeemin toimivuus yllätti myönteisesti. Erityisen hyvin toimii kahden robotin osasto, jossa lehmiä on 110-115. Päivi Kallio arvelee, että suuressa ryhmässä lehmät aktivoivat toisiaan. Hiehotkin tuntuvat oppivan tavoille nopeammin kuin yhden robotin osastolla, jossa lehmiä on 60.

-Työnkäyttö on tehokkaampaa kahden robotin lypsäessä isoa ryhmää. Lehmät käyttävät hämmästyttävän tasaisesti kumpaakin konetta: vuorokauden maitomäärissä eroa on koneiden kesken vain 60 kiloa ja lypsykerroissa enintään 7.

Päivi Kallio toivoo tutkijoiden tarttuvan tähän aiheeseen ja vertaavan työn käyttöä yhden, kahden ja kolmen robotin osastoissa.

Lypsylle noudettavat lehmät haetaan kahdesti päivässä, jotta lypsyvälit eivät veny yli 12 tunnin mittaisiksi, ja suljetaan robotin taakse karsinaan. Sieltä ne vuorotellen pääsevät lypsylle. Yhden robotin osastolla liikenne muilta lehmiltä seisahtuu siksi aikaa, mutta isolla puolella toinen robotti palvelee muita lehmiä normaalisti.

Viivyttelijöiden keräily ja lypsy sekä hiehojen opettaminen veivät aikaisemmin kahden navettatyöntekijän koko työajan. Nyt navetassa on yksi työntekijä kerrallaan, joka ehtii viivelehmien ajon ohella tarkkailla kiimat, opettaa hiehoja, siirtää poikivat poikimakarsinoihin, hoitaa vasikat ja avustaa eläinlääkäriä ja siementäjää.

Lypsykertoja tulee parhaimmillaan päivässä keskimäärin 3,1. Kesähelteilläkin luku oli 2,8, mihin Kalliot olivat tyytyväisiä.