Sisäruokinta 6 / 2004
![]() Laatupäällikkö Hanna Laitinen Valion Alkutuotannosta esittelee Valman toimintoja Farmari Maatalousnäyttelyssä Mikkelissä. Kirjallista palautetta Valmasta saatiin Farmarissa 180 maidontuottajalta. Vastaukset vahvistivat keväällä osuuskunnissa tehdyn kyselyn tuloksia. Maidontuottajat pitävät Valman valttina analyysitulosten kätevää saamista ja kännykkähälytystä. Kuva Johanna Sorila |
A ri Mäkelä
Valma-kyselyn
tuloksia: Kevään kyselytutkimuksessa kerätty käyttäjäpalaute kertoo tuottajien hyödyntävän Valmaa aktiivisesti. Useimmin käytettyjä sivuja ovat tilan analysointi- ja tilitiedot. Valma sisältö, käyttöominaisuudet ja ulkoasu koetaan toimivaksi. Vastaukset sisälsivät myös hyviä kehittämisideoita, joiden pohjalta Valmaan saadaan syksyn kuluessa uusia ja nykyistä toimivuutta parantavia ominaisuuksia. Alueosuuskunta Promilkin ja Keski-Pohjan Juustokunnan alueella satunnaisotannalla toteutetusta kyselytutkimuksesta (1-2/2004) saatiin arvokasta käyttäjäpalautetta 187 Valman |
|
käyttäjältä. Tämän lisäksi kyselyyn vastasi myös 119 maidontuottajaa, jotka eivät vielä ole kirjautuneet käyttäjiksi. Käyttäjien taustatiedoista ilmenee, että Valmaa hyödynnetään melko tasaisesti erikokoisilla tiloilla tuottajan iästä riippumatta. Internet alkaa olla käytössä suurimmalla osalla maitotiloista, sillä 88 % ilmoitti tilalla olevan yhteyden. Modeemikäyttäjiä oli 80 %. Sen jälkeen yhteystyyppien yleisyysluokittelussa tulevat ISDN, ADSL ja GRPS. Vastauksista kävi ilmi modeemiyhteyden yleiset ongelmat eli hitaus ja yhteyskatkot. Modeemiongelmat vaikeuttavat myös Valman käyttöä ja vähentävät käyttöuseutta. ADSL ja ISDN käyttäjistä suurin osa käyttää Valmaa päivittäin. Suurin osa (58 %) ovat saaneet tietoa Valmasta oman hankintaosuuskunnan tiedotteista. Tämän lisäksi tietoa on haettu lehdistä, hankintaosuuskunnan tilaisuuksista, maatalousnäyttelystä ja tuttavilta. Tuloksista on kuitenkin tärkeä huomata, että 13 % vastaajista ei tiennyt mikä Valma on ja yli puolet ei-käyttäjistä vastasi haluavansa tutustua Valmaan. Valmasta on edelleen syytä tiedottaa aktiivisesti ja lisätietoa voi aina kysyä esimerkiksi oman osuuskunnan neuvonnalta. Analyysitiedot kätevästi Valman ominaisuuksia ja käytettävyyttä pidetään hyvinä. Erityisesti omien tietojen selaus ja lähes kaikilla käytössä olevat analyysihälytykset saivat positiivista palautetta. Analyysitietojen siirtymisessä Valmaan on kuitenkin havaittu jonkin verran ongelmia. Ongelmista yleisin oli hitaus eli joissakin yksittäistapauksissa tulokset olivat nopeammin käyttävissä postin kautta. Aluelaboratoriot saavat lähiaikoina käyttöön seurantatyökalun, jonka avulla kyetään entistä paremmin varmistamaan nopea tulosten siirto. Kehittämiskysymysten mukaan koetaan tärkeänä, että Valmaan saadaan entistä enemmän neuvontamateriaalia ja tuote- ja tarvikemyynnin verkkotilausmahdollisuus. Vastaajien avoimista vastauksista saatiin myös useita kehittämisajatuksia. Kehittämislistalle kirjattiin mm: hälytys maitotilin valmistumisesta, T101 -ohjeistuksen lisäys, keskimääräisen tilityshinnan lisäys tilitysyhteenvetoon, ab/progesteronitestien tulokset tekstiviestinä, tulostettavat pdf-laboratoriosaatteet ja keskustelupalsta. Näiden lisäksi toivottiin myös enemmän osuuskunnan omia tiedotteita. Internet yhteyden puuttumisen lisäksi tilat listasivat käyttämättömyyden syiksi puutteelliset atk-taidot ja salasanaongelmat. Tämän lisäksi osa tuottajista koki palvelun tarpeettomaksi. Vastauksista ei käynyt ilmi, että ovatko palvelun tarpeettomaksi kokeneet tilat tutustuneet Valmaan vai onko vastauksen taustalla oletus. Valman edellyttämän tilakohtaisen salasanan tai unohtuneen salasanan muutoksen saat oman osuuskuntasi maidontilittäjältä. Kyselyn tuloksia on hyödynnetty Valman kehittämisessä. Ongelmahavaintoja on käytetty palvelun teknisen toimivuuden varmentamisessa ja osa esitetyistä kehittämisideoista on pystytty toteuttamaan suoraan saadun palautteen mukaisesti. Näiden lisäksi Valmaan on tulossa seuraavan päivityspaketin myötä koko joukko uusia piirteitä. Uusia ominaisuuksia mm. tiedon löydettävyyttä helpottava hakutoiminto, paperitulosteista luopumismahdollisuus, maidon keräilyaikataulu, VHBI-tulokset ja hälytysvalinnat saapuneesta omasta maito- sekä vesinäytteestä. Uusista piirteistä tulee tarkempaa lisätietoa syksyn edetessä.
Kirjoittaja on laatuasiantuntija Valion Alkutuotannossa.
|
| |
Sisäruokinta 2/2004 | Maito ja Me | Toimitus |