Marketta Rinne  

Sisäruokinta käyntiin 
sadekesän rehuilla

Kahden kuivan kesän jälkeen sateet olivat tervetulleita, mutta toisaalta ne haittasivat rehujen korjuuta. Syksyllä talteen saatujen nurmirehuerien määrä ja laatu on arvioitava rehellisesti.

Kun sisäruokintakauden ruokinnan suunnittelu aloitetaan, ensimmäinen selvitettävä asia on korjuuseen saatu säilörehun määrä. Tilan talouden 

kannalta on aivan keskeistä, että rehut, joiden tuotantokustannukset on jo maksettu, käytetään mahdollisimman tarkkaan ruokinnassa.Nyrkkisääntö ruokinnan suunnitteluun on selvä: Jos säilörehua on kertynyt paljon, väkirehun osuutta rehuannoksessa pienennetään - ja päinvastoin.

Toinen selvitettävä tekijä on säilörehun laatu. Se muodostuu kahdesta osasta: säilötyn nurmirehun ravitsemuksellisesta arvosta ja säilönnän onnistumisesta.

Säilörehun laatu vaikuttaa siihen, minkälainen maitotuotos voidaan saavuttaa ja toisaalta minkälaista väkirehutäydennystä kannattaa suunnitella. Laadun selvittäminen antaa myös arvokasta palautetta rehun tekijälle siitä, miten rehun teossa onnistuttiin. Mahdollisiin ongelmakohtiin voi ensi kesänä kiinnittää erityistä huomiota.

Osuiko korjuuaika kohdalleen?

Nurmikasvien kehitysvaihe niittohetkellä asettaa ylärajan rehun ravitsemukselliselle laadulle.

Korjuun ja säilönnän aikana tapahtuu väistämättä ravintoainetappioita, mutta ne ovat korjuutekniikan rajoissa minimoitava.

Suomalaiset viljelijät ovat oppineet kiinnittämään korjuun ajoittamiseen huomioita ja Artturi korjuuaikatiedotus avustaa siinä monin tavoin. Korjuuajan säille ei kuitenkaan voi mitään.

Jos korjuu viivästyi, se näkyy selvästi rehun D-arvon eli sulavuuden pienenemisenä. Siitä osasta rehua, joka ei ruoansulatuskanavan läpi kulkiessaan sula, ei lehmä luonnollisesti voi saada energiaa ja ravintoaineita maidon muodostamiseen.

Rehuyksikköarvo (RY-arvo) lasketaankin D-arvosta eli nämä kaksi lukua kuvaavat täysin samaa rehun ominaisuutta. Lypsylehmien säilörehuvaltaiseen ruokintaan soveltuu erinomaisesti säilörehu, jonka Darvo on 68-70 % ja vastaavasti RY-arvo 0,93-0,96 ry/kg kuivaainetta.

Onnistuiko säilöntä?

Säilörehun säilyminen perustuu happamuuden aiheuttamaan mikrobiologisesti vakaaseen tilaan hapettomissa olosuhteissa. Mitä kosteampaa rehu on, sitä enemmän happoja mikrobien kasvun hillitsemiseen tarvitaan.

Märkänä korjatun rehun säilönnässä varmimpia vaihtoehtoja ovat runsaasti neutraloimatonta muurahaishappoa sisältävät säilöntäaineet. Uudemmat happopohjaiset aineet ja ympit kannattaa varata niille rehuille, joiden esikuivaus on hyvissä olosuhteissa onnistunut.

Säilörehun säilönnällisen laadun arviointi on kokonaisuus, johon vaikuttavat eri käymistä kuvaavat analyysit. Happamuus eli pH lienee tärkein yksittäinen luku, jonka tarkastelusta rehuanalyysin tulkinta kannattaa aloittaa.

Happamuusvaatimus riippuu säilörehun kuiva-ainepitoisuudesta, sillä kuivuus rajoittaa osaltaan mikrobien kasvumahdollisuuksia. Oheisessa kuvassa näkyy, että tuoreen rehun pH:n pitää olla alle 4,2. Jos rehun kuiva-ainepitoisuus on 45 %, sen pH voi olla 4,9 ja rehu silti hyvin säilynyttä.

Toinen tarkka säilöntälaadun kuvaaja on ammoniakkitypen osuus prosentteina rehun kokonaistypestä. Erittäin hyvässä säilörehussa ammoniakkiluku on alle 5 %. Kun ammoniakkiluku on yli 8-10 %, säilönnässä on jo selvästi ollut ongelmia.

Jos rehuun on muodostunut merkittävästi voihappoa, on käyminen lähtenyt väärille raiteille. Samalla riski maidon laadun huononemiselle meijeriteollisuuden raaka-aineena kasvaa.

Laatuvaatimusten täyttäminen ei ole itsetarkoitus, vaan niillä on selkeä yhteys rehun tuotantopotentiaalin. Syöntiindeksi yhdistää rehun ravitsemuksellisen ja säilönnällisen laadun yhdeksi luvuksi, sillä se lasketaan D-arvosta, ammoniakkiluvusta ja käymishappojen määrästä. Se antaa yhdellä silmäyksellä kuvan siitä, miten lehmä rehun laadun kokee eli kuinka paljon se voi rehua syödä. Syönti-indeksi on hyvässä rehussa yli 100.

Säilörehun pH voi olla sitä korkeampi, mitä korkeampi on rehun kuiva-ainepitoisuus (punainen viiva). Jos rehussa on sokereita jäljellä yli 30 g/kg kuiva-ainetta eli sokereiden puute ei ole rajoittanut maitohappokäymistä, voi rehun pH olla vielä 0,2 yksikköä korkeampi (sininen viiva).
Lähde: www.kttk.fi.

Märkä rehu ruokintapöydällä

Jos esikuivausolosuhteet ovat huonot, on rehun laadun kannalta parempi ajaa se säilöön hieman tavoiteltua kosteampana kuin antaa sen jäädä luo'olle vesisateeseen. Märkä rehu ei sinänsä ole ongelma, kunhan se on hyvin säilynyt. Ja siihen on kaikki edellytykset, sillä onhan Suomessa viime vuosikymmeniin asti kaikki säilörehu tehty tuoreena.

Märkä raaka-aine aiheuttaa suurimmat ongelmat, kun rehu säilötään pyöröpaaleihin. Kun märät paalit menettävät muotoaan, hapettomien olosuhteiden säilyttäminen paalin sisällä on vaikeaa. Märän säilörehun ruokinnassa on hyvä huomioida tietyt asiat. Ennen kaikkea on muistettava, että säilörehun sisältämästä vedestä lehmä ei saa ravintoaineita, vaan se on saman arvoista kuin juomakupista tuleva vesi.

Jos lehmä tarvitsee säilörehun kuiva-ainetta 15 kg, sen säilörehuannos on 37,5 kg esikuivattua säilörehua, jonka kuiva-ainepitoisuus on 40 %. Jos sama ruoho ajettiin säilöön tuoreena ja kuiva-ainepitoisuus jäi 20 prosenttiin, on rehua annettava lehmälle tuplasti eli 75 kg.

Lehmät vähentävät hieman syöntiä kuiva-aineeksi laskettuna, kun säilörehun kuiva-ainepitoisuus pienenee. Märän rehun käyminen on yleensä edennyt pidemmälle ja virhekäymisetkin ovat yleisempiä. Hyvin säilyneiden rehujen osalta syönnin pieneneminen ei ole ongelma. Maitotuotos ei lievästä syönnin vähenemisestä huolimatta yleensä myöskään laske.

Rehun jäätymisriski on sitä suurempi, mitä märempää rehu on. Jäistä rehua ei lehmille pidä syöttää, vaan se on ensin sulatettava välivarastossa.

Heinää ei tarvita

Heinäpoudat olivat viime kesänä vähissä. Lehmiä se ei kuitenkaan haittaa, sillä ne tulevat hyvin toimeen ilman heinääkin. Edes pikkuvasikat eivät heinää välttämättä tarvitse, vaan voivat heti opetella säilörehun syöntiin.

Yleensä käy niin, että heinän antaminen vähentää lehmien maidontuotantoa. Näin käy, kun ravintoarvoltaan heikompi heinä korvaa säilörehua. Jos heinä viime kesän jäljiltä on erittäin myöhään niitetty, pitkään pellolla lionnut ja vielä varastossa homehtunut, sen kantamista navettaan ei voi suositella.

Heinänteon sääriski on aina suurempi kuin säilörehun. Kun keskittää nurmen korjuun säilörehuksi, säästää huomattavasti sekä rahaa että hermoja.

Kirjoittaja on tutkija 
MTT:n Eläinravitsemuksen tutkimusalalla Jokioisilla.