Sisäruokinta 14.9.2005 Ruokinnan onnistuminen pihatossa edellyttää lehmien ryhmittelyä lypsykauden eri vaiheiden mukaan. |
Ummessa olevien ruokinta pihatossa Lehmien hoito pihatossa eroaa monin tavoin parsinavettaan verrattuna. Pihatossa hoito kohdentuu ryhmään, kun taas parsinavetassa hoidetaan jokaista yksilöä erikseen. Ryhmäkeskeinen hoito on rationaalisempaa silloin, kun eläimiä on enemmän. Liian suuri rationalisointi ei kuitenkaan ole paras mahdollinen, koska silloin |
|
ei voida ottaa huomioon erilaisten ryhmien tarpeita. Ummessa olevien lehmien tarpeet on monissa suomalaisissa pihatoissa valitettavasti unohdettu. Ummessa olevien ravinnontarve on alle puolet korkeassa tuotoksessa olevien ravinnon tarpeesta. Tämän vuoksi hyvä säilörehu tai lypsylehmien ape lihottaa helposti ummessa olevia liikaa. Koska väkevän rehun syömiseen kuluu vähemmän aikaa kuin karkeamman korsirehun, voi rajoitetusti ruokitun, hyvän säilörehun syöttöä seurata käytöshäiriöitä, kuten kielen pyöritystä. Eläimet stressaantuvat silloin, kun niillä ei ole kohtuullisen paljon jotain tekemistä. Ahtaus todennäköisesti vielä kärjistää tilannetta. Ummessa olevilla on myös erilainen kivennäistarve kuin lypsävillä lehmillä tai nuorkarjalla, joten sama kivennäinen ei sovi kaikille. Kalsiumvoittoinen kivennäinen ei sovi ummessa oleville, koska se lisää poikimahalvausriskiä poikimisen yhteydessä. Ryhmittele eläimet Ummessa olevia ei voi edellä mainituista syistä hoitaa samassa ryhmässä lypsävien lehmien kanssa eikä myöskään poikivien hiehojen kanssa. Poikivat hiehot kasvavat vielä ja tarvitsevat sen vuoksi kalsiumvoittoisen ravintoannoksen. Ummessa olevat on erotettava omaksi ryhmäkseen, jotta energia- ja kalsiumköyhyys, mielellään myös matala kaliumtaso saadaan toteutettua. E-vitamiinilisä saattaa olla hyödyllinen, sitä käytetään monin paikoin ulkomailla. Ummessa olevien karsinassa olisi hyvä olla oma väkirehukioski tai muuten tuntuvat on eroteltava vielä omaksi ryhmäkseen. Tuntuvia umpilehmiä ei voi laittaa lehmien joukkoon, ellei niiden poikkeavasta kivennäistarpeesta voida huolehtia, mahdollisesti väkirehukioskin avulla. Poikivat ensikot voi laittaa lypsylehmien joukkoon tuntumaan ja harjoittelemaan lypsylle menoa, mutta tällöin on huolehdittava siitä, etteivät vanhemmat lehmät kiusaa niitä. Ahtaus ja umpiperät kärjistävät hiehojen tilannetta herkästi. Hyvä níksi on laittaa useampi hieho kerralla lypsylehmien joukkoon, jolloin kiusaajalehmä ei ehdi vahtia kaikkia yhtä aikaa. Väkirehukioskin vahtijan voi komentaa pois kioskin ääreltä. Se oppii sen yllättävän hyvin ja pysyy aika hyvin poissa hääräämästä siinä, silloin kun hoitajat ovat navetassa. Vanhaa heinää tai olkea Ummessa oleva lehmä tarvitsee vanhaa heinää tai olkea ja väkirehujen nollaamista muutamaksi päiväksi mennäkseen umpeen. Ummessa oloaikana annetaan kuntoluokan mukaan väkirehuja, vanhempaa korsirehua (matala kaliumtaso) ja yleensä kalsiumköyhää kivennäistä (esim. Tarmo). Tunnutuksen yhteydessä voidaan kalsiumköyhästä kivennäisestä siirtyä kationi-anioni väkirehuun tai jatkaa Tarmolla ja normaalilla väkirehulla. Tunnutustaso eli väkirehumäärä ei saa lehmillä nousta yli 3 kg poikimisen tuntumassa. Mikäli lehmä on aikaisemmin halvaantunut, voi väkirehutason pitää matalampana, jopa nollassa, kunhan kivennäisiä saa menemään. Poikimisen yhteydessä vaihdetaan kalsiumvoittoiseen kivennäiseen ja lisäksi voidaan antaa esimerkiksi Correct Calsciumia. Optimiseokset Aperuokintanavetassa optimi olisi 4-5 seosta, jotta kaikkien ravintotarpeet tulisi riittävästi huomioon otetuksi. Yksi seos nuorkarjalle, kaksi seosta lypsäville (eri energiataso) ja yksi seos ummessa oleville. Nuorkarja ja matalatuotoksiset lehmät saattavat selvitä samalla seoksella. Tunnutus olisi sitten vielä hoidettava erikseen jollakin tavalla. Ummessa olevien seos on liian energiaköyhää ja lypsylehmien liian kalsiumpitoista. Jotta ummessa olevat säilyisivät mahdollisimman terveinä, eivät ne saa lihoa ja niille sopivasta kivennäistarpeesta on huolehdittava. Se ei ole aivan yksikertaista pihatossa, jos halutaan optimoida terveys. Käytännössä monissa navetoissa selvitään yksikertaisemmilla ratkaisuilla kuin yllä on selostettu, mutta ne eivät ole optimaalisia. Varsinkin lehmät, joilla poikimaväli venähtää lihovat herkästi liikaa ja seurauksena saattaa olla maksan toimintakyvyttömyys ja pahimmassa tapauksessa lehmän kuolema. Lievemmissä tapauksissa lehmää saattaa vaivata epämääräinen huonokuntoisuus, utare- ja kohtutulehdusalttius sekä huono tiinehtyvyys. Jokaisen kannattaa hioa navettansa olosuhteita siten, että lehmien terveys ja tuotos voidaan optimoida. Tällöin säästyy monelta ylimääräiseltä murheelta. Kirjoittaja on Valion neuvontaeläinlääkäri
|
 |
Teema | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |