![]() Tilojen välinen suora rehuviljakauppa säästää monia kustannuksia. Perinteisen kuivatun viljan ohella kauppaa käydään mm. puintikosteasta tai märkäsäilötystä viljasta. Kauppaehdoista kannattaa laatia tarkka kirjallinen sopimus. |
Lea Puumala Rehuviljaa
kannattaa ostaa Tilojen välinen rehuviljakauppa voi hyödyttää sekä ostajaa että myyjää. Se on joustava toimintatapa, kun vain on sovittu yhteisesti kaupan pelisäännöistä. Hyvin toimivassa tilojen välisessä rehukaupassa tavoite on, että kumpikin osapuoli hyötyy toiminnasta. |
|
Tilojen välinen rehuviljakauppa antaa kustannussäästöjen ohessa muitakin mahdollisuuksia. Tutut ja toisensa tuntevat osapuolet voivat yhdessä toteuttaa esimerkiksi maidontai lihantuottajan toivomuksia viljalajeista ja -lajikkeista. Vakiintunut kauppasuhde antaa myös varmuutta viljan laadusta. Vuosittaiset kasvukauden aikaiset vaihtelun vaikutukset tuotteeseen voi ostaja arvioida jo kesän kuluessa. Viljan hinta naapurikaupassa Tilojen välisessä kaupassa viljan hinnan lähtökohta on senhetkinen kuivatun viljan markkinahinta. Perushinnan pohjalta korjataan kaupan kohteena olevan viljan hintaa laadun ja kosteuden mukaan. Maidon ja lihan tuotannossa vilja on energiarehua, ja silloin hinnoitteluperusteena on energiapitoisuus. Hehtolitrapainon mittaamalla saa kuvan viljan energiamäärästä. Viljan energia-arvon voi määrityttää myös Valion rehulaboratorioissa. Hehtolitrapainoltaan kevyemmässä viljassa on vähemmän energiaa, joka alentaa sen hintaa. Hintaa määritettäessä on myös otettava huomioon, että eläimen kyky ja halu syödä tarjottu rehumäärä on olennaista tuotoksen ja kasvun kannalta. Koska eläin joutuu syömään kevyttä viljaa litramääräisesti 1,2-2 kertaa enemmän saadakseen saman energiamäärän, pelkkä rehuyksikköarvon alenemisen mukainen hinnan muutos ei ole riittävä. Viljan hinnoittelussa on otettava huomioon myös heikomman maittavuuden mukainen arvonalennus (taulukko 1).
Viljelijät mainitsevat tilojen välisen viljakaupan esteeksi myös myytävien viljakilojen ja rehukuorman painon määrittämisen, koska läheskään aina ei ole käytettävissä vaakaa ja viljamäärä arvioidaan vaunun tilavuuden ja hehtolitrapainon kautta. Pelätään häviötä kaupassa, kun viljaa kuljetettaessa se menee kasaan ja tilavuudella mitattuna määrä pienenee. Mitään ohjelukija ei ole olemassa. On vain yritettävä löytää sopu, koska ihan täydellistä ja tarkkaa kilomäärää ei saada kertomalla kuorman tilavuus viljan hehtolitrapainolla. Tosin nykyisillä viljan hinnoilla ei liene tarvetta ihan pilkulleen oikeaan ratkaisuun. Puintikosteaa tai märkäsäilöttyä Energian hinnan nousu on lisännyt kiinnostusta viljan märkäsäilöntään ja samalla puintikostean viljan ostoon. Seosrehuruokinnan yleistyminen helpottaa myös märkäsäilötyn viljan ja erityisesti murskesäilötyn viljan jakoa navetassa ja lisää kuivaamattoman viljan kauppaa. Oikean hinnan saamiseksi puintikostealle viljalle on hehtolitrapainoon tehtävä kosteuden mukainen korjaus, koska kostea vilja on kevyempää. Kosteuskorjaukseen löytyviä lukuja voi kysyä maaseutukeskuksen neuvojilta ja maatalouskalentereista löytyy taulukoita. Puintikostean viljan hintaan ei voi sisällyttää markkinahinnassa mukana olevia kuivausja varastointikustannuksia, koska ne siirtyvät ostajalle. Erilaisia tuotantokustannuslaskelmia voi käyttää näiden kustannusten arviointiin ja päästä sopuun molempia osapuolia tyydyttävästä hinnasta. Murskesäilöttyä viljaa myydään ulkomailla paaleissa. Paalausta tullaan meilläkin kokeilemaan. Murskesäilöviljan hinnoittelu on järkevintä rehuanalyysin pohjalta. Viljan myynti "pystyyn" Puimattoman viljan myynnissä ostaja vastaa korjuusta ja kuivauksesta ja niiden aiheuttamista kustannuksista. Hintaa määritettäessä on korjuun, säilönnän ja varastoinnin kustannukset hyvitettävä hinnassa. Kuten puintikostean viljan kaupassa kustannuksia voidaan vain arvioida kustannuslaskelmien avulla. Viljan "pystyyn" myynnissä kauppaa joudutaan tekemään hyvin suurpiirteisesti. Kaupantekohetkellä sadon määrä ja laatu on arvioitavissa hyvin epätarkasti. Ostaja vastaa luonnollisesti lopullisesta viljan ruokinnallisesta arvosta. Jos asiakassuhde on luottamuksellinen, voidaan varmasti sopia molempia tyydyttävistä käytännöistä ja hinnoista puimattoman viljan kaupassa. Homeinen ja rikkasiemeninen vilja Joskus kosteiden korjuuolosuhteiden jälkeen kysytään homeisen viljan hintaa. Periaatteessa voi todeta, että homeinen tai muuten pilaantunut vilja ei kelpaa eläinten rehuksi. Rikkasiemenien suuri määrä heikentää myös viljan maittavuutta ja alentaa rehuarvoa. Yllätysten välttämiseksi viljan "naapurikauppaankin" on suositeltavaa laatia kirjallinen sopimus. Se antaa pelisäännöt odottamattomille tapauksille ja antaa varmuutta ja suunnitelmallisuutta toimintaan. Hyvässäkin yhteisymmärryksessä sovitut asiat voidaan ymmärtää lopulta eri tavoin ja varsinkin muistaa eri tavalla. Mahdollisimman tarkka sopimus kaikista kauppaan liittyvistä toimenpiteistä helpottaa toimimista.
Kirjoittaja on projektipäällikkö Lisää tietoa:
|
|||||||||||||||||||||||||||||
| |
Teema | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |