Sisäruokinta 25.9.2002


Hankintapäällikkö Tuomo Kautonen tarkistaa papereistaan keräilyauton aikataulun. 
Tanskasilla luomukeräily käy puolen päivän
tienoilla.
Kuva Aino Murtomaa-Niskala

Aino Murtomaa-Niskala

Tanskaset ryhtyivät tuottamaan luomumaitoa

Syyskuun ensimmäisenä päivänä haki maitoauto ensimmäisen luomumaitoerän Vuokko ja Lauri Tanskasen tilalta Polvijärven Ruvaslahdesta. Kotoinen rehu on Tanskasilla ollut luomua jo kuusi vuotta.

Arttu-koira rientää vastaanottamaan vieraat Konttiniemen tilan pihassa. Lehmät aloittelevat luomulehmän uraansa lähipellolla, vasikat makoilevat peltotien toisella puolen. Takana siintää Höytiäinen.

Luomumaito on luonteva jatko peltojen


Teema

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

luomutuotannolle, Vuokko ja Lauri Tanskanen sanovat. Ratkaisuun vaikuttivat luomun kysynnän kasvu ja ympäristön hyvinvointi. Peltoalakin on luomuun riittävä. Asiaa ei tarvinnut edes kovin paljon miettiä, kun Luomu-Itä -hanke kartoitti mahdollisia luomumaidontuottajia.Tanskasten kanssa luomukeräilyyn liittyivät Polvijärveltä viisi muuta tilaa.

Kaikkiaan Idän Maidon luomutuottajien määrä kasvoi syyskuun alusta kymmenellä, hankintapäällikö Tuomo Kautonen kertoo. Osuuskunnan entiset 13 luomutuottajaa ovat Juvalta ja sen ympäristöstä.

Ostorehusta lisäkustannuksia

Tanskasten peltomaat Höytiäisen rannalla ovat entistä järvenpohjaa. Hiesumaa ei kärsi kovin helposti kuivuudesta. Se sopii hyvin apilanviljelyyn ja antaa kohtuullisen nurmisadon. Kauraa Tanskaset viljelevät 20 hehtaarilla, keskisato on 2 500 - 3 000 kilon tienoilla hehtaaria kohti. Kaikkiaan viljelyala on 58 ha, josta puolet vuokrattua.

Tanskaset korjaavat apilanurmen normaalia myöhemmin. Nuorena korjattu apilasäilörehu aiheuttaa heidän kokemustensa mukaan tiinehtymisongelmia. Tanskaset teettävät rehusta analyysit ruokinnan suunnittelun perustaksi. Myös apilarehun korkea kalsiumpitoisuus pitää ottaa huomioon muussa ruokinnassa, Vuokko Tanskanen sanoo.

Ostorehujen hankinnassa luomuun siirtyminen merkitsi lisäkustannusta. Tanskaset ostavat luomurypsiä, luomukivennäiset ja vähän luomutäysrehua. Luomuviljaa oman viljan lisäksi on hyvin saatavissa.

Luomuhankkeesta sai Tanskasten mukaan suuntaa antavaa tietoa, mutta siirtymävaiheessa he sanovat kaivanneensa ihan käytännön neuvoja esimerkiksi siitä, mistä luomurehua kannattaa ostaa.

Nuorkarjalle karsinat

Parsinavetassa on 30 lehmäpaikkaa. Tällä hetkellä lehmiä on 24. Isäntä rakentaa parhaillaan nuorkarjalle luomun edellyttämiä karsinoita.

Poikimakarsina on navetassa ollut 4 vuotta. Se on osoittautunut parsinavetassakin hyväksi, Vuokko Tanskanen sanoo. Lehmällä on tilaa liikkua, poikia ja hoitaa vasikkaansa.

Nuorkarja on laitumella toukokuusta lokakuuhun. Lehmät laidunnetaan kesällä, talvella luomulehmät ulkoilevat kaksi kertaa viikossa.

Mullien kasvatuksesta Tanskaset luopuvat luomuehdot täyttävien kasvatustilojen puutteessa.

Luomuvasikan myynti on ongelma, Vuokko Tanskanen sanoo. Tavalliseen välitykseen 3 kuukautta maidolla juotettua eläintä ei kannattaisi myydä. Luomulihalla olisi kysyntää, kun vain löytyisi kasvattajia.

Luomutuotanto edellyttää tarkkaa kirjaamista pesuaineita myöten. Se teettää lisätyötä, emäntä sanoo.

Karjan keskituotos on 8 800 kiloa vuodessa. Isäntä veikkaa tuotoksen pysyvän luomussa entisellä tasolla.

Maidosta maksettava 6 sentin luomulisän hän arvioi kattavan kustannusten nousun.

Ammattitaito on osa kannattavuutta

Vuokko Tanskanen on ammatiltaan seminologi. Hän lähtee aamulypsyn jälkeen kierrokselle. -Toimialue on onneksi pääosin lähellä, Polvijärvi, Outokumpu ja Juuka, hän luettelee. Vaikka työpäivä venyy pitkäksi, hän sanoo työstään olevan hirmuisen paljon hyötyä oman tilan kehittämisessä. -On etu päästä näkemään toisia navetoita ja työtapoja. Aina oppii jotakin.

Omaa karjaa hän kertoo jalostavansa rakennetta ja terveyttä painottaen. Heikot lehmät hän siementää lihasonnilla, hyville periyttäjille hän käyttää hyviä, kalliitakin sonneja.

Jos Vuokko Tanskasella on ilmeinen karjasilmä eläinten hoidossa, sama pätee Lauri Tanskaseen suhteessa koneisiin. Sellaista vikaa ei taida löytyä, mikä isännän käsissä ei oikenisi, emäntä kiittelee.

Isäntä toteaa monipuolisen ammattitaidon olevan osa tilan kannattavuutta.

Lomalla Tanskaset unohtavat kotihommat ja lähtevät reissuun. Hiihtoa, moottoripyöräilyä, avantouintia, Vuokko Tanskanen kertoo harrastuksista. Emäntä on mukana myös yhteisten asioiden hoidossa, mm. Idän Maidon hallinnossa.

Neljästä lapsesta kaksi nuorinta käyvät vielä koulua kotoa käsin.

Kirjoittaja on Maito ja Me -lehden päätoimittaja

 

 

 alkuun Teema | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus