Luomumaidon kysyntä kasvaa. Syyskuun alusta Valion
luomumaitokeräilyyn liittyi 30 uutta tilaa. Luomureittien varrelle
toivotaan edelleen uusia luomumaidontuottajia.
Uusista luomumaidontuottajista 7 tuli entisten luomureittien varsilta.
Uusina alueina luomukeräilyyn tulivat Liperi-Polvijärvi ja
Sotkamo-Valtimo, joista luomumaitoa kerätään 23 tilalta,
hankintajohtaja Heikki Mäkelä Valiosta kertoo.
Valio keräsi viime vuonna luomumaitoa 16 milj. litraa, tänä vuonna
vastaanotto nousee 19 milj. litraan.
Valio hakee luomumaitoa nyt 144 tilalta. Luomumaidon kysyntä kasvaa
hyvää vauhtia ja nykyisten luomureittien varrelle toivotaan edelleen
uusia tuottajia, Mäkelä sanoo. Erilliskeräilyn kustannuksista johtuen
kaikkein paras vaihtoehto olisi usean luomutilan tiivistymä.
Valio kerää luomumaitoa Varsinais-Suomesta Härkätietä pitkin
Riihimäelle, Kymenlaaksossa, Etelä-Pohjanmaalta Ähtärin suunnassa
lähes Keski-Suomeen asti, Pirkanmaalla, Ylä-Savossa, Sotkamossa, Juvalla
ja Pohjois-Karjalassa Liperin-Polvijärven alueella.
Luomutuotannosta kiinnostuneiden maidontuottajien kannattaa ottaa
ensimmäiseksi yhteyttä osuuskuntaan, Mäkelä neuvoo.
Luomumaito on ykkönen
Mäkelän mukaan lokakuun alkuun sijoittuvat Luomu-viikot lisäävät
selvästi luomumaidon kysyntää. Ne muodostavat vuotuisen kulutushuipun
joka tasaantuessaankin nostaa kysynnän aiempaa korkeammalle tasolle.
Maito on Valion luomutuotevalikoiman ehdoton ykkönen,
tuotepäällikkö Ulla Renlund kertoo. Valion luomumaidon myynti on
reippaassa kasvussa ja nousee tänä vuonna yli 10 miljoonan litran.
Määrä on noin puolitoistakertainen edellisen vuoden myyntiin verrattuna
ja Renlund arvioi kysynnän kasvun jatkuvan edelleen.
Eniten myydään luomukevytmaitoa, mutta rasvattoman luomumaidon
kulutus kasvaa kevytmaitoakin nopeammin. Luomujogurtin ja -viilin kysyntä
on lievästi nouseva. Piimää, kermaa ja voita myydään tasaisesti,
mutta määrät ovat maitoon verrattuna pieniä.