Luonnossa on aina esiintynyt ja tulee esiintymään radioaktiivisia aineita, ihmisten toimista riippumatta. Suomalaiset saavat suurimman säteilyannoksen huoneilman radonista. Maan kamara jalkojemme alla, samoin kuin betoni- ja tiiliseinät ympärillämme säteilevät. Avaruudesta peräisin olevalle säteilylle joudumme alttiiksi kaikkialla, lentokoneessa enemmän kuin maan pinnalla. Me myös syömme, juomme ja hengitämme radioaktiivisia aineita.

Luonnon omien radioaktiivisten aineiden lisäksi elinympäristössämme esiintyy myös keinotekoisia, ihmisen aikaansaamia radioaktiivisia aineita. Niitä syntyy hiukkaskiihdyttimissä ja röntgenkoneissa, ydinreaktoreissa ja niin edelleen. Meidän elinympäristöömme keinotekoisia radioaktiivisia aineita on tullut 1950- ja 1960 -luvuilla ilmakehässä tehtyjen ydinasekokeiden ja vuonna 1986 tapahtuneen Tshernobylin onnettomuuden seurauksena. 

Tshernobylin onnettomuudesta peräisin oleva ¹³⁷Cs on vielä osittain mukana ihmisille tärkeiden ekosysteemien ravinnekierrossa. Ravintoketjujen kautta radioaktiivisia aineita kulkeutuu maaperästä ja vesistöistä elintarvikkeisiin aiheuttaen sisäistä säteilyannosta. Säteilyannoksen suuruuteen vaikuttavat elintarvikkeiden radioaktiivisten aineiden pitoisuudet ja kulutusmäärät sekä ruuanlaitossa tapahtuvat radioaktiivisuuden häviöt.

Luonnossa on useita
radioaktiivisia aineita

Radioaktiiviset aineet ovat alkuaineiden muunnoksia eli isotooppeja, jotka lähettävät terveydelle vaarallista ionisoivaa säteilyä. Eri säteilylajeja on kolme; alfa-, beeta- ja gammasäteily.

Radioaktiivisen aineen puoliintumisaika tarkoittaa aikaa, jonka kuluessa aineen aktiivisuus vähenee puoleen alkuperäisestä. Puoliintumisajat vaihtelevat suuresti, sekunnin osista satoihin miljooniin vuosiin. Puoliintumisajan pituus ei kerro, kuinka vaarallista aine on.

Ympäristössä on luonnostaan useita radionuklideja, esimerkiksi tritiumia (kemiallinen merkki ³H), kalium-40:tä (⁴⁰K) sekä torium-232:ta (²³²Th), uraani-238:aa (²⁸⁸U) ja niiden tytärnuklideja. Näistä kalium-40:tä on 0,0118 prosenttia kaikesta maapallon kaliumista. Jodi-131 (¹³¹I) on eräs jodin radioaktiivinen isotooppi. Se, samoin kuin cesium-134 (134Cs) ja

Säteilyä on kaikkialla ihmisen ympäristössä. Myös ihminen itse säteilee. Gamma- ja röntgensäteily ilmenevät sähkömagneettisena aaltoliikkeenä. Lämpö ja näkyvä valo ovat tuttuja säteilyn aallonpituusalueita. Mitä lyhytaaltoisempaa sähkömagneettinen säteily on, sitä läpitunkevampaa se on. Gammasäteily on lyhytaaltoista. Se kulkee helposti monen aineen läpi.

 cesium-137 (137Cs) sekä strontium-89 (89Sr) ja strontium-90 (90Sr), ovat keinotekoisia radioaktiivisia aineita, joita syntyy ydinreaktorissa runsaasti.

Ydinvoimalaitosonnettomuudessa voi vapautua ja päästä ympäristöön runsaasti radioaktiivista cesiumia ja jodia. Muiden laskeuman radioaktiivisten aineiden, kuten strontiumin, merkitys on säteilyaltistuksen kannalta vähäisempi, koska niitä joutuu ympäristöön vähemmän.

Radioaktiiviset aineet poistuvat ihmisestä ja eläimistä yleensä nopeammin kuin fysikaalisen puoliintumisajan perusteella voisi päätellä. Ne kulkeutuvat elimistössä samoin kuin vastaavat ei-radioaktiiviset aineet. Esimerkiksi cesiumin biologinen puoliintumisaika on noin sata päivää, mikä tarkoittaa sitä, että puolet cesiumista poistuu ihmisen elimistöstä noin sadan päivän kuluessa.

Säteily ei näy,
haise eikä maistu

Radioaktiivista säteilyä ei aisteilla voi havaita. Se on näkymätöntä, hajutonta ja mautonta. Säteilyä voi kuitenkin mitata tarkoitukseen valmistetuilla mittareilla. Säteilysuojelussa käytettäviksi tarkoitettuja mittareita kutsutaan säteilyn yleismittareiksi. Niillä voidaan yleensä mitata sekä säteilyannosta että annosnopeutta.

Radioaktiivisten aineiden pitoisuuksia mitataan laboratorioissa erikoisvälineillä ja –menetelmillä. Maatilamittarin tarkkuus ei riitä annettujen rajaarvojen valvontaan, mutta sen avulla saadaan kuva säteilytasosta.

Säteilyannos riippuu
monesta asiasta

Radioaktiivisen säteilyn yksikkö becquerel (Bq) kertoo aineen lähettämän säteilyn määrän. Becquerel on hyvin pieni yksikkö. Tästä syystä käytetään myös yksiköitä kilobecquerel (kBq) joka on tuhat becquerelia ja megabecquerel (MBq), joka vastaa miljoonaa becquerelia.

Elintarvikkeiden radioaktiivisten aineiden pitoisuudet ilmaistaan becquereleinä kilogrammaa tai litraa kohti (Bq/kg tai Bq/l).

Säteilyn vaikutusta ihmiseen kuvaa säteilyannos, jonka yksikkö on sievert (Sv). Säteilyannoksista käytetään yleensä yksikköjä millisievert (mSv) tai mikrosievert (µSv). Yksi sievert tarkoittaa tuhatta millisievertiä tai miljoonaa mikrosievertiä. 

Annosnopeus eli säteilyannos aikayksikköä kohden (esimerkiksi mSv/h tai µSv/h) kertoo, kuinka suuren säteilyannoksen ihminen saa tietyssä ajassa.

Maahan ja rakenteiden pinnoille sekä kasvustoihin tullut laskeuma aiheuttaa ihmisille ulkoista säteilyannosta.

Ihmisen kehoon ravinnon, juoman tai hengityksen kautta joutuvat radioaktiiviset aineet aiheuttavat sisäisen säteilyannoksen. Sen suuruuteen vaikuttavat radioaktiivisen aineen määrä, sen lähettämän säteilyn ominaisuudet sekä se, mihin elimeen tai kudokseen radioaktiivinen aine kulkeutuu ja miten aine käyttäytyy kemiallisesti.

Noin 80 000 becquereliä cesium-137:ää ruoan mukana saatuna aiheuttaa yhden millisievertin säteilyannoksen. Tämä suhde pätee vain cesium-137:lle, ei muille radioaktiivisille aineille.

Suomalaisten keskimääräinen säteilyannos
Suomalaisten keskimääräinen säteilyannos on noin 3,7 mSv vuodessa (2002).
Sisäilman radon	2 mSv/v
Ulkoinen säteily maaperästä ja rakennuksista	0,5 mSv/v
Kosminen säteily avaruudesta	0,3 mSv/v
Luonnon radioaktiivisuus kehossa	0,3 mSv/v
Röntgentutkimukset	0,5 mSv/v
Radioisotoopit lääketieteessä	0,04 mSv/v
Tshernobyl-laskeuma	0,04 mSv/v
Kaikki ympärillämme säteilee,  luonto ja ihmisten rakennelmat.  Suurimman säteilyannoksen suomalainen saa huoneilman  radonista.