Juha Nousiainen    

Oikean säilöntäaineen käyttö vähentää säilöntäriskejä ja -tappioita

Kaikilla säilöntäaineilla voi saada kelvollista rehua, mutta oikealla säilöntäaineen valinnalla ja käytöllä vähennetään merkittävästi epäonnistumisen riskiä ja parannetaan rehun syönti- ja tuotantopotentiaalia.

Nurmirehun säilönnän tavoitteena on maittava, sulava ja hygieenisesti laadukas rehu mahdollisimman pienin säilöntätappioin.

Hyvälaatuinen säilörehu ei aiheuta maku- eikä hajuvirheitä raakamaitoon ja sillä tuotettu maito sopii kaikkien maitotuotteiden valmistukseen.

Onnistuminen vaatii koko säilöntäprosessin hallintaa alkaen niitosta ja korjuusta pellolla ja päätyen siilon tiivistämiseen ja peittämiseen. Kaikilla säilöntäaineilla voi saada kelvollista rehua, mutta oikea säilöntäaineen valinta ja käyttö tukevat säilönnän onnistumista.

Märissä olosuhteissa tai lievästi esikuivattua rehua korjattaessa happopohjainen säilöntäaine on aina varmin vaihtoehto rehuntekijälle. Biologinen säilöntä sopii luotettavasti vain rehuille, jotka ovat esikuivattu hyvissä olosuhteissa.

Happosäilöntä

AIV-rehun valmistusperiaatteen mukaan säilöttävän ruohon pH lasketaan korjuun yhteydessä neljään tai sen alapuolelle. Esimerkiksi AIV 2 Plus -liuosta on annosteltava 5 litraa rehutonnille, jotta pH 4 -periaate toteutuisi. AIV-menetelmässä haitallisten bakteerien lisääntyminen estetään säilöntähapolla heti säilönnän alussa. Valmiissa hyvälaatuisessa AIV-rehussa pH on tyypillisesti 3,8-4,2 ja käymishappojen (maitohappo + haihtuvat rasvahapot) määrä on pieni, yleensä alle 50 g/kg ka.

Laimea happo

Kun nurmi säilötään pienellä happomäärällä (esim. 1-3 l/ tonni) tai laimealla hapolla (tehoaineita 30-60 %), säilöttävän rehumassan pH jää heti korjuun jälkeen selvästi neljän yläpuolelle. Tällöin kyseessä ei ole AIVperiaatteella tehty rehu.

Lisätty happo ohjaa käymistä oikeaan suuntaan, mutta ei riitä säilömään rehua. Säilönnän onnistumiseksi ruohon sokereiden on lisäksi käytävä maitohapoksi. Sitä voi olla onnistuneessa rehussa 50-100 g/kg ka ja pH vaihtelee välillä 3,6-4,4.

Koska rehu käy voimakkaammin kuin AIV-rehu, siinä on yleensä haihtuvia rasvahappoja ja ammoniakkia hieman enemmän kuin AIV-rehussa. Erityisesti vaikeissa säilöntäoloissa, kun ruoho on märkää ja siinä on vähän sokeria, on epäonnistumisriski suurempi kuin AIV-menetelmällä.

Biologinen säilöntä

Biologisessa säilönnässä (ymppirehu) käytetään joko yhtä tai useampaa maitohappobakteerikantaa, joita lisätään rehumassaan 0,5-5 miljoonaa kappaletta rehugrammaa kohti. Säilyminen perustuu pelkästään maitohappokäymiseen.

Ymppilisäyksellä pyritään varmistamaan puhdas ja tehokas maitohapon muodostuminen. Onnistuneen rehun koostumus on samantyyppinen kuin hyvällä painorehulla, mutta käymishappojen määrä on usein hieman suurempi ja pH alhaisempi.

Vaikka ymppirehun onnistumisvarmuus on hieman parempi kuin painorehun, ei tuoreessa ruohossa useinkaan ole tarpeeksi sokeria riittävään rehun happamoitumiseen. Sokeria tulisi olla ainakin 2,5 % ruohon tuorepainoa kohden.

Jotta säilöntä onnistuisi varmemmin, tulisi ruoho esikuivata ainakin 30 % kuiva-ainepitoisuuteen. Tämä nostaa tuoremassan sokeripitoisuutta, vaikka esikuivauksen aikana sokeria kuluukin hengitystappioina. Tästä syystä paras onnistumisvarmuus on silloin, kun olosuhteet esikuivaukselle ovat otolliset ja esikuivausaika alle 12 tuntia.

Ilman säilöntäainetta

Painorehuksi sanotaan säilörehua, johon ei ole lisätty säilöntävaiheessa mitään säilöntäainetta. Säilyminen perustuu ruohon luonnollisten maitohappobakteerien aiheuttamaan maitohappokäymiseen. Hyvissä säilöntäolosuhteissa voi painorehukin onnistua suhteellisen hyvin. Ruohon on oltava varsin kuivaa (kuiva-aine yli 30 %) ja siinä on oltava runsaasti sokeria, vähintään 12 prosenttia kuiva-aineesta.

Kuvio 1. Säilönnän epäonnistumisriski tuoreena ja esikuivattuna säilötyissä rehuissa eri säilöntäaineilla (ARTTURI rehuanalyysitulokset vuosilta 1997-2006).

Epäonnistumisriski

Kuvioissa 1 on esitetty eri säilöntäainetyyppien epäonnistumisriski eri kuiva-aineluokissa suoraan korjatuissa ja esikuivatuissa rehuissa.

Hyvin märkänä säilöttyjen rehujen (kuiva-aine <20 %) epäonnistumisriski on varsin suuri kaikilla säilöntäaineilla, mutta erityisesti ilman säilöntäainetta ja biologisilla aineilla säilöttäessä epäonnistumisriski on suuri (3-5 –kertainen happopohjaisiin aineisiin verrattuna).

Kuiva-aineen noustessa onnistumisen todennäköisyys paranee kaikilla aineilla, mutta happosäilöntä on varminta vielä kuiva-ainetasolla 30-35 %.

Erityisen suuri epäonnistumisriski on rehuilla jotka kastuvat esikuivauksen aikana. Silloin happosäilöntä on ainut varma säilöntätapa. Vaikka tavoitteena olisi esikuivattaa rehu ja säilöä se ympillä, niin happoa kannattaa aina olla varalla käytettäväksi jos olosuhteet muuttuvat huonoiksi.

Suomessa on markkinoilla useita biologiseen säilöntään tarkoitettuja aineita. Osaa tuotteista markkinoidaan soveltuvan käytettäväksi myös tuoreelle ja märälle rehulle.

Kuviossa 2 on esitetty viiden eri ympin rehunsäilönnän epäonnistumisriski silloin, kun rehun kuiva-aine on alle 30 %. Tuloksista käy selvästi ilmi, että epäonnistumisriski on noin 30 % ja eri tuotteiden välillä ei ole käytännössä mitään eroa säilöntävarmuudessa. Tässä suhteessa käytännön tulokset ovat täysin säilöntäteorian mukaisia. Ilman säilöntäainetta säilöttäessä epäonnistumisriski on yli 40 ja hapoilla vain 7,5 prosenttia.

Kuvio 2. Säilönnän epäonnistumisriski viidellä eri biologisella säilöntäaineella, kun rehun kuiva-aine on alle 30 %, vertailuna epäonnistumisriski hapoilla (virheä viiva) ja rehut, joissa säilöntäainetta ei ole käytetty (punainen viiva) (ARTTURI rehuanalyysitulokset vuosilta 1997-2006)

Kuivemmissa rehuissa (kuiva-aine 30–40 %) ymppien säilöntävarmuus on selvästi parempi kuin ilman säilöntäainetta säilöttäessä (Kuvio 1). Onkuitenkin muistettava, että ympeillä säilöttäessä rehun syönti- ja tuotantopotentiaali aina huonontuvat vastaavaan happorehuun verrattuna, vaikka rehu olisikin hygieenisesti hyvää. Tämä johtuu runsaammasta käymisestä, mikä huonontaa rehun valkuaisarvoa ja syöntiä.

Runsaamman käymisen aiheuttamaa tuotannon menetystä voi olla vaikea havaita käytännössä. Maitotuotos litroina ei välttämättä laske kovin paljon, ja tuotosta voidaan ylläpitää runsaammalla väkirehumäärällä. Monelta jää huomaamatta maidon pitoisuuksien lasku. Runsas käyminen laskee sekä valkuaisettä erityisesti rasvapitoisuutta maidossa. Lisäksi runsaampi käyminen lisää säilöntätappioita jos käyminen ei ole puhdasta maitohappokäymistä.

Riskit hallintaan

Vaikka rehun korjuutekniikka on viimeisten 15 vuoden aikana muuttunut oleellisesti, ovat säilönnän peruskysymykset edelleen samat. Säilöttävän materiaalin pitää olla puhdasta; multa, kulo ja sänki heikentävät rehun laatua. Tämä edellyttää, että niitto ja noukinta tehdään oikein. Lietelannoitus lisää aina valmiin säilörehun voihappobakteeri-itiöiden määrää. Liete kannattaa levittää hyvissä olosuhteissa ensimmäisen niiton jälkeen käyttäen kohtuullisia levitysmääriä (alle 30 tn/ha) ja vähintään letkulevitintä.

Korjuuvaiheessa siilon tiivistäminen on kaikkein tärkein työvaihe. Erityisesti laakasiiloissa tehokkailla korjuuketjuilla voi rehua tulla siilolle sitä tahtia, että tiivistäminen jää epätäydelliseksi. Jos korjuu tehdään noukinvaunulla, ja rehu on liian kuivaa (yli 35 %) ja pitkäsilppuista, voi kunnollinen tiivistäminen olla hankalaa. Tästä seuraa rehun homehtumis- ja lämpenemisvaara siiloa syötettäessä. Noukinvaunulla korjattaessa kuiva-ainepitoisuus 30 % onkin riittävä laakasiilosäilönnässä.

Käytettiinpä mitä tahansa säilöntäainetta, on varmistettava että säilöntäainetta menee rehutonnille riittävä määrä. Erityisen tärkeää tämä on käytettäessä happopohjaisia aineita. Kaikkien hapottimien tuotto ei riitä tehokkaissa silppureissa ja noukinvaunuissa. Myös säilöntäainesuuttimien sijoituksessa tulisi ottaa huomioon se, että happo sekoittuu rehuun eikä ilmaan.