Riku Tella   

Säilörehu - tilan vahvin vai heikoin lenkki

Nurmirehun merkitys lypsylehmän tuotoksesta on 50-60 %. Tämän takia säilörehun laatuun ja määrään ei panosteta koskaan liikaa. Kannattavuudeltaan parhaat maitotilat tuottavat pelloillaan hyviä säilörehusatoja, panostavat rehun säilönnälliseen laatuun ja maksimoivat hyvälaatuisen säilörehun käytön ruokinnassa. Säilörehun korjuulla ja säilönnällä tehdään tai menetetään tilan koko vuoden tulos.

Säilörehun tuotantokustannuksissa tilakohtaiset

vaihtelut ovat suuria. Rehuyksikkökustannus vaihtelee 11 ja 38 sentin välillä. Suurin yksittäinen säilörehuyksikön hintaan vaikuttava tekijä on satotaso, joka korostui erityisesti viime kesänä kuivuuden vaivaamilla alueilla. Peltohehtaarille laitettiin tuotantopanoksia 6 000 rehuyksikön verran, mutta saatiin satoa heikoimmillaan alle 2 000 rehuyksikköä. Tämä tarkoittaa sitä, että yhden rehuyksikön tuotantokustannus on yli kolminkertainen siihen verrattuna, jos olisi saatu tavoitesato tai hitusen yli.

Satotason lisäksi merkittävä tuotantokustannukseen vaikuttava tekijä on konekustannus.

Sulavaa rehua

Luontaisesti lehmä on nurmirehun käyttäjä. Pötsimikrobit ovat erikoistuneet nuorella kasvuasteella olevan ruohon pilkkomiseen ja muuttamiseen mikrobimassaksi, jota lehmän elimistö sitten käyttää energian- ja valkuaisen lähteenä. Tehokkaimmillaan pötsi toimii, kun mikrobien käsiteltäväksi

saadaan mahdollisimman tasaisena virtana tasalaatuista rehua. Ruokinnassa tämä tarkoittaa sitä, että säilörehua on aina lehmän saatavilla ja väkirehu annetaan pieninä annoksina, eikä täydennysrehua tarvita valtavan suuria määriä.

Yhden D-arvopisteen tuotantovaikutus on 0,5 kg maitoa vuorokaudessa. Esimerkiksi Darvon nousu 65 -> 68 tarkoittaa 548 kg maitoa vuodessa lehmää kohti. Tämä taas tarkoittaa keskimääräisellä maidonhinnalla 180 € / lehmä.

Toisaalta yhden D-arvopisteen menetyksen paikkaamiseksi tarvitaan aina noin yksi kilo enemmän väkirehua päivää kohti. Hyvin sulava rehu säästää väkirehukustannuksessa kokonaisuudessaan ja erityisesti ostoväkirehukustannuksessa. Valkuaisväkirehujen tarve on enemmän riippuvainen säilörehun sulavuudesta kuin valkuaispitoisuudesta, koska hyvin sulavasta rehusta muodostuu pötsissä paljon mikrobivalkuaista, joka nostaa lehmän saamaa OIV määrää.

Lehmän ruokinnassa on vain uskallettava luottaa lehmän kykyyn syödä säilörehun kuiva-ainetta mahdollisimman paljon, eikä pilata pötsin olosuhteita antamalla suuria määriä väkirehua hyvin sulavan, matalakuituisen säilörehun kanssa. Silloin, jos D-arvotavoite ei ole toteutunut väkirehutäydennys on laskettava talouden ja lehmän kannalta optimaaliseen tasoon.

Kevätsadossa D-arvo heikkenee noin 0,5 yksikköä vuorokaudessa riippuen lämpösummasta. Korjuuajan määrittäminen on monesti hyvin tarkkaa. Kasvustojen lähes päivittäinen seuranta kuuluukin jokaisen karjatilallisen rutiineihin kesäkuun ensimmäisillä viikoilla.

Korjuuajankohdan määrittämisen apuna kannattaa käyttää Artturi korjuuaikapalvelua, joka antaa hyvän suunnan paikkakunnan D-arvokehityksestä.

Paikalliset vaihtelut voivat olla kuitenkin parin pisteen luokkaakin, joten omia peltolohkojaan on seurattava tarkasti korjuuajankohdan lähestyessä.

Maistuvaa rehua

Säilörehun huippulaatu perustuu hyvään raaka-aineeseen, joka on täysin riippuvainen pellon kasvukunnosta, lannoituksesta ja hoitotoimenpiteistä. Esimerkiksi rikkaruohojen torjumatta jättämisellä voi olla haitalliset vaikutukset koko rehuerään, erityisesti maittavuuteen.

Viljelysuunnitelman noudattaminen on perusedellytys onnistuneelle viljelylle. Monella tilalla olisi hyötyä, jos viljelysuunnitelman tekevä henkilö kävisi kasvustokäynnillä tarkistamassa, ovatko viljelysuunnitelman tavoitteet toteutuneet ja jos eivät, niin minkä takia.

Säilönnän onnistumisen perusta on tehokas korjuumenetelmä. Tärkeimmät kriteerit ovat rehun esikuivausajan jääminen lyhyeksi ja varastolla rehumassan tehokas tiivistäminen. Esikuivatun rehun kuivaainetavoitteena voidaan pitää 35–40 %. Silppuaminen edesauttaa rehun tiivistymistä ja edistää maitohappokäymistä. Vahvoihin happoihin perustuvat säilöntäaineet tiputtavat rehun pH:n nopeasti, jolloin heinän soluhengityksestä johtuvat tappiot jäävät pieniksi.

Biologisiin säilöntäaineisiin perustuvassa säilönnässä rehun lämpenemisriski tekovaiheessa on suurempi, kuin happoja käytettäessä. Biologiset säilöntäaineet ovat aina riski, jos korjuuolosuhteet eivät ole optimaaliset.

Rehun laadun varmistamisen kannalta olisikin hyvä hankkia varastoon keväällä ainakin yhden sadon korjuuseen riittävät hapot, vaikka pääsääntöisesti olisikin tarkoitus käyttää biologisia säilöntäaineita. Epävarmojen korjuuolosuhteiden vallitessa voitaisiin sitten käyttää happoa, jolla varmistettaisiin rehun laatu.

Säilöntäainetta on annosteltava 5 litraa rehutonnille ja sen tasaisesta levittymisestä on huolehdittava. Tummat kerrokset siiloissa hyvän rehun välissä ovat yleisimmin ilman säilöntäainetta ajettuja kuormia, joita ei vielä haponpuutteen lisäksi ole ehditty tiivistää kunnolla.

Säilyvää rehua

Säilörehun säilönnässä tavoiteltu maitohappokäyminen onnistuu ainoastaan täysin hapettomissa olosuhteissa. Tämän takia rehun tiivistäminen, huolellinen peittäminen ja painotus ovat varastoon saadun rehumassan säilymisen takuu. Tiivistämiseen on varattava riittävän tehokas ja painava kalusto. Tehokkaan silppuriketjun tai noukinvaunun korjuutahdissa ei tavallinen maatilatraktori riitä tiivistämiseen, vaan tarvitaan jokin järeämpi kone, esim pyöräkuormaaja tai kurottaja, joissa on suuri massa. Siilolla toiminta ei saa pysähtyä hetkeksikään. Nyrkkisääntönä tallaamisen riittävyydestä voitaneen vieläkin pitää pyörän kuvion jäämistä rehumassan pintaan.

Rehun peittämiseen kannattaa käyttää aina kahta muovia. Alemmaksi rehua vasten tulevaksi muoviksi käy kirkas ja ohut vakuumimuovi ja sen päälle tavallinen aumamuovi. Siilon olkapäämuovit parantavat reunarehun laatua. Peittämisen jälkeen muovien on pysyttävä ehjinä ja tiukasti rehussa kiinni. Muuten happi pääsee rehun joukkoon ja maitohappokäyminen häiriintyy. Muovien päälle on laitettava katetta, joka voidaan valita kunkin tilan olosuhteisiin sopivaksi. Parhaita kateaineita ovat sahanpuru ja hiekka. Siilon reunoilla kannattaa aina käyttää hiekkapusseja.

Hyvälaatuista rehun raakaainetta ei missään olosuhteissa kannata pilata huolimattomalla säilönnällä, koska pilaantunut rehu maksaa juuri saman verran kuin onnistunutkin rehu. Periaatteessa kyse on vain toimintatavoista.

Ehkä toimintatavat tarkentuisivat, jos varastosta pois heitettävään rehuun laitettaisiin hintalappu 4 senttiä/kg.