Säilörehuteema 17.5.2006 Lietelanta levitetään nurmelle letku- levityksenä tai sijoittamalla heti 1. sadon korjuun jälkeen alle 15 cm kasvustoon. Letkulevitys ja erityisesti sijoituslannoitus vähentää typen haihtumista sekä lisää satoa ja säilörehun raakavalkuais- pitoisuutta. Kuvat Jaakko Helminen  Typpeä haihtuu runsaasti lietelannan hajalevityksessä ja säilörehun raaka- valkuainen on jäänyt jopa 2 prosentti- yksikköä alhaisemmaksi kuin väki- lannoituksella. Hajalevitys lisää myös säilörehun itiöriskiä verrattuna letku- tai sijoituslevitykseen. |
Juha Nousiainen Varmista säilörehun laatu Monella lypsykarjatilalla on lantaa niin paljon, että sitä on pakko levittää myös nurmen pintaan. Ensi vuoden alusta sovellettava ympäristötukiohjelma tiukentaa lannanlevitysehtoja, mikä osaltaan lisää lannanlevitystarvetta nurmelle. |
|
säilörehua, jonka laatu on selvitetty kemiallisesti ja mikrobiologisesti. Lietettä on käytetty yleensä nurmen toiselle sadolle ja levitysmäärä on vaihdellut 30-50 tonnia hehtaarille. Jokaisessa kokeessa vertailuna on ollut nurmen lannoitus väkilannalla siten, että kasveille käyttökelpoisen liukoisen typen määrä on sunnilleen sama molemmilla lannoitustavoilla. Lietelannan typestä noin puolet on liukoista ja kasveille nopeasti käyttökelpoista. Kokeissa on yleisimmin käytetty lietteelle haja- tai letkulevitystä nurmen pintaan. Sijoituslannoitusta on käytetty harvemmin. Sekä letkulevitys että erityisesti sijoituslannoitus vähentää typen haihtumista sekä lisää satoa ja säilörehun raakavalkuaispitoisuutta. Erityisesti hajalevityksessä säilörehun raakavalkuainen on jäänyt jopa 2 prosenttiyksikköä alhaisemmaksi kuin väkilannoituksella, mikä kuvaa typen haihtumista levityksen aikana.  Kuvio 1. Säilörehun voihappobakteeri-itiöpitoisuus (log MPN/g), kun nurmi on lannoitettu väkilannalla tai lietelannalla käyttäen joko hajalevitystä tai letku/sijoituslevitystä (jokainen piste vastaa yhtä vertailuparia, ja kuvion halkaisijalla itiömäärä käsittelyillä on ollut yhtä suuri, halkaisijan yläpuolella lietelannoitetussa rehussa suurempi itiöpitoisuus). Itiöriski kasvaa lietelannoituksella Säilörehun laatutekijöistä lietelannoitus vaikuttaa selvimmin rehun voihappobakteeri-itiöiden määrään. Yhteensä 35 vertailusta yhtä poikkeusta lukuun ottamatta rehun itiöpitoisuus on ollut suurempi lietelannoitetusta nurmesta tehdyssä säilörehussa (Kuvio 1). Hajalevityksellä itiöpitoisuus on ollut hieman suurempi suhteessa väkilannoitukseen kuin letku/sijoituslevityksellä. Keskimäärin itiöpitoisuus on ollut noin kymmenkertainen, enimmillään jopa tuhatkertainen lietelannoitetussa rehussa väkilannoitukseen verrattuna. Riskin minimoimiseksi lietteen levitysmäärä nurmelle tulisi pitää kohtuullisena ja välttää levittämästä korkeaan kasvustoon. Itiöriskin lisäksi nurmen lietelannoitus saattaa lisätä säilörehussa ulosteperäisten haittabakteerien määrää (esim. kolibakteerit, listeria ja salmonella). Lannoituskokeiden perusteella ei kuitenkaan voida sanoa, että ulostebakteerien määrä olisi lisääntynyt väkilannoitukseen verrattuna. On tärkeää, että rehu säilötään huolellisesti ja että rehun pH laskee riittävästi säilönnän aikana. Näin esimerkiksi kolibakteerien määrää voidaan vähentää ja katkaista niiden rikastuminen rehu-lanta-rehu -ketjussa. Happopohjaisen säilöntäaineen riittävällä käytöllä voidaan riskejä vähentää.  Kuvio 2. Säilörehujen epäonnistumisriski (ammoniakkiluku yli 8 % kokonaistypestä) kun rehun kuiva-aine on alle 20 tai 20-25 %, väki- (VL) tai lietteen pintalannoituksella (LP) tai sijoituslannoituksella (LS) siilo (S) tai paalirehuissa (P). Liete heikentää märän rehun käymislaatua Säilörehun käymislaatua kuvaavissa mittareissa (käymishappojen ja ammoniakkitypen määrä sekä rehun pH) ei lietelannoituskokeissa ole ollut selvää trendiä väkilannoitukseen verrattuna. Kun säilöttävä rehu on ollut märkää, on lietettä saaneesta nurmesta valmistetun säilörehun pHkorkeampi ja ammoniakkiluku suurempi kuin väkilannalla. Samanlaisen käsityksen saa tilanäytteistä lasketuista tilastoista. Kun säilörehu tehdään märkänä, lisääntyy epäonnistumisriski jonkin verran, kun lannoitus on tehty lietteen pintalevityksellä. Lanta käyttöön riskit minimoiden Säilörehunurmen lannoituksessa lannalla on omat riskinsä, mutta järkevästi toimien riskiä voidaan pienentää (kts. suositukset). Tosiasia kuitenkin on, että maidontuotantoon erikoistuneella tilalla lantaa on usein enemmän kuin mullospellolle voidaan sijoittaa. Ensisijainen lannan käyttökohde tulisi olla suojavilja nurmen uudistamisen yhteydessä. Tällöin voidaan antaa karjanlannalla varastolannoituksena suuri osa nurmivuosien fosforin tarpeesta ja näin vähentää fosforin pintalannoitustarvetta ja pintahuuhtoumaa. Tähän liittyen tulisi sallia myös syksyllä kynnön alle sijoitettu liete, koska fosforin pintahuuhtouma on suurempi ongelma kuin mahdollinen liukoisen typen menetys lannan syksylevityksessä. Oleellista kuitenkin on, että syksyllä levitetty lanta kynnetään heti maan sisään. Lannanlevitys itse tehtynä on säilörehun valmistuksen ohella työläs työvaihe. Kaluston uusimistarpeen yhteydessä kannattaa harkita urakointivaihtoehtoa. Näin työtä säästyy tilan johtamiseen ja karjanhoitotyöhön, eikä pääomaa sitoudu omaan levityskalustoon. Urakointivaihtoehdossa maitotila saa yleensä tehokkaamman ja paremman kaluston käyttöönsä raskaaseen lannanlevitystyöhön.
|
 |
Teema | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |