Seija Jaakkola   
Eeva Saarisalo, Terttu Heikkilä,  
Mats Nysand, Antti Suokannas   

Lehmät kertovat säilörehun ruokinnallisen arvon

Säilörehun tuotantovaikutus selviää parhaiten ruokintatutkimuksessa, jossa lopullisen laatuarvion tekevät lehmät. MTT:ssä Jokioisten Lintupajun navetassa tutkittiin lypsylehmäkokeissa eri korjuumenetelmillä tehtyjen säilörehujen vaikutusta maidontuotannossa.

Nopea ja tehokas korjuu varmistaa, että koko rehusato saadaan sulavuudeltaan hyvänä talteen, kun rehuntekoaika on lyhyt. Toisaalta uudet, tehokkaat menetelmät saattavat lisätä rehun säilönnälliseen laatuun liittyviä riskejä. 

Korjuumenetelmän tulisi toimia niin, että säilönnän perusperiaatteet toteutuvat. Rehuun ei saa joutua multaa tai muuta vierasta ainesta, rehusta on saatava ilma nopeasti pois ja sen pH:n on laskettava riittävän alas.

Taulukko.  Säilörehujen kuiva-ainepitoisuus, pH, D-arvo ja syönti-indeksi sekä vaikutus syöntiin ja maitotuotokseen. Säilörehua lehmät saivat vapaasti ja väkirehua ensikot 11 kg ja vanhemmat lehmät 13 kg päivässä.

Korjuusäät vaihtelivat

Koevuodet olivat sääolosuhteiltaan hyvin erilaiset. Kesällä 2003 kuivuminen oli nopeaa varsinkin toisessa sadossa, jossa jo niitettäessä kuiva-ainepitoisuus oli 28 % ja esikuivatuksen tavoite saavutettiin hyvin. Vuonna 2004 esikuivatus oli sateiden vuoksi vaikeaa, mutta molemmat rehut saatiin kuitenkin tehtyä sateiden välissä. Ensimmäisessä sadossa paalirehun kuiva-ainepitoisuus jäi olosuhteiden pakosta noin 40 %:iin (taulukko). Kuivumisnopeuteen vaikuttivat myös erot satomäärissä, jotka olivat ensimmäisessä ja toisessa sadossa 3,3 ja 3,1 t ka/ha kesällä 2003 sekä 5,1 ja 4,2 t ka/ha kesällä 2004.

Ensimmäisen vuoden hyvissä olosuhteissa korjuumenetelmän vaikutus rehun syöntiin ja maitotuotokseen oli pieni (taulukko). Sen sijaan toisena koevuotena lehmät söivät siilorehua enemmän ja tuottivat myös selvästi enemmän maitoa kuin paalirehua saaneet eläimet. Tämä siitäkin huolimatta, että paaleissa oli vain lievää silmin havaittavaa pilaantumista eikä virhekäymistä todettu. Laatuanalyysissä paalirehun pH oli kuitenkin hyvin korkea. Noin 40 %:ssa paaleista oli pieniä home- ja hiivalaikkuja, joita ei syötetty lehmille (0,6 % rehun kokonaismäärästä). Pintapilaantumisen, laatuanalyysin ja syönti- indeksin perusteella ei olisi voitu ennustaa todellista maidontuotantovaikutusta, joka oli paalirehulla 4,9 % (1. sato) ja 3,7 % (2. sato) heikompi kuin siilorehulla. 

Tunnista riskit

Kosteassa rehussa käymislaatu kuvaa hyvin säilörehun arvoa yhdessä D-arvon kanssa. Tämä tutkimus osoitti, että kuivassa paalirehussa käymislaatu ja syönti-indeksi eivät ennusta riittävästi rehun ruokinnallista arvoa. Kuivumisen aikana voi syntyä ravintoainetappioita ja laadullisia muutoksia, jotka heikentävät rehun arvoa ja maitotuotosta. 

Säilörehun laaturiskit ovat suurimmillaan, jos sateisissa olosuhteissa joudutaan tekemään rehua menetelmällä, joka sopii kunnolla vain esikuivatulle rehulle. Jos paalirehu olisi jouduttu tekemään märempänä, olisi negatiivinen vaikutus maitotuotokseen ollut todennäköisesti vielä voimakkaampi. Märässä rehussa virhekäymisriski kasvaa ja samalla tulee helposti ongelmia myös maidon laadun kanssa. 

Tilakohtaiset tekijät vaikuttavat siihen millä menetelmällä rehua voidaan tehdä. On kuitenkin tärkeää, että eri menetelmiin liittyvät laaturiskit ja niiden konkreettiset vaikutukset maidontuotannossa tunnetaan. Korjuumenetelmiä arvioidaan usein vain tehokkuuden ja työsaavutusten perusteella. Myös rehun laadun on oltava arviointikriteeri niin, että tiedetään saadaanko menetelmällä hyvää rehua vaihtelevissa olosuhteissa.

Tutkimus osoitti korjuumenetelmän vaikuttavan selvästi rehun ruokinnalliseen arvoon, kun korjuuolosuhteet eivät ole parhaat mahdolliset. Vuonna 2004 oli kuivan, ilman säilöntäainetta tehdyn paalirehun maidontuotantovaikutus 4 - 5 % huonompi kuin samanaikaisesti tehdyn lievästi esikuivatun, säilöntäaineella tehdyn siilorehun. Laatuanalyysit yliarvioivat tässä tapauksessa kuivan paalirehun ruokinnallisen arvon.