|
Heinäkuu 2006 lähenee Vuonna 2006 heinäkuun 1. päivänä tulee voimaan uusi eläinsuojelulaki. Asetuksessa sanotaan, että ainakin lypsylehmien ja hiehojen tulee kesäaikana päästä laitumelle tai niille on järjestettävä muu tarkoituksenmukainen tila liikuntaa varten. Mitä kaikkea uusi asetus tuo tullessaan suomalaiselle maitotilalle? Lain tulkinta eli miten se sovelletaan käytäntöön on tähän mennessä ollut aika ylimalkaista. Tilalla, joka laiduntaa, asiat ovat kunnossa. Mutta osalla tiloista lehmät ovat parsinavetassa ja lehmät ovat olleet parsissa hiehosta asti. Niille saattaa olla todella suuri kynnys lähteä laiduntamaan. Usein seurataan ja verrataan, kuinka naapurimaa Ruotsi on toiminut. Siellä vastaava laki on tullut voimaan jo vuosia sitten. Siitä huolimatta yhä edelleen osa länsinaapurin lehmistä on kesällä navetassa ja maidontuotanto jatkuu yhä. Parsinavetoitakin on Ruotsissa suuria, 80 lehmän navetta ei ole mikään harvinaisuus. Poikkeuslupaa asialle on täytynyt anoa ja luvan siellä on myöntänyt paikallinen kunnanviranomainen. Jos tilan maidontuotannolla ei ole jatkuvuutta ja yrittäjälle on jo kertynyt ikää, ei maidontuotantoa ole kuitenkaan laiduntamisen vuoksi täytynyt lopettaa. Ruotsissa tilan investoidessa maidontuotantoon ja rahoitusta hakiessa navettahankkeeseen se sitoutuu heti myös laiduntamiseen. Laidunrehu on edelleen edullinen ruokintavaihtoehto. Suomessa tilakoon kasvu ei ole helpottanut laiduntamiseen ryhtymistä. Suuremmat karjamäärät tarvitsevat enemmän laidunmaata. Kaikilla tiloilla ei välttämättä löydy tarvittavia laidunmaita navetan lähistöltä. Silloin vaihtoehtona on jaloittelutarhan rakentaminen. Tarhoista alkaa olla käytännön kokemuksia ja tutkimustietoa. Tilalta se vaatii hyvää suunnittelua ja asiaan paneutumista. Epäonnistuessaan tarhasta voi tulla varsinainen ongelma niin ympäristöllisesti kuin maisemallisesti. Pihattonavetoiden tilanne on vielä auki. Voi olla, että lain tulkintaan riittää se, että lehmät saavat jaloitella vapaasti navetan sisällä. On mahdollista, että navetalta edellytetään tietty neliömäärä tilaa lehmää kohti. Väljyyttä navetalla pitää olla. Voi tulla myös vaatimus, että lehmillä pitää olla mahdollisuus käydä ulkoilemassa lehmän niin halutessa. Lisää uusia haasteita luo automaattisten lypsyjärjestelmien lisääntyminen Suomessa. Kuinka sopivat laiduntaminen ja robottilypsy yhteen? Kirjoittaja on Valion neuvonta-agrologi. |
| |
Teema | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |