Juha Nousiainen  

Mitä ARTTURI rehuanalyysi kertoo ja miten sitä tulkitaan

ARTTURI -rehuanalyysi tarjoaa runsaasti tietoa ruokinnan lisäksi nurmirehun viljelyn, korjaamisen ja säilönnän avuksi. Laboratoriosta lähetetty analyysituloste sisältää useita lukuja, ja ne saattavat joskus tuntua vierailta ja yllättäviltäkin. Tulkinta-apua löytyy mm. ARTTURI -internet sivuilta (www.agronet.fi/artturi). Myös itse rehuanalyysin voi jatkossa saada Valma -palvelun kautta netistä osoitteesta https://valma.valio.fi. Valma -palveluun kannattaakin kirjautua viimeistään nyt!

ARTTURI -säilörehuanalyysin tulokset on analyysitodistuksessa ryhmitelty rehun käymislaatua, koostumusta ja ruokinta-arvoa kuvaaviin tuloksiin. Rehu muodostaa kokonaisuuden, ja siksi on opeteltava tulkitsemaan kaikkia analyysituloksia kokonaisuutena, ei pelkästään yksittäisiä arvoja. Tulkintaa helpottamaan on kehitetty indeksilukuja, rehun hygieeniselle laadulle laatuarvosana ja ruokinta-arvolle syönti-indeksi ja ME-indeksi. Seuraavassa käydään läpi ARTTURI -analyysin tulokset luku luvulta.

Käymislaatua kuvaavat arvot

Happamuus (pH-luku)
Rehun pH-luku kuvaa rehun happamuutta ja se määritetään rehun puristenesteestä. Happamuus on oleellisin tekijä, joka estää rehua pilaavien bakteerien toiminnan rehussa. Rehu happamoituu joko rehuun lisätyn säilöntähapon tai rehun sokerin maitohappokäymisen vaikutuksesta. Kasvavan nurmen pH-luku on 6-7 välillä eli lähellä neutraalia. Kun esikuivaamattomaan nurmiheinään lisätään 80 prosenttista muurahaishappoa 5 litraa tonnille, laskee pH noin neljän tasolle, jota on pidettävä tuoreen säilörehun pH-luvun tavoitteena. Tällöin rehua pilaavien mikrobien toiminta on estynyt tai oleellisesti hidastunut. Rehun pH voi laskea optimioloissa myös luonnollisen maitohappokäymisen ansiosta tälle tasolle, mikäli raaka-aineen sokeri riittää. Rehun kuiva-ainepitoisuuden nousu parantaa sinällään rehun säilyvyyttä, ja samalla myös tavoitehappamuus on korkeampi. Kuiva-ainetasoilla 25, 30, 35 ja 40 on vastaava tavoite pH noin 4,1, 4,3, 4,5 ja 4,7.

Maito- ja muurahaishappo
Maito- ja muurahaishappo ovat rehua säilöviä happoja ja ne määritetään yhdessä rehun puristenesteestä titrausmenetelmällä. Happojen määrä rehussa kuvaa käymisen voimakkuutta ja/tai säilöntäaineen määrää rehussa. Tavoitearvo on rehun kuiva-aineesta ja säilöntäaineesta riippuen 50-100 g/kg ka (g/kilossa kuiva-ainetta). Happosäilötyssä rehussa, jota ei ole voimakkaasti esikuivattu, on tyypillisesti 40-60 g/kg ka, kuiva-ainepitoisuuden noustessa arvo voi olla matalampikin. Käymiseen perustuvassa ymppisäilönnässä happoja voi olla jopa 100 g/kg ka tai ylikin. Tällöin rehun maittavuus ja valkuaisarvo on jo merkittävästi alentunut.

Haihtuvat rasvahapot
Haihtuvat rasvahapot ovat pääasiassa etikka- tai voihappoa ja ne määritetään myös rehun puristenesteestä titrausmenetelmällä. Haihtuvien rasvahappojen määrä kuvaa rehussa tapahtuneen sivu- ja virhekäymisen määrää. Mitä enemmän virhekäymistä tapahtuu, sitä todennäköisemmin rehusta löytyy myös voihappoa ja mahdollisesti myös propionihappoa. Tavoitearvo hyvin säilyneelle rehulle on alle 20 g/kg ka. Virhekäymisen aiheuttaa usein ilman pääsy rehuun, huono painotus, maan sekoittuminen, liian vähäinen säilöntäaineen määrä. Korkea haihtuvien happojen määrä alentaa rehun maittavuutta, valkuaisarvoa ja voi aiheuttaa makuvirhettä maitoon.

Ammoniakkiluku
Rehun ammoniakkiluku määritetään puristenestetitrauksella ja se ilmoitetaan ammoniakkitypen määränä rehun kokonaistypestä. Se kuvaa rehun valkuaisen laatua. Tavoitearvo hyvälle rehulle on alle 8, mutta moitteettomasti säilyneessä rehussa se on tyypillisesti 4-6, ja jopa alempikin. Mitä pidemmälle rehukäyminen etenee, sitä korkeampi on ammoniakkilukukin. Käymiseen perustuvassa ymppisäilönnässä luku on korkeampi kuin happosäilönnässä. Rehuvalkuaisen hajoamista lisäävät samat riskitekijät kuin virhekäymistäkin ja lisäksi pitkä esikuivaus huonoissa olosuhteissa. Korkea ammoniakkiluku on merkki rehuvalkuaisen laadun heikkenemisestä, mikä vähentää rehun syöntiä ja tuotosta.

Liukoinen typpi
Rehun liukoinen typpi määritetään puristenestetitrauksella ja se ilmoitetaan prosentteina kokonaistypestä kuten ammoniakkilukukin. Sekin kuvaa rehun valkuaisen laatua. Tavoitearvo hyvälle rehulle on alle 50-60, mutta moitteettomasti säilyneessä rehussa se on tyypillisesti 40, ja jopa alempikin. Mitä pidemmälle rehukäyminen etenee, sitä korkeampi on liukoinen typpi. Käymiseen perustuvassa ymppisäilönnässä luku on korkeampi kuin happosäilönnässä. Apila nurmen seassa vähentää yleensä typen liukoisuutta.

Sokeri
Rehussa oleva jäännössokeri kuvaa käymisen voimakkuutta. Säilöttävässä ruohossa sokeria on tyypillisesti 80-120 g kuiva-ainekilossa. Lämpimällä ja kuivalla ilmalla sokeripitoisuus lisääntyy. Esikuivaus alentaa ruohon sokeripitoisuutta. Hyvässä happorehussa sokerit ovat säilyneet hyvin ja niiden pitoisuus on tyypillisesti 50-100 g/kg ka. Ymppirehuissa sokeripitoisuus on tyypillisesti 20-50 g/kg ka, ja se voi olla täysin loppuun kulutettukin. Tavoitearvona sokeripitoisuudelle on 50 g/kg ka, koska sitä matalampi arvo lisää riskiä virhe- ja voihappokäymiseen erityisesti, kun kuiva-aine on alle 25 %. Sokeripitoisuus ilmoitetaan ARTTURI -tulosteessa luokkina liian vähän (< 50 g/kg ka), riittävästi (50-150 g/kg ka) ja runsaasti (>150 g/kg ka). Yli 150 g/kg ka arvot ovat varsin harvinaisia ja niitä on pidettävä suuntaa-antavina, koska määritysmenetelmä ei ole tarkka tällä alueella. Runsaskaan sokeripitoisuus ei ole pötsiongelmien perimmäinen syy, vaikka näin usein väitetään. Yleensä syynä on rehun sulavuuteen nähden liian korkea väkirehutaso ja tätä kautta karkearehun NDF-kuidun puute pötsissä.

Laatuarvosana
Laatuarvosana ilmoitetaan ns. koulunumeroina (4-10), ja se on yleisarvosana rehun käymislaadulle, kun rehun säilyminen perustuu käymiseen (kuiva-aine alle 45 %). Laatuarvosana lasketaan rehun pH-luvun, ammoniakkipitoisuuden ja haihtuvien rasvahappojen perusteella ja siihen vaikuttaa myös kuiva-ainepitoisuus. Laatuarvosana kuvaa erityisen hyvin tuoreena säilöttyjen ja lievästi esikuivattujen rehujen (kuiva-aine alle 30) voihappokäymisriskiä. Mikäli laatuarvosana on 8 tai yli, on riski hyvin pieni. Jos arvosana on 5 tai alle, on riski varsin suuri kohonneelle maidon itiöpitoisuudelle ja makuvirheen esiintymiselle.

Rehun koostumusta kuvaavat arvot

Kuiva-aine
Määritetään rehusta kuivaamalla lämpökaapissa (60 ºC) yli yön. Esikuivaamattomassa rehussa kuiva-aine on tyypillisesti 20-25 %, korjuuolosuhteista riippuen. Esikuivatuille rehuille tavoitearvot ovat; laakasiilot ja aumat 25...35 %, tornit 30…40 % ja pyöröpaalit 35-45 %. Hyvin märkä rehu lisää virhekäymisriskiä ja hyvin kuiva homehtumis- ja jälkilämpenemisriskiä.

Raakavalkuainen
Säilörehun raakavalkuainen määritetään NIR-menetelmällä ja siihen vaikuttaa nurmen typpilannoitus ja korjuuaste sekä jossain määrin kasvilaji. Tavoitearvo on varsin väljä, 13-17 % kuiva-aineessa. Typpilannoituksen lisääminen ja korjuun aikaistaminen nostaa raakavalkuaispitoisuutta. Korjuun ajoittaminen kannattaa tehdä kuitenkin D-arvon perusteella ja päättää nurmen typpilannoitustaso nurmisadon tarpeen mukaan. Nurmisato ottaa kasvun alkuvaiheessa maasta pääosan typestä ja kuiva-ainesadon lisääntyessä valkuaispitoisuuspitoisuus alenee laimenemisen kautta. Suoraa yhteyttä sulavuuden ja raakavalkuaispitoisuuden välillä ei ole. Lannoittamalla ei raakavalkuaispitoisuutta kannata nostaa. Pötsin tarpeisiin riittää noin 13 prosentin raakavalkuaispitoisuus. Apila lisää yleensä rehun valkuaispitoisuutta puhtaaseen nurmiheinään verrattuna, jos korjuu tehdään samassa sulavuudessa.

NDF-kuitu
NDF-kuitu kuvaa rehun kokonaiskuitupitoisuutta, ja se mitataan NIR -menetelmällä. Tyypillisellä säilörehuasteella korjattaessa NDF-pitoisuus on noin 54-58 % kuiva-aineessa, apilapitoisessa rehussa arvo on alempi (noin 45-55 %). Korjuuasteen aikaistaminen alentaa NDF-pitoisuutta, mutta muutos ei ole suoraviivainen. Varsinaista tavoitearvoa ei voida rehulle suoraan esittää, vaan koko rehuannokselle. Koko rehuannoksen ehdottomana karkearehun NDF:n minimipitoisuutena pidetään 25 % kuiva-aineen syönnistä. Pötsin toiminnan kannalta nurmirehun sulavuus ja väkirehutaso on sovitettava toisiinsa. Jos Rehun D-arvo on esimerkiksi 68 % (NDF noin 55%), on turvallinen väkirehun maksimimäärä noin 50 %. Mikäli D-arvo onkin 72 (NDF 45-50 %), tai jopa yli, voi jo 40-45 prosentin väkirehun osuuksilla tulla pötsiongelmia.

D-arvo
D-arvo mitataan myös kuivatusta ja jauhetusta rehusta NIR -menetelmällä ja se on tärkein rehun tuotantovaikutusta kuvaava yksittäinen analyysiarvo. D-arvoon vaikuttavat nurmen korjuuaste, kasvilaji ja sääolot (lämpösumma, keskilämpötila). Ensimmäisen sadon kasvun aikana nurmen D-arvo laskee noin 0,5 prosenttiyksikköä päivässä, mutta toisen sadon kasvun aikana aleneminen on hyvin hidasta. Apilan D-arvo laskee puolta hitaammin kuin nurmiheinäkasveilla. Tavoitteellisena D-arvona voidaan pitää 68-70 %, jos nurmiala ei rajoita maidontuotantoa. Korjuupäätös kannattaa tehdä nimenomaan D-arvon perusteella (lisätietoa osoitteesta www.agronet.fi/artturi). Vapaalla säilörehuruokinnalla D-arvo parannus yhdellä %-yksiköllä lisää rehun syöntiä noin 0,15 kg ja lisää maitotuotosta 0,4-0,5 kg päivässä. Vastaava tuotoslisäys saadaan kilolla väkirehua päivässä. Uusimmissa ruokintakokeissa on vahvistunut käsitys, että samassa D-arvossa kevätsadon säilörehun maitotuotosvaikutus on noin 2 kg/pv parempi kuin kesärehulla.

Rehuarvot

Rehuarvojen laskentaperusteet on esitetty yksityiskohtaisesti rehutaulukoiden nettisivuilla (http://www.agronet.fi/rehutaulukot).

Ry-arvo
Säilörehun ry-arvo, kuvaa muuntokelpoisen energian määrää. Se lasketaan suoraan D-arvosta (0,16*D/11,7), ja ilmoitetaan ry/kg ka. Yksi rehuyksikkö sisältää saman määrän energiaa kuin kilo ohraa.

OIV-arvo
OIV-arvo lasketaan rehun D-arvosta ja raakavalkuaispitoisuudesta ja se kuvaa rehun valkuaisarvoa märehtijälle (ohutsuolesta imeytyvät aminohapot, g/kg ka).

PVT-arvo
PVT-arvo lasketaan rehun D-arvosta ja raakavalkuaispitoisuudesta ja se kuvaa rehun valkuaisen riittävyyttä pötsissä (g/kg ka). Kun säilörehussa on korkea raakavalkuainen, esimerkiksi typpilannoituksen ansiosta, ja kuitenkin matalahko D-arvo, on PVT korkea. Vastaavasti jos sulavuus on hyvä ja raakavalkuainen matala, voi PVT olla selvästi negatiivinen. Kuitenkin koko rehuannoksessa PVT voi olla 15-20 g/kg ka negatiivinen ilman että pötsissä tulee typestä puutetta. Jos lehmät saavat 2 kiloa rypsirouhetta per pv, ei pötsissä pitäisi tulla typestä puutetta.

Syönti-indeksi
Säilörehun syönti-indeksi kuvaa rehun syöntipotentiaalia lypsylehmällä, kun rehua on vapaasti saatavilla. Syönti-indeksi lasketaan käymistuotteiden (käymishapot ja ammoniakkiluku) sekä rehun D-arvon perusteella; käymistuotteiden määrän vähentyessä ja D-arvon parantuessa syönti-indeksi paranee. Kun rehu D-arvo on 69 ja sen ammoniakkiluku on 7 ja käymishappoja 80 g/kg ka, on syönti-indeksi 100. Kymmenen indeksipistettä vastaa karkeasti yhden kuiva-ainekilon syöntimäärää. Syönti-indeksi voi saada arvoja 70-110, mutta käytännössä suurin osa tilarehuista on välillä 95-105. (kts. esimerkki taulukosta 1)

ME-indeksi
ME-indeksi lasketaan kertomalla syönti-indeksi D-arvolla ja jakamalla 69:llä, ja se kuvaa lypsylehmän energiansaantia rehusta vapaalla ruokinnalla. Pelkkä syönti-indeksi ei kuvaa energian saantia täydellisesti, koska siihen vaikuttaa syöntimäärän lisäksi rehun sulavuus. ME-indeksin avulla voidaan antaa karkea nyrkkisääntö väkirehuruokintaan, riippumatta syöntiä rajoittavasta tekijästä. Lisäväkirehua täytyy antaa noin 200-250 g/pv yhtä ME-indeksipistettä kohden, jos lehmän energian saanti halutaan säilyttää samana rehun laadun heiketessä (kts. esimerkki taulukosta 1 alla).

Kirjoittaja on kehityspäällikkö 
Valio Oy:n Alkutuotanto ja jäsensuhteet -yksikössä.