Ruokinta 19.9.2006
|
Päivi Mäntysaari ja
Seosrehuruokinnassa väkirehu ja säilörehu sekoitetaan seokseksi, jota lehmät saavat syödä |
|
Suomessa karjat ovat usein
pieniä, jolloin tuotantovaiheen
mukainen ryhmittely ei aina onnistu,
vaan ainoa mahdollisuus
on antaa kaikille lypsäville samaa
seosta. Ummessa olevat ja hiehot
tarvitsevat kuitenkin aina oman
seoksensa. Useaan seokseen ei tarvetta Onko tarvetta tuotantovaiheen mukaiseen ryhmittelyyn, selvitettiin ASMO-ydinkarjan ensikoilla tehdyissä ruokintakokeissa vuosina 1998- 2002. Kahdessa ensimmäisessä kokeessa puolet lehmistä sai samaa seosta koko lypsykauden ja puolella lehmistä seoksen väkirehupitoisuus laski lypsykauden edetessä. Samaa seosta koko lypsykauden saaneilla lehmillä oli väkirehun osuus seoksen kuiva-aineesta ensimmäisessä kokeessa 47 % ja toisessa 45 %. Tuotantovaiheen mukaan ryhmitellyillä lehmillä oli väkirehun osuus 100 ensimmäisen lypsypäivän aikana 10 % korkeampi, lypsypäivinä 100-200 sama ja lypsypäivinä 200-305 10 % alhaisempi kuin samaa seosta koko lypsykauden saaneilla lehmillä. Koetulosten mukaan tuotantovaiheen mukaiseen ryhmittelyyn seoksen väkirehupitoisuuden perusteella ei ole tarvetta. Ryhmittely ei vaikuttanut tuotoksiin, maidon pitoisuuksiin tai syöntiin. Myöskään mitään merkittävää lihomista ei yhdenseoksen lehmillä loppulypsykaudesta tapahtunut. Lypsykauden alussa on lehmien energiantarpeen lisäksi myös valkuaisen tarve suurempi kuin loppulypsykaudesta. Yhdessä ydinkarjassa tehdyssä kokeessa selvitettiinkin tuotantovaiheen mukaisen jaksottamisen tarvetta väkirehun valkuaispitoisuuden perusteella. Tässä kokeessa väkirehun osuus seoksessa oli kaikilla lehmillä 45 % kuivaaineesta. Väkirehun valkuaispitoisuus oli puolella lehmistä 18 % kuiva-aineesta ja puolella lehmillä valkuaispitoisuus laski lypsykauden edetessä. Kuiva-aineesta laskettuna oli väkirehun valkuaispitoisuus 21 % ensimmäiset 100 päivää poikimisesta, 18 % seuraavat 100 päivää ja 15 % loppulypsykauden. Myös valkuaiskokeen tulokset puolsivat yhdenseoksen strategiaa, sillä edut valkuaisen mukaan ryhmittelystä olivat vähäisiä. Keskimääräinen energiakorjattu maitotuotos oli 29,0 kg/pv ensikoilla, joilla seoksen valkuaispitoisuus oli lypsykauden alussa korkeampi ja lopussa alhaisempi, yhdenseoksen ensikoilla oli keskimääräinen päivätuotos 28,1 kg. Rasva- ja valkuaistuotoksissa ei sen sijaan ryhmien välillä ollut eroa. Kannattaako kioskitäydennys? Tuotantovaiheen mukainen jaksottaminen ei välttämättä edellytä usean seoksen sekoittamista, vaan se voidaan toteuttaa myös antamalla lypsykauden alussa lisäväkirehua lypsyasemalla tai väkirehukioskista. Väkirehukioskien merkitystä seosrehuruokinnan täydentäjänä selvitettiin Minkiön tutkimuspihatossa juuri päättyneessä Ruokintateknologia- hankkeessa (2003 – 2005). Kokeessa verrattiin pelkää seosrehuruokintaa (51 % väkirehua seoksen kuiva-aineessa) sekä ruokintaa, jossa laimeampaa (45 % väkirehua seoksen kuiva-aineessa) perusseosta täydennettiin lypsykauden alussa väkirehuautomaatista saatavalla väkirehuannoksella. Kioskista saatava väkirehuannos oli lypsykauden alussa ensimmäiset 100 päivää 6,5 kg/ pv vanhemmilla lehmillä ja 5,5 kg/pv ensikoilla. Lypsypäivinä 101 – 150 oli lisäväkirehuannos vanhemmilla lehmillä 3,0 kg/pv ja ensikoilla 2,5 kg/pv. Loppulypsykaudella eli yli 150 päivää poikimisesta kumpikaan ryhmä ei saanut lisäväkirehua. Kioskilisä ei vaikuttanut tuotoksiin Kioskilisä ei vaikuttanut tuotoksiin. Keskimääräinen energiakorjattu maitotuotos oli koekaudella molemmilla ryhmillä sama, 32,9 kg/pv. Lypsykauden alussa rehun syönti kehittyi samaa vauhtia molemmilla ryhmillä. Sen sijaan, kun kioskiannosta pienennettiin 100 lypsypäivän jälkeen, eivät kioskiryhmän lehmät pystyneet riittävän nopeasti lisäämään seoksen syöntiä vastaavaa määrää ja näin kokonaissyönti jäi alhaisemmaksi. Vastaava notkahdus kioskiryhmän syönneissä nähtiin myös 150 päivän kohdalla, kun kioskirehu jätettiin kokonaan pois. Kokeenaikaiseen keskimääräiseen kuiva-ainesyöntiin ja ravintoaine saantiin ei kioskilisä kuitenkaan vaikuttanut. Väkirehun kokonaiskulutuksessa koekaudella ei ruokintastrategioiden välillä ollut myöskään eroa. Yhtenevästi ASMO-karjassa tehtyjen kokeiden kanssa myös tämän kokeen tulokset osoittivat, ettei väkirehunsaannin jaksottamisella ollut vaikutusta tuotoksiin, vaan yksinkertaisella yhden seoksen ruokinnalla saavutettiin samat tuotokset. Kioskien hankkimista seosrehuruokinta tiloille ei voida saatujen tulosten perusteella pitää tarpeellisena väkirehun annon jaksottamisen vuoksi. Mikäli kioskit pihatossa jo ovat, niin niitä voi hyödyntää seosrehuruokinnan täydentäjänä. Kioskien käyttö lisäväkirehun antamiseen lypsykauden alussa mahdollistaa esim. erikoisrehujen kohdentamisen ja herutusruokinnan. Lisäväkirehun antaminen lypsyasemalla tai kioskista voi toimia myös lehmien tarkkailun apuvälineenä, sillä terveysongelmat näkyvät usein alentuneena syöntinä ennen muita oireita. Seoksen syönnin vähenemistä ei välttämättä heti ensimmäisinä päivinä havaita. Seosta kerran vai useammin päivässä? Ruokintatyön väheneminen on usein kannustin seosrehuruokintaan. Vähäisintä työntarve on, jos kaikille lypsyssä oleville jaetaan samaa seosta vain kerran päivässä tai jopa harvemmin, joskin nykyaikainen rehunsekoitustekniikka yhdistettynä ruokintarobotteihin mahdollistaa myös useamman rehunjakokerran suhteellisen vähin työpanoksin. Seoksen jakokerran vaikutusta tuotoksiin, syöntiin ja lehmien käyttäytymiseen selvitettiin Ruokintateknologia-hankkeessa. Kokeessa puolelle lehmistä jaettiin seosta kerran ja puolelle viisi kertaa päivässä. Molempia ryhmiä ruokittiin samalla seoksella, jossa oli väkirehua 51 % seoksen kuiva-aineesta. Seoksessa oli kuiva-ainekilossa 1,02 ry ja 101 g OIV:ta. Rehuseoksen jakaminen kerran tai viisi kertaa päivässä ei vaikuttanut lehmien maitotuotoksiin tai maidonpitoisuuksiin. Keskimääräinen energiakorjattu maitotuotos koelehmillä oli 32,5 kg/pv, kun seosta jaettiin viisi kertaa päivässä ja 32,8 kg/pv kerran päivässä seosta jaettaessa. Jakokertojen lisääminen ei lisännyt seoksen syöntiä. Päinvastoin lehmät, jotka saivat rehua vain kerran päivässä, söivät 1 kg päivässä enemmän seoksen kuiva-ainetta kuin viisi kertaa päivässä ruokitut. Ero näkyi vanhempien lehmien syönneissä, ensikoiden syöntimäärissä vastaavaa eroa ei jakokertojen välillä havaittu. Runsaammasta syönnistä johtuen oli rehun hyväksikäyttö huonompi kerran päivässä ruokittaessa. Jakokerrat vaikuttavat käyttäytymiseen Rehunjakokertojen määrä vaikutti lehmien käyttäytymiseen. Kerran päivässä ruokitut käyttivät enemmän aikaa makaamiseen ja vähemmän aikaa syömiseen, mutta söivät isompia kerta-annoksia kuin lehmät, jotka saivat seosta viidesti päivässä. Liian usein tapahtuva jako voi lisätä lehmien stressiä, mikä näkyi kokeessa lisääntyneenä levottomuutena ja vähentyneenä makuuaikana viisi kertaa päivässä ruokituilla. Useammin kuin kerran päivässä tapahtuva rehunjako voi kuitenkin puoltaa paikkaansa nimenomaan lehmien aktivoijana esim. robottilypsytiloilla. Jakokertakoe tehtiin talviaikaan, jolloin lämpötila pihatossa ei noussut korkeaksi, joten kerran päivässä jaetun rehun pilaantumista pöydässä ei tapahtunut. Kesällä kuumana aikana useampi sekoitus ja rehunjako voi olla tarpeen, jotta tarjolla olevan rehun laatu taataan. Seosrehuruokinta edellyttää seurantaa Tutkimustulokset osoittivat, että työpanoksen vähentämiseksi seos voidaan jakaa vain kerran päivässä vaikuttamatta tuotoksiin. Tämä edellyttää kuitenkin, että riittävä rehun saanti lehmille taataan myös kerran päivässä jaolla. On myös muistettava, että onnistunut seosrehuruokinta edellyttää jatkuvaa seurantaa. Varsinkin säilörehun kuiva-aine- ja energiapitoisuuksia on seurattava ja niiden muuttuessa tehtävä tarpeelliset muutokset seosreseptiin, jotta seoksen koostumus pysyy tasaisena. Seokseen käytettävien rehujen on oltava laadultaan hyviä, sillä huonolaatuinen säilörehu seosrehuruokinnalla vähentää seoksen syöntiä, jolloin paitsi säilörehun niin myös väkirehun syönti vähenee. Kirjoittajat ovat tutkijoita
|
 |
Teemasivut | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |
