Ruokinta 19.9.2006 |
Juha Nousiainen Ruokinnan talous ratkaisee maitotilan tuloksen Ruokinnan kustannuserot ovat suuria eri tilojen välillä. Jos rehukustannus
ylittää 15 senttiä/maitolitra, on kustannustehokkuuden parantamiseen
hyvät mahdollisuudet. |
|
Kilpailu maitomarkkinoilla kiristyy ja vaikeuttaa jatkossa mahdollisuutta hintaeron ylläpitämiseen, vaikka tämä onkin selkeä tavoite. Maitotilojen omat toimet kustannustehokkuuden lisäämiseksi ovat nyt entistä tärkeämpiä. Ruokinta on iso kustannus ProAgrian maidontuotannon 2005 tulosseurannan mukaan ruokinta on työkustannuksen jälkeen selkeästi suurin maidontuotannon kustannustekijä. Omien rehujen tuotanto ja ostorehujen hinta muodostavat lähes 30 % koko kustannuspotista (noin 16 snt/l). Työn osuus on noin 24 snt/l ja rakennuskustannuksen noin 3 snt/l. Ruokintakustannuksessa on tilojen välillä runsaasti hajontaa. Tämä tarkoittaa sitä, että ruokintaa järkeistämällä on mahdollista saavuttaa tuntuvaa kannattavuuden paranemista. Jos tilan rehukustannus on yli 15 snt/maitolitra, on tehostamiselle hyvät mahdollisuudet. Jotta asiaan päästään tilatasolla kiinni, on tilakohtainen MATU-laskelma tehtävä omien toimien suunnittelun pohjaksi. Satotaso ja konekustannus Omien rehujen tuotantokustannuksen alentamisen kannalta kaksi asiaa nousee yli muiden; satotaso ja konekustannus. Kasvinviljelyn panoksissa (mm. lannoitus) ei tilojen välillä ole paljonkaan eroja. Tämä tarkoittaa, että kustannuserot johtuvat pääasiassa peltojen kasvukunnosta ja sadon määrästä. Tilalla, jolla on 30 lehmää ja 45 ha peltoa satotason nostaminen 1 000 ry/ha laskee maitolitran ruokintakustannusta noin 8 % (1,2 snt/l). Lähtötilanteesta riippuen mahdollisuudet voivat olla suuremmatkin, mutta tämä kannattaa selvittää kustannuslaskelman avulla tilakohtaisesti. Säilörehun tuotannossa satotasoero parhaimman ja huonoimman tilaneljänneksen välillä on lähes 3 000 ry/ha. Satotason kannalta peltojen kalkitseminen ja toimiva ojitus ovat peruskysymyksiä. Ongelmaksi monella maitotilalla tulee vuokrapellon kunnostus. Vuokrapellonkin osalta peruskunnostus kannattaa ja siitä pitäisi neuvotella vuokrasopimusta tehtäessä ja huomioida vuokratasossa ja –ajassa. Konekustannukseen omien rehujen tuotannossa kannattaa myös kiinnittää erityistä huomiota. Parhaalla neljänneksellä tiloista konekustannus säilörehun tuotannossa on noin 200 €/ha (noin 2 snt/ry). Huonoimmalla neljänneksellä kustannus on 400€/ha (noin 5 snt/ry). Vakioruokinnalla tämä tarkoittaa maitolitraa kohden noin 1,1 snt kustannuseroa edellä mainitulla esimerkkitilalla, kun karjan keskituotos on 9 000 kg/v. Konekustannuksen alentamisessa tilojen välinen yhteistyö ja koneketjun oikea mitoitus ovat avainasioita. Urakoinnin käyttö on myös hyvä vaihtoehto, ellei omia investointeja koneketjuun haluta tehdä ja hyviä urakoijia on tarjolla. Säilörehun laatu näkyy maitomäärässä Kustannusten lisäksi säilörehun laatu on merkittävä tekijä ruokinnan talouden kannalta. Mikäli tilan nurmiala ei rajoita maidontuotantoa, kannattaa panostaa sulavan rehun tuotantoon. Tämä tarkoittaa, että kevätsadon D-arvotavoite tulee olla 68-70. Mikäli mikään muu tekijä ei muutu ruokinnassa ja kustannuksissa, viiden D-arvoyksikön ero säilörehun laadussa merkitsee noin yhden sentin tuotantokustannuseroa per maitolitra. Tämä sillä edellytyksellä, että huonompi rehun laatu voidaan kompensoida väkirehulla niin, että maitotuotos ei alene. Yli viiden yksikön eroa voi olla vaikea korvata väkirehulla maidontuotannon alentumatta. Nyrkkisääntönä yhden D-arvoyksikön parannus säilörehun laadussa vastaa noin kilon väkirehumäärää päivää ja lehmää kohden. Väkirehun hinta vaihtelee Ostorehukustannus keskimäärin on maitotiloilla reilut 7 senttiä per maitolitra. Mikäli tilan oma kustannus on tätä oleellisesti suurempi, kannattaa tarkkaan arvioida, mistä tämä johtuu. Parhaassa tapauksessa väkirehun hinta onnistuneessa kotiseoksessa on noin 10-12 snt/kg. Täysrehu-tiiviste ruokinnassa väkirehun hinta voi nousta tasolle 22 snt/kg, jopa ylikin. Jos karjan keskituotos on 9 000 kg/v ja säilörehun laatu ja määrä tyydyttävät, merkitsee 10 sentin väkirehun hintaero lähes 3,5 sentin kustannuseroa maitolitraa kohti. Tämä karkea laskelma osoittaa, että väkirehun ostohinnalla on iso merkitys tilan talouden kannalta ja sen pienentämiseksi kannattaa nähdä vaivaa. Lehmä väkirehun hyödyntäjänä Lypsylehmät tarvitsevat nykyisillä tuotostasoilla nurmirehun lisäksi myös väkirehua, vaikka pelkällä säilörehullakin on päästy noin 25-30 kilon päivätuotoksiin ja laitumella jopa yli 30 kilon. Väkirehun syöttö lisää lehmien energian saantia kuiva-aineen syönnin lisääntymisen kautta. Hyvälaatuista ja hyvin sulavaa (D-arvo > 69) säilörehua syötettäessä rehuannoksen sulavuus ei käytännössä parane, koska väkirehun helppoliukoiset hiilihydraatit huonontavat karkearehun kuidun sulatusta pötsissä. Tästä seuraa, että lehmien kokonaissyönti väkirehumäärää lisättäessä ei lisäänny kuin vajaa puolet väkirehun määrästä. Toisin sanoen väkirehu korvaa osan säilörehun syönnistä. Käytännön ruokinnoilla tämä korvaussuhde on noin 0,55, eli lisättäessä 1 kilo väkirehun kuiva-ainetta vähenee säilörehun syönti 0,55 kg ka. Säilörehun syönnin väheneminen ja sen sulavuuden lasku aiheuttavat sen, että lisäväkirehukilolla saadaan vain noin puoli kiloa maitoa, kun väkirehumäärän lähtötaso on 8- 10 kg/pv. Monipuolisen väkirehun edut Monipuolisella väkirehun koostumuksella tarkoitetaan yleensä sitä, että viljan ohella väkirehussa on esimerkiksi melassileikettä, leseitä tai muita ns. kuitupitoisia väkirehuja. Lehmän pötsin kannalta tämä tarkoittaa, että osa hyvin sulavasta ja pötsiä nopeasti happamoittavasta tärkkelyksestä korvataan ns. sulavilla kuiduilla. Teoriassa tämä hieman tasaa pötsikäymistä, varsinkin jos väkirehua käytetään runsaasti. Ruokintakokeissa vapaalla säilörehuruokinnalla on monipuolisella väkirehulla (ohra + kaura + kuitupitoinen rehu + valkuainen) on saatu ehkäpä 0,5-1,0 kg maitotuotoslisäyksiä verrattuna yksipuoliseen väkirehuun (vilja + valkuainen). Hyvin usein monipuolisen koostumuksen edut yliarvioidaan. Tämä johtuu lähinnä siitä, että väkirehulla on aina sen koostumuksesta riippumatta yllä kuvattu negatiivinen vaikutus nimenomaan karkearehun kuidun sulatukseen. Säilörehuruokinnalla olevalle karjalle monipuolisen väkirehun voi varsin helposti koostaa itsekin. Siinä voi olla noin 65-75 % viljaa (ohraa ja kauraa suhteessa 50:50), noin 20 % hyvälaatuista valkuaista (rypsirouhe tai –puriste) sekä tarvittava kivennäislisä. Viljasta noin 20-30 % voi korvata kuitupitoisilla väkirehuilla. Valkuainen lisää tuotosta Korkeatuottoisen ja runsaasti säilörehua syövän lehmän pötsi on tehokas valkuaisen tuottaja. Käytännössä lehmän valkuaisen ja nimenomaan tiettyjen aminohappojen saanti on ensimmäinen maidontuotantoa rajoittava tekijä. Lähdettäessä korvaamaan 10 kilon viljaväkirehuannoksesta asteittain kilo viljasta kilolla rypsirouhetta taikka –puristetta, saadaan keskimäärin yli kilon maitotuotoslisäys päivää kohden. Tuotoslisäys on suoraviivainen ainakin 3 kilon rypsirouheannokseen saakka. Samalla maidon valkuaispitoisuus hieman nousee ja rasvapitoisuus yleensä laskee. Hyvälaatuinen valkuaisen tuotoslisäys ei riipu säilörehun raakavalkuaispitoisuudesta eikä sen sulavuudesta. Eli kokeissa on saatu sama tuotoslisä rypsillä, vaikka säilörehun valkuainen on vaihdellut välillä 14-17 % ka:sta. Sama pätee säilörehun D-arvoon. Sama tuotoslisä per rypsikilo on saatu vaikka säilörehun D-arvo on vaihdellut välillä 64-73. Käytännössä tämä tarkoittaa, että lehmälle kannattaa antaa säilörehu- vilja –ruokinnalla noin 2-3 kilon rypsiannosta vastaava määrä valkuaista. On myös huomattava, että rypsistä saadaan sama hyöty myös lypsykauden lopulla. Hyvälaatuista valkuaista kannattaa siis syöttää karjan kaikille lehmille niiden lypsykauden vaiheesta riippumatta. Soijarouheessa on noin 10 %-yksikköä enemmän valkuaista rypsirehuun verrattuna, ja sitä on pitkään pidetty parhaana lehmienkin valkuaislähteenä. Uusimmissa vertailukokeissa on kuitenkin käynyt ilmi, että rypsirouheen valkuainen täydentää säilörehu-vilja –ruokintaa selvästi paremmin kuin soijan valkuainen. Siksi kilo rypsirouhetta tai –puristetta antaa saman tuotoslisän kuin soijarouhe, vaikka siinä on korkeampi valkuaispitoisuus. Maidontuottajan ei siis kannata maksaa kiloa kohden soijasta yhtään enempää kuin rypsistäkään. Rypsin lisäetuna on se, että valkuaisen hyväksikäyttö on parempi ja maidon ureapitoisuus matalampi kuin soijaa käytettäessä. Kirjoittaja on kehityspäällikkö Valion Alkutuotannossa.
|
 |
Teemasivut | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |
