Jaakko Helminen  

Kanadalainen rakentaa
selkeää ja simppeliä

Peter Brower on maitomies Kanadan Ontariossa. Siellä Browerit omistavat sadan lehmän navetan – selkeän ja suoraviivaisen pihaton.

Yksinkertainen pohjaratkaisu ja ruokintasysteemi, simppeli koneistus ja urakoitsijan käyttö. Näillä keinoin kanadalaistuottaja pitää kulut kurissa – ja keskittyy olemaan maitomies! Browerien tila oli yksi vierailukohteista, johon suomalaisryhmällä oli tilaisuus tutustua viime marraskuussa.

Sitoutuminen ja asenne ovat silmiinpistäviä. Peter Browerin sanonta I am a dairy man, olen maitomies, kuvaa hyvin niin hänen kuin muidenkin ontariolaistuottajien asennetta.

Seudun hollantilaistaustaiset, lypsykarjaa hoitavat perheet tuntuvat olevan henkeen ja vereen maidontuottajia, ja tuotantoaan kehittävät tilat ovat vahvasti sitoutuneita työhön. Maitotiloilla koko perhe – jopa kolme sukupolvea – on usein tilan töissä ja yhdellä suvulla saattaa olla monia maatalousomistuksia.

Vaikka tilan toimintaverkosto kattaa suvun ja perheen, Ontarion tuottajat käyttävät yleisesti urakointipalvelua: urakoitsija levittää lannan ja korjaa säilörehut ja isännät tekevät muut viljelytoimenpiteet. Peltotöiden teettäminen muilla on itsestään selvää, koska ”mehän olemme maitomiehiä”.

Tiukka kiintiöpolitiikka

Peter Brower keskittyy maitoon. Hän kertoo isänsä hoitavan meijeriasiat. Ontariossa kaiken maidon ostaa Ontario Milk Farmers, OMF, joka jakaa maidon meijereille. Tuottajahinta oli viime vuoden lopussa lähes 50 eurosenttiä litralta, ja hinta oli kaikille sama. Tuottajat saavat maksun Dairy Farmers of Ontarion välityksellä.

Kuusi prosenttia maidon hinnasta kuluu kuljetuksiin, maidon yleismainontaan, alan tutkimustukeen ja hallintoon. Alueen 32 miljoonan asukkaan maitotuotteiden kulutus vastaa tuotantoa ja tuonti USA:sta on suitsittu tullein.

Tilakiintiön ylityksestä ei makseta mitään. Kiintiöpolitiikka on tiukkaa: kiintiötä seurataan kuukausittain ja yli meneviltä litroilta peritään sakkona kuljetusmaksu. Monen tuotantoa rajaa

ja tuottajia harmittaa maitokiintiön korkea hinta, jopa 18 000 euroa lehmää kohti.

Verhoseinäisiä halleja

Browerin perhe omistaa nelirivisen sadan lehmän navetan. Pankkilainalla rahoitettu rakennus maksoi 800 000 euroa. ”Emme halunneet rakentaa halpaa, koska haluamme jatkossa keskittyä tuotantoon”, Peter Brower toteaa.

Ontarion uudet navetat ovat poikkeuksetta verhoseinäisiä korkeita halleja. Hallin katto ja päädyt ovat lämpöeristettyjä, sivuseinät on varustettu verkoilla ja säädettävillä verhoseinillä tai kennoikkunoilla. Verhoseinien säätö on yleensä termostaattiohjattua lämpötilan mukaan.

Katonharjan poistotorvet, ’savupiiput’ muodostavat halliin voimakkaan alipaineen. Kuuman kesän varalta navetat pitää varustaa suurilla puhaltimilla, joilla ilma saadaan liikkumaan. Ilmanvaihto on paitsi tehokas ja varma, myös äärimmäisen yksinkertainen. Navetan suunnittelu on tehty lehmän tarpeista lähtien. Poistohormit katolla ovat aina auki ja useampi automaatti ohjaa seinien verhoja. Näissä navetoissa on kylmimmän kauden aikana noin kolme lämpöastetta.

Verhoseinäisiä tiloja on rakennettu myös vasikoille. Vasikat kasvatetaan ensin yksittäin, sitten 5–10 vasikan ryhmissä. Uusissa vasikkatiloissa on automaattijuotto – myös hapanjuotto on tunnettu ja vieläpä suomalaisena keksintönä mainittu. Vanhoja navetoita hyödynnetään vasikoille, nuorkarjalle ja poikimatilana.

Myös Browerit ovat valinneet verhoseinät, sillä ikkunat olisivat tulleet 2–3 kertaa kalliimmaksi. Seinäratkaisun myötä saatiin toimiva ilmanvaihto lähes ilmaiseksi. Verhoseinä on tilalla käsisäätöinen. Navetassa on aina plus-asteita. Kun pakkasta on 25 astetta, kaikki verhot on suljettu ja ilmanvaihtohormit ovat vain osittain auki.

Tavoitteena 35 kiloa

Navetan ruokintakäytävällä ei ole makuuparsia. Näin ruokinta ja lepo on eroteltu toisistaan. Takana olevilla makuuparsikäytävällä on myös juomavesikuppeja vähentämässä turhaa liikkumista. Seosrehu jaetaan kerran päivässä. Ruokintaryhmiä on vain yksi.

Peter Brower pitää JAY-LOR -seosrehuvaunua tilan tärkeimpänä koneena. Seosrehun teko käy 20 minuutissa ja jakelu navetassa viidessä minuutissa – sen kauempaa ei maitomies traktorin pukilla viihdy.

Lehmät ovat ummessa kolme viikkoa ja palaavat navettaan 24 tunnin kuluttua poikimisesta ’tuoreiden’ ryhmään.

Browerien lehmien päivätuotos on 30 kiloa, ja tavoitteena on nostaa se 35 kiloon. Lypsy kestää asemalla tunnin ja viisi minuuttia. Robottiin tuottajaperhe ei halua investoida, koska ”kun tietää, että lehmät on lypsetty, voi nukkua yönsä rauhassa. Emmekä halua olla riippuvaisia muista”.

Kuivikehiekka suosittua

Tilan lantakäytäville oli ensin asennettu kumimatot, mutta raappa oli repinyt ne irti. Sen jälkeen oli urakoitsija tehnyt betoniin urat.

Lanta poistetaan raapoilla navetan päätyyn poikkikanavaan, josta se valuu syvää poikkikanavaa pitkin avosäiliöön. Tilalla arvostetaan eläinten hyvinvointia: parsissa on kumirouhetäytteiset patjat, ja lisäksi parret kuivitetaan olkisilpulla ja kalkitaan.

Kanadalaistilojen lantavarastot on mitoitettava kahdeksan kuukauden tarvetta varten. Lantasäiliöt ovat yleensä paikalla valettuja pyöreitä tai suorakulmaisia. Toisin kuin Browereilla tiloilla käytetään yleisesti hiekkaa. Monien mielestä se on ylivoimainen kuivike – muuten ei viitsisi nähdä niin paljon vaivaa hiekan saamiseksi lietesäiliön pohjalta.

Pohjan puhdistaa yleensä urakoitsija kerran vuodessa säiliön ollessa tyhjä. Ajoluiskaa myöten hiekka tyhjennetään pienkuormaimella pellolle. Jos säilöön ei ole ajomahdollisuutta, kalusto lasketaan nosturilla pohjalle. Kuivikehiekka on erittäin hienoa, väriltään saven harmaata, ei lainkaan rantahiekan omaista. Moni saa hiekkaa jopa oman tilan mailta ilmaiseksi.

Laakasäilöt suosittuja

Tiloilla näkyy laakasäilöjen suosio. Urakoitsija tekee nurmi- ja maissisäilörehun laakasäilöihin, isäntä tallaa ja tiivistää säilön. Seosrehuille oli rakennettu omat katetut siilonsa. Siiloissa oli valkuaisrehua, silputtua olkea, silputtua heinää ja kuivikkeeksi kutterin purua.

Tornit ja siilot kertovat kanadalaistilojen kehityshistoriaa, joka vanhojen rehusiilojen välittämänä näkyy kauas: vanhimmat, yhä käytössä olevat siilot ovat betonista, uudemmat tornit teräksestä. Niihin säilötään jonkin verran kuivinta sinimailassäilörehua, mutta laajennusten yhteydessä tilat näyttävät rakentavan vain laakasäilöjä ja pienempiä katettuja seosrehuvarastoja.

Uusia torneja ei kustannussyistä enää pystytetä. Kustannusten lisäksi valintaan on vaikuttanut sekin, että urakoitsijan rehuketju halutaan tehokkaaseen työhön.

Laakasäilöt valetaan betonista. Harkkoperustusta tai betonielementtirakentamista ei juuri nähnyt. Laakasäilön seinämävahvuus on 25–30 senttiä, eri säilöjen välissä 1,2 metrin maavalli, ja siilojen seinät on tuettu näyttävin tukipilarein. Raskaiden täyttötraktoreiden paino on otettava huomioon kantavuusmitoituksessa.

Laakasäilöt ovat yleisesti 9 ja 11 metriä leveitä, pituus on 30–35 metriä ja yleisin korkeus kolme metriä. Säilöjä ei kateta, sillä katetun laakasäilön rakennuskustannus on kaksinkertainen. Laakasäilöissä varastoidaan yleensä nurmisäilörehua, maissisäilörehua sekä murskattua maissia. Pitkälle kuivattu heinäsäilörehu on useimmiten torneissa.

Seosrehun käyttö tehokasta

Kanadalaistilat hyödyntävät seosrehua tehokkaasti. Raaka-aineet tulevat pääosin omasta pellosta: nurmisäilörehu, maissisäilörehu, jauhettu maissi, sinimailasheinä, olki ja soija ovat tärkeimmät. Jokaisessa navetassa näkyi leveä ruokintapöytä, jolle seosrehu levitetään traktorivaunulla. Näin suurissakin karjoissa päästään yli 10 000 kilon vuosituotoksiin yhdellä seosrehureseptillä – ummessa olevat pois lukien.

Kanadalaiset pääsevät yli 10 000 kilon vuosituotoksiin ilman väkirehukioskeja tai väkirehun jakoa lypsyasemassa. Toki tuottaja varmistaa, että rehua myös riittää lehmien syödä. Kun eläin työntää rehua edestään, se siirretään takaisin ulottuville aina koneellisesti, joko kiinteällä kolalla, traktorilanalla tai pientraktorilla. Ruokintatilaa lisäsi se, että moni navetta on nelirivinen.

Vaikka lypsävät lehmät saivat samaa seosta, eläimet on tavallisesti ryhmitelty hoidon, laktaatiovaiheen ja eläinten hyvinvoinnin mukaan: vastapoikineet, huipputuottoiset, siemennettävät, tasaisessa lypsyvaiheessa olevat, umpeen menevät, ummessa olevat, poikivat, kerran poikineet hiehot omina ryhminään.

Työntekijöitä löytyy

Lypsyasemaksi ontariolaistilat valitsevat yleisesti 2 x 10–12 -paikkaisen takalypsyaseman. Eräillä tiloilla lypsy tapahtuu kolme kertaa vuorokaudessa eikä yölypsäjistäkään ole pulaa. Muutoinkin työntekijöitä saadaan navetoihin hyvin. Vuotuinen palkkakustannus työnantajalle on noin 30 000 euroa henkilöltä.

Automaattilypsyä ontariolaiset pitävät liian kalliina investointia, hintaero on kaksinkertainen lypsyasemaan verrattuna. Suurimmilla tiloilla on karusellilypsyasema: erään tilan 255 lehmän aamulypsy kesti kaksi tuntia 20 minuuttia. Asema oli 32-paikkainen. Maitoa tuli tankkiin 4 356 litraa.

Kirjoittaja on kenttäpäällikkö
Valion Alkutuotannossa.