Navetan rakentaminen 2 / 2007


Hyvin kuivitetuissa parsissa kelpaa lehmän makailla.


Betonin pinnoittaminen on taitolaji.


Tilavia poikima-, sairas- ja hoitokarsinoita
tulee olla riittävästi.


Nuorkarjakarsinoissa on hyvä olla makuu-
parret, jotta eläimet oppivat parsissa makaamiseen.

Kim Kaustell  

Pihattotutkimus kartoitti ratkaisujen toimivuutta

Lypsykarjarakennusten toiminnalliset vaihtoehdot -hankkeen tilakäynneillä kerättiin havaintoja hyvin ja huonosti toimivista ratkaisuista pihatoissa.

Havaintoja kirjasivat sekä viljelijät itse että tilalla käyneet tutkijat. Tietoa kerättiin myös havaituista rakennusvirheistä, jotka haittaavat toimintaa, sekä kohteista, joissa on jo rakennusaikana tai kohta käyttöönoton jälkeen tehty muutoksia. Molemmat voivat kertoa puutteista suunnittelun eri vaiheissa, joskin monesti myös muuttuneet olosuhteet aiheuttavat muutostarpeita.

Erityiskarsinat vaativat hyvää suunnittelua

Eniten kommentteja kertyi poikima- ja sairaskarsinoista. Tyypillinen todettu virhe oli, että niitä oli rakennettu liian vähän (”luultiin, ettei tarvita niin montaa”) tai liian ahtaita. Eläin- ja ihmisliikenteen reitti karsinoihin ja pois sieltä oli monen mielestä liian pitkä tai mutkikas.

Hyvin toimivaksi arvioitiin riittävän tilavat karsinat, joihin erotteluliikenne toimi hyvin, joissa oli lukittava etuaita, mutta ei kiinteitä parsikalusteita. Vähätöinen kuivitus- ja lannanpoistojärjestely ja tasainen, kynnyksetön lattia helpottavat työskentelyä. Myös helposti järjestettävää lypsymahdollisuutta pidettiin hyvänä.

Kuolleen eläimen poistoon
on syytä varautua.

Lypsyasema on myös ihmistä varten

Lypsyasemissa yleisin kritiikin kohde olivat lattia- ja seinäpinnotteiden ja rakenteiden huono kestävyys sekä lypsysyvennyksen väärä syvyys.

Syvennyksen leveys kaksipuolisessa asemassa pohditutti myös – turhia askelia haluttiin säästää.

Lattiakaivojen sijainnit ja lattian kaadot kannattaa


Rakennusteema
2/2007

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

suunnitella sellaisiksi, että pesuvesillä on mahdollisimman lyhyt reitti pois tilasta.

Toimivassa lypsyasemassa on helppo erotella lehmiä myöhemmin lypsettäviksi tai käsittelyä varten. Sieltä on myös hyvä näkyvyys kokoomatilaan tai tulevaan lehmäliikenteeseen. Tulo- tai poistumisreiteillä ei saa olla mutkia eikä mielellään kynnyksiä, ja poistumiskäytävän on oltava riittävän kapea, ettei lehmä pääse kääntyilemään poistuessaan lypsyltä. Kelautuvalla letkulla varustettu suihku tai painepesuri on kätevä aseman puhtaanapidossa.

Riittävästi leveyttä lantakäytäviin

Liian kapeat lantakäytävät ja niihin liittyvät poikkikäytävät nähtiin useasti ongelmakohdiksi. Poikkikäytävistä oli toisinaan tingitty esim. lisäparsipaikkojen saamiseksi, mutta seurauksena oli pussinperiä, jotka aiheuttavat lauman alempiarvoisille eläimille ongelmia.

Ihmisten kulkua navetan eri osastojen välillä on hyvä helpottaa väliaitoihin tehtävillä kulkuaukoilla.

Se, tarvitaanko erillistä ns. hoitokäytävää eläintilojen ympärillä, jakoi mielipiteitä. Osa viljelijöistä piti ratkaisua loistavana mm. tarkkailun ja hygienian vuoksi, kun osa taas oli jättänyt sen mielestään tarpeettomana toteuttamatta, eikä myöskään kaivannut sitä.

Nuorisosta kannattaa pitää huolta

Vasikoiden ja nuoren karjan tilojen sijoitus ja muotoilu puhuttivat jonkin verran. Vasikoiden yksilökarsinoista oli luovuttu ryhmäkarsinoiden hyväksi ja nuorkarjalle vastaavasti pidettiin hyvin suotavana olla makuuparsia, jotta eläimet tottuvat parsissa makaamiseen.

Vasikkaosaston tyypillisiä ongelmia olivat ahtaus, ilmanvaihto ja lannanpoisto.

Lämpö- ja kosteusongelmille oli yritetty lisäseinillä ja lisälämmittimillä tehdä jotakin, mutta perusongelma on se, että suuressa yhtenäisessä eläinhallissa kerta kaikkiaan on vaikea järjestää sopivia olosuhteita sekä korkeatuottoiselle lehmälle että pikkuvasikalle.

Hyvänä ratkaisuna pidettiin erillistä vasikkaosastoa, jossa ilmanvaihto on hallinnassa ja jossa ruokinta, kuivitus ja lannanpoisto on mietitty työnkäytön kannalta hyväksi.

Vasikoiden ja/tai nuoren karjan pitäminen vanhassa navetassa voi täyttää nämä kriteerit, mutta se edellyttää harkintaa.

Purettavia ”puskurikarsinoita” pikkuvasikoille pidettiin hyvänä ratkaisuna.

Ruokintajärjestelmä vaikuttaa moneen

Ruokintajärjestelmä oli muuttunut useassa kohteessa väkirehu + säilörehuruokinnasta aperuokinnaksi. Tällä saatiin muun muassa muutama parsipaikka lisää, kun ne vapautuivat väkirehukioskeilta.

Kioskien sijoituksessa oli joissakin tapauksissa tullut yllätyksiä, kun kioski veikin pituussuunnassa enemmän tilaa kuin parsipaikka. Muutamassa tapauksessa väkirehukioskien määrää oli lisätty, koska koettiin, että niillä esiintyi ruuhkaa. Häirintää estävää rakennetta pidettiin tarpeellisena. Samasta syystä pidettiin myös niskaputkea huonona ruokintaesteenä, koska se sallii dominoivien lehmien häiritä muita. Lisäksi se lisää rehun kulkeutumista lantakäytävälle, mikä puolestaan johtaa rakolattioiden tukkeutumiseen.

Lannanpoisto - välineurheilua vai taitolaji

Lantakäytävien tärkeimpiä ominaisuuksia on se, että ne pysyvät mahdollisimman kuivina ja puhtaina.

Tämä edellyttää kuivalantajärjestelmissä sekä onnistunutta lattiavalua (kaadot) ja toimivaa viemäröintiä että tehokasta ja riittävän usein käyvää lantakonetta.

Suurimmiksi ongelmakohdiksi lannanpoistossa mainittiin lantakoneen osien kestävyys, sen jättämät katvekohdat poikkikäytävien ja päätyjen kohdalla sekä se, että kokoojakuilun liittymässä oli eläimille vaaralliseksi muotoiltu aukko.

Lietejärjestelmissä lannan kulku erityisesti nuorkarjan ja vasikoiden puolelta sekä erityiskarsinoiden kohdalta on ongelma, jos nämä sijaitsevat kuilujen ääripäissä. Hyväksi järjestelmäksi arvioitiin raappa ritiläpalkkien päällä.

Toimiva ilmanvaihto on perusasioita

Kotieläinrakennusten ilmanvaihto on aina puhututtanut, eikä yhden isännän lausuma, ”se nyt vaan sattui onnistumaan”, ole kovin kaukana todellisuudesta.

Tyypillisiä virheitä olivat riittämätön maksimi-ilmanvaihto sekä tuloilma-aukkojen riittämätön määrä ja sijoitus ilmanvaihdon tasaisuuden kannalta.

Tuloilman esilämmitys esim. välipohjassa on voitava ohittaa kesäaikana.

Uusien ja vanhojen tilojen yhdistäminen tuo omat ongelmansa ilman liikkeisiin eläintiloissa. Hyvän ilmanvaihdon ominaisuuksia pohdittaessa on edellisten seikkojen huomioon ottamisen lisäksi syytä huolehtia lypsyaseman ja kokoomatilan ilmanvaihdosta sekä siitä, että järjestelmän melutaso pysyy mahdollisimman alhaisena. Lisälämmityksen mahdollisuutta kannattaa vakavasti harkita.

Valintojen mukaan on elettävä

Kun tarkastellaan ja etsitään hyvin toimivia ratkaisuja, on muistettava, että se mikä toimii yhdessä kohteessa ja yhden käyttäjän mielestä hyvin, ei välttämättä toimi toisaalla. Mieltymykset, tottumukset sekä tilalla jo olevat muut rakennukset, koneketjut sekä työmenetelmät määrittelevät yllättävän paljon myös sitä, kuinka työ sujuu uudessa pihatossa. On tärkeää tuntea eri järjestelmien ominaisuudet ja toimivuuden reunaehdot ja myös osata käyttää niitä näiden mukaisesti.

Kirjoittaja toimii projektitutkijana
MTT:n Taloustutkimuksen Yritys- ja tuotantotalouden yksikössä.

 

 alkuun Rakennusteema 2/2007 | Maito ja Me | Toimitus