Riittävän leveät kulkukäytävät ja syöttöparret vähentävät lehmien välisiä kahinoita ja sorkille turmiollisia ”äkkilähtöjä”. Matto kulku-
käytävällä antaa parhaan mahdollisen pidon,
ja edesauttaa sorkan verenkiertoa.

Parren pehmeys ja riittävä kuivikkeiden käyttö ovat välttämättömiä lehmän hyvinvoinnille. Parsipeti on hyvä vaihtoehto, sillä se on
tarpeeksi pehmeä makuualusta.

Kristiina Hakkarainen 

Puhtaat, väljät käytävät ja pehmeät parret pitävät pihaton lehmien sorkat kunnossa.

Jalkasairaudet ovat pihattolehmien sairauksista yleisimpiä. Pihattotutkimuksen tulosten mukaan keskivertotilan lehmistä ontui viidesosa. Ontuminen aiheuttaa tuotostappioita.

Ontuminen on oire kivusta. Noin 80-90 % ontumista johtuu sorkkasairaudesta. Ontuma pahenee hoitamattomana. Lehmän käyntiä voidaan arvioida viisiportaisella asteikolla, jossa 1 tarkoittaa tervettä ja asteet 2-5 voimistuvaa ontumaa.

Tuotos putoaa noin 5 %, kun ontumisen aste on kolme, 17 % asteessa neljä ja 35 % asteessa viisi.

Kaikkiaan pihattotutkimuksessa arvioitiin 4145 lehmää 92 karjassa. Ontumisen esiintyvyys vaihteli huomattavasti. Kun ontumisen raja-arvoksi asetettiin ? 3 (vähintään kohtalainen ontuma), tilojen keskiarvo vaihteli 2 - 53 %. Ontumista suurin osa oli astetta 3, aste 4 esiintyi 5 %: lla arvioiduista lehmistä, ja aste 5 alle prosentilla. Holsteinit ontuivat ayrshirejä todennäköisemmin.Ihovaurioita kintereissä esiintyi 95 prosentilla tutkimukseen osallistuneista tiloista. Kintereiden iho oli ehjä vain kolmasosalla lehmistä. Tutkituista lehmistä 50 %:lla vaurio oli lievä (karvaton alue) ja 11 %: lla vakava (iho rikki). Ihovauriot johtuvat epäsopivista makuuparsista - ihon hankautumisesta liian kovaa tai karheaa pintaa vasten. Lievemmätkin ihovauriot ovat epämukavia, vakavat ihovauriot kivuliaita.

Jalkojen puhtaus ja makuumukavuus

Pihatossa kannattaa panostaa erityisesti jalkojen puhtaana pysymiseen ja makuumukavuuteen.

Ontuminen, kinnervaurioiden ja utaretulehduksen esiintyminen ovat yhteydessä toisiinsa. Jalkojen likaisuus altistaa sorkkasairauksille. Kipeät jalat aiheuttavat lisääntynyttä makaamista, epäsopiva makuualusta kinnervaurioita.

Kinnervauriot ovat ihanteellinen kasvualusta bakteereille, altistaen utaretulehdukselle. Epämukava makuualusta vähentää parsissa makaamista, jolloin lehmät seisoskelevat enemmän lantakäytävillä. Kovalla seisominen rasittaa sorkkia aiheuttaen verenkiertohäiriöitä ja sorkkasairauksia. Jos lannanpoisto on puutteellinen, sorkat muhivat lannassa ja virtsassa. Ne pehmentävät sorkkia lisäten sorkkasairausriskiä. Likaiset sorkat kuljettavat lantaa parteen liaten utareet ja altistaen utaretulehdukselle.

Ahtaus kulkukäytävillä lisää lehmien välisiä yhteenottoja. Kahinat ja ”äkkilähdöt” lehmän väistäessä arvoasteikossa korkeammalla olevaa aiheuttavat sorkkien vääntymisiä. Mikäli käytävät ovat ahtaat, myös kulku syömään ja makaamaan vaikeutuu. Syöntimäärä ja makuuaika vähenevät, jonotus ja lantakäytävillä seisomisaika lisääntyvät.

Lantakäytävän tulee olla pitävä ja leveä

Liukas lantakäytävä aiheuttaa loukkaantumisia. Pihattotutkimuksen tulosten mukaan ontumisen todennäköisyys oli selvästi suurempi tiloilla, joilla lantakäytävä oli liukas. Ontumisen todennäköisyys pieneni, kun ruokintakäytävä leveni. Lehmien jalkojen puhtaus oli parempi niillä tiloilla, joilla oli ritiläpalkkilattia.

Paras pito käytäville saadaan kumimaton avulla, sillä sorkka uppoaa mattoon. Matto on kävelyalustana hyvä myös pehmeytensä vuoksi. Pehmeällä pohjalla sorkan verenkierto toimii normaalisti.

Kun käytävät ovat puhtaat, säilyvät sorkat kuivina. Ritilänkin päällä kannattaa käyttää lantaraappaa. Avokourun kyseessä ollessa kannattaa huolehtia paitsi lannanpoistokertojen riittävästä määrästä myös siitä, ettei lannan siirtomatka muodostu turhan pitkäksi, jolloin lehmien jalat likaa kolan edellä kulkeva sonta.

Suositukset kulkukäytävien leveyksiksi kasvavat jatkuvasti. Ruokintakäytävän tulisi olla 3,40 – 4,00 metriä, navetan rivisyydestä riippuen. Parsien välisen käytävän tulisi olla 2,60 m, ja poikkikäytävien 1,80 - 2,50 metriä, tai 3,75 m mikäli käytävällä on juoma-allas tai karjaharja.

Jaettu ruokintaeste niskapuomia parempi

Ruokintaesteeksi kannattaa valita sellainen, jossa lehmillä on yksittäiset paikat, mieluummin kuin pelkkä niskapuomi. Syöttöparret ovat suositeltavia. Useissa tutkimuksissa on todettu, että tällöin ruokintatilanne on rauhallisempi, lehmät ajavat toisiaan pois ja vaihtavat paikkaa harvemmin. Edellisestä on hyötyä myös sorkkaterveydelle. Tämä havaittiin pihattotutkimuksenkin yhteydessä – ontumista esiintyi vähemmän kun ruokintaeste oli jaettu.

Makuuparren olosuhteet optimoitava

Parsi kannattaa tehdä tarpeeksi väljäksi ja pehmeäksi. Pihattotutkimusten tulosten mukaan kinnervaurioita esiintyi vähemmän, kun parsi oli leveämpi ja kuivikkeena käytettiin turvetta tai turpeen seosta. Tiloilla, joilla niskapuomi oli säädetty korkeammalle, oli lehmillä puhtaammat jalat ja korkeampi tuotos.

Suositeltava parren pituus on 2,50 – 3,00 m, ja leveys 130 cm. Lehmän pään edessä ei tulisi olla liikkeitä rajoittavia putkia. Niskapuomin oikea korkeus riippuu lehmien koosta, yleisimmin sen tulisi olla noin 125 cm parren pinnasta. Etäisyys parren takaosasta on oikea silloin, kun lehmä parteen mentyään seisoo ennen makuulle menoa kaikki jalat reilusti parren puolella.

Riittävä pehmeys saadaan aikaan parsipedillä, olkipedillä tai hiekkapedillä. Kumimatot ovat useimmiten liian kovia, ellei pehmikkeenä käytetä todella reilusti kuiviketta. Ongelmana on kuivikkeen siirtyminen pois kohdista, joissa sitä eniten tarvittaisiin - etupolvien ja kintereiden alta. Turve on kuivikemateriaalina erinomainen. Se on pehmeä, estäen hankautumista parsimaton pintaa vasten, ja toimii parsipedin kanssa suhteellisen pieninäkin määrinä.

Kirjoittaja on eläinlääkäri
ja toimii tutkijana Helsingin yliopistossa.