Navetan rakentaminen 2 / 2006


Taina ja Heikki Häkkinen ottavat onnitteluja vastaan avoimien ovien päivänä.
Kuvat Arto Karila


Mietityt, yksinkertaiset ratkaisut antavat 
selkeän yleisvaikutelman.


Rehunkorjuutapa on mietitty, paalinpurkaja hienontaa paalin hihnaruokkijalla.


Robotin sijoittelussa otettiin huomioon mahdollinen tuotannon tuplaaminen.

Arto Karila  

Tukitiimi mukana Taina ja Heikki Häkkisen pihattohankkeessa

Etelä-Savossa on toiminut vuodesta 2002 lähtien rakentajan tukitiimi ProAgrian Tulevaisuuden tekijät -hankkeessa. T aina ja Heikki Häkkinen Puumalasta käyttivät tukitiimin palveluja navettaa rakentaessaan.

Yrittäjillä oli luonnospiirustukset valmiina, kun hanke tuli tukitiimin tietoon. Joulukuussa 2004 kymmenen hengen asiantuntijaryhmä arvioi suunnitelmia ja laskelmia. Palaverissa esiin nousseiden asioiden pohjalta yrittäjät vaihtoivat lypsyaseman automaattilypsyyn. Palaverissa sovittiin, milloin suunnittelun on oltava valmis. Aikataulu oli tiukka koska haluttiin rakentaa kesällä 2005.

Jalostusneuvojan tehtäväksi annettiin etsiä lypsyjärjestelmään soveltuvia eläimiä. Koko ryhmä työsti osa-alueitaan ja tietoa vaihdettiin lähes viikoittain puhelimella ja sähköpostilla. Kesäkuussa osuuskunta Tuottajain Maito järjesti tilalla alueensa suunnittelijoille tutustumistilaisuuden tilaan ja tukitiimitoimintaan. Silloin maanrakennustyöt olivat loppusuoralla.

Rakentaminen eteni alun tavaratoimitusten viivästysten jälkeen hyvin. Yrittäjän kokemus työvoiman käytöstä ja rakentamisesta olivat suureksi avuksi. Avoimet ovet pihatossa pidettiin marraskuussa 2005 ja tuotanto käynnistyi siitä parin viikonkuluttua.

Tulos- ja palautekeskustelu käytiin tammikuussa 2006. Kokemukset uuden pihaton käyttöönotosta ja tukitiimistä käytiin leppoisassa hengessä. Kustannukset olivat suunnitelmien mukaiset. Yhteistyö ProAgria kanssa jatkuu neuvontasopimuksen myötä.


Rakennusteema
2/2006

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus


Pihaton ratkaisut lyhyesti: 
kolmerivinen pihatto
mattoruokkija ja paalinpurkain 
väkirehukioskit
Galax-lypsyrobotti (varaus toiseen yksikköön)
valuasvalttikäytävät ja kumimatot parsiin
betonielementtiseinät ja liimapuupalkit
entinen navetta jäi nuorelle karjalle

Kirjoittaja on yritysneuvoja ProAgria Etelä-Savossa.

 

 

 alkuun Rakennusteema 2/2006 | Maito ja Me | Toimitus