Navetan rakentaminen 2 / 2006


Helena Raatikainen ja Hannu Korhonen remontoivat satavuotiaan navetan 44 lypsylehmälle.


Lypsy käy sutjakasti kuudella yksiköllä ja irrottajilla. Aikaa kuluu suunnilleen saman 
verran kuin ennen puolta pienemmälle eläinmäärälle. Myös erillislypsin kulkee 
kiskoilla. Poikkeavilla maitoerillä ei ole edes teoreettista vaaraa päästä tankkiin.


Maitohuoneen edessä on ritiläpohjainen saappaanpesupaikka.


Lypsykäytävä huuhdotaan vedellä ja 
kuivataan kumilastalla jokaisen lypsykerran jälkeen.

Leena Pakarinen 

Suppuniemen satavuotias navetta on yhä toimiva

Hyvinkin vanhojen seinien sisälle pystyy remontoimaan toimivat lypsykarjatilat, jos lähtöraameissa on siihen varaa. Suppuniemen tilan lehmät Pohjois-Savon Tervossa asuvat satavuotiaassa, kahdeksan vuotta sitten sisältä perusteellisesti uudistetussa parsinavetassa hännät vastakkain.

Helena Raatikainen ja Hannu Korhonen ovat tyytyväisiä navettaansa.

-Mitään sellaista ei tullut tehtyä, mikä joka päivä närästäisi. Mutta pitää muistaa, että vanhaa remontoidessa joutuu tekemään kompromisseja, sanoo Helena Raatikainen. Hän toivoisi muun muassa lisää tilaa nuorkarjalle.

Suppuniemen alkuperäisen 60 lehmän navetan rakensi viime vuosisadan alussa emännän isoisän isä, maatalousministerinäkin toiminut August Raatikainen. Valtiomiehellä oli kaukokatseisuutta mitoittaa navettaansa korkeutta ja leveyttä niin, että katto on vielä neljännelle viljelijäsukupolvelle korkealla, vaikka lattiaa on nostettu parikymmentä senttiä.

Katonrajaan yltävät ikkunat valaisevat navettaa hyvin alkuperäisissä aukoissaan ja jyhkeä kivijalka on louhittu oman pitäjän peltokivistä. 

Tuplasti eläimiä,
sama työaika

Maidontuottajapari osti tilan perikunnalta vuonna 1990, jolloin navetassa oli 70-luvun alussa rakennettu lietelantajärjestelmä, parsipaikat 24 lehmälle kahdessa poikittain olevassa ruokintapöydässä ja kiintiötä vain 58 000 litraa. Idea silloin vielä harvinaiseen hännät vastakkain kääntämiseen leimahti meijerin järjestämällä maidontuotannon kannattavuuskurssilla ja toteutui heti seuraavana kesänä. 

Vaihtoehtona olisi tuolloin ollut uuden navetan, ehkä pihaton rakentaminen. Vanhan remontointi 


Rakennusteema
2/2006

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

oli huomattavasti halvempaa ja parsinavettaan mahtui enemmän eläinpaikkoja. Silloisella kustannustasolla koko remonttiin kului 600 000 markkaa.

Vanhan 15x35 metrin kokoisen navetan sisustus purettiin ulkoseiniin asti ja 30x30 cm betonitolpat vaihtuivat terästolppiin. Vanhat syvät lietekuilut jäivät kokoojiksi uusien parsirivien matalille, lantakoneella puhdistettaville kouruille. Ratkaisu on toimiva varsinkin hiehoilla.

Lehmäpaikkojen määrä lähes kaksinkertaistui 44:ksi ja lisäksi nuorkarjaa on noin 30 päätä. Väkirehun - vilja, puolitiiviste ja rypsirouhe - jako automatisoitui samassa remontissa. 

-Säilörehua jaettiin koneellistamista harkitessa ensimmäinen talvi käsin ja isännän selkä lyheni sinä aikana tuuman, nauraa Helena Raatikainen.

Sen jälkeen on Rehu-Matti tuonut säilörehun lehmille kiskoa pitkin. Sähkövetojen tekeminen oli melko haasteellista, kun sekä väkirehusukkula että säilörehu kulkevat samalla kiskolla. Rehu siirtyy laakasiilosta Mattiin vanhasta itsepurkavasta kärrystä rakennetulla kuljettimella.

-Jos olisin rakentanut uuden navetan, säilörehuvarasto tulisi ilman muuta päätyyn. Mutta tässä oli laakasiilo navetan vieressä eikä oikein innostanut lähteä puhkaisemaan päädyn metristä kiviseinää, toteaa Hannu Korhonen.

Myös lypsimet ja lypsysanko kulkevat kevyesti kiskoja pitkin. Lehmät ovat lähellä ja jakkara parantaa työergonomiaa.

Lypsy, joka ennen oli kaikkein työllistävin vaihe, on nyt nopeaa kuudella yksiköllä ja irrottajilla. Aikaa kuluu suunnilleen saman verran kuin ennen puolta pienemmälle eläinmäärälle.

Kiskoilla kulkeva erillislypsin on tärkeä laatutekijä. Poikkeavilla maitoerillä ei ole edes teoreettista vaaraa päästä tankkiin.

Puhtaus on
puoli maitoa
Suppuniemen navetan silmiinpistävimpiä piirteitä on siisteys. Lypsykäytävä huuhdellaan puhtaaksi joka lypsyn jälkeen ja sipaistaan kumilastalla kuivaksi. Maitohuoneen oven edessä on iso ritiläpohjainen saappaanpesupaikka.

-Ei lantaa tarvitse kuljettaa mukanaan, jos ei halua. Siitä pääsee rakentamalla helposti käytettävät pesusysteemit, emäntä sanoo.

Kun rehut kulkevat kiskoilla, ruokinta- ja lantareitit eivät kohtaa missään vaiheessa. Myös kulku navettaan on suunniteltu niin, että esimerkiksi seminologi tulee sinne eri ovesta kuin talonväki. 

Miinuksena helposti puhtaana pidettävässä sileässä lypsykäytävässä on liukkaus, jonka takia talviulkoiluttamista ei voi harkita. Kesällä käytävä katetaan parsimatoilla, jollaiset on myös parsissa kahdenpituisina, koska karjassa on friisiläisiä ja ayrshirejä. 

Länkikytkyet ovat Helena Raatikaisen mukaan navetan suurimpia kompromisseja. Lehmien liikkumavaraa lisättiin kiinnittämällä länget vähän normaalia taemmaksi ja pidempään ketjuun. 

-Laidunkaudella ne tällä eläinmäärällä ovat kätevät, kun lehmät voi kiinnittää ja päästää irti neljännes navettaa kerrallaan. Laidunkausi on yhtä tärkeä hoitajalle kuin eläimillekin, kun rutiinit muuttuvat. On ihanaa saada lehmät ulos keväällä ja yhtä ihanaa saada ne takaisin syksyllä, Helena Raatikainen sanoo.

Suppuniemen kaikki eläimet laiduntavat kesällä. Tuttibaarivasikoillakin on oma kutteripohjainen tarhansa, josta rehustus on loisriskin takia sisällä. Pienestä asti ulkomaailmaan ja sähköpaimeneen tottuneiden eläinten laidunnus on helppoa myöhemminkin.

Tilan koko peltoala on nurmena. Viljankäsittely ja varastointi on ulkoistettu naapuritilalle ja toisen naapurin kanssa suppuniemeläiset tekevät rehun yhdessä silppurivaunulla. 

Suppuniemellä muuten aloitettiin lehmien terveydenhuoltokäynnit ennen kun niistä isommin vielä puhuttiinkaan. Aktiivisesti karjakursseille osallistuva isäntäväki huomasi 90-luvun lopun Naru-projektissa säännölliset eläinlääkärikäynnit hyviksi. Siitä asti on tilan rutiinina ollut terveydenhuoltokäynti 1,5 kuukauden välein.

 

 
 alkuun Rakennusteema 2/2006 | Maito ja Me | Toimitus