Navetan rakentaminen 2 / 2004
![]() Ternivasikat viihtyvät hyvin ryhmä- karsinoissa. Taustalla näkyy ryhmäkarsinan sisällä oleva aukaistava ja suljettava yksilökarsina, jonka kokoa voi muuttaa tarpeen mukaan. |
Mari Korkiakangas Ryhmäkarsina vaihtoehto vasikoiden yksilökarsinalle Lapualla, Tuija ja Esa Kotalan maitotilalla, on ollut ryhmäkarsina käytössä ternivasikoilla jo kuusi vuotta. Ryhmäkarsinan sisällä on avattavat ja suljettavat portit, joiden avulla voidaan vastasyntynyt tai sairas vasikka eristää yksilölliseen hoitoon. Pienestä ternivasikoiden ryhmäkarsinasta kasvaa valmiita yksilöitä isompaan ryhmäkarsinaan juottoautomaatin taakse, kertoo emäntä Tuija |
|
Kotala. -Jos ternivasikat olisivat pienissä yksilökarsinoissa, niiden kävely on hataraa ja niille on suuri muutos tulla yhtäkkiä osaksi isoa ryhmää. Tässä mallissa ne pääsevät liikkumaan vapaasti ja tottuvat toimimaan ryhmässä. Maitotilalla tärkeää on nuorkarjatilojen joustavuus; siksi nuorkarjatilat kannattaa mitoittaa poikimishuippujen mukaan. Tuijan ja Esan tilalla joustavuus on ratkaistu ryhmäkarsinan muunneltavuudella. Ryhmäkarsinan voi jakaa porteilla kahtia, yksilökarsinoiden määrää voi muuttaa tarpeen mukaan ja vieläpä yksilökarsinoiden kokoa voi muuttaa vasikan koon mukaan. Kotalan tilalla vasikkaa pidetään yksilökarsinassa noin viikon ikäiseksi, minkä jälkeen portti avataan ja vasikka on pienessä ryhmässä. Vasikoiden ruokinta Hyvä potku vasikan terveelle alkuun lähdölle on täysmaito. Kotalan tilalla pyritään varmistamaan ternimaidon vastaaineiden saanti antamalla vasikalle kahden eri lehmän ternimaitoa. Tuija juottaa vasikoita kolme viikkoa täysmaidolla; aluksi kuusi litraa kolme kertaa päivässä ja mahdollisimman pian siirrytään kahdeksaan litraan päivässä. Jo nuorkarjatilojen suunnitteluvaiheessa kannattaa ottaa huomioon, että väkirehujen, nurmirehujen, maidon ja veden saanti olisi mahdollisimman helppoa ja mukavaa vasikalle. Allas on juomaveden kannalta paras vaihtoehto, mutta monesti hankala järjestää nuorkarjalle. Juomakuppi on hyvä, kunhan muistaa huolehtia, että vesi on aina puhdasta. Väkirehun voi antaa yksinkertaisesta ruokintaautomaatista ja korsirehun esimerkiksi heinähäkistä. Maitojuoman tekemistä ja puhtaana pitoa varten kannatta lähellä juottovasikoiden karsinaa olla vesipiste. Ryhmäkarsinaa suunniteltaessa olisi hyvä tietää, juottaako vasikat vapaalla hapanjuotolla, yksilöllisesti tuttiämpäristä tai hankkiiko kenties juoma-automaatin. Kuivitus kannattaa Vasikoilla ei kannata tinkiä kuivituksesta. Runsas olkipatja on hyvä vaihtoehto, mutta joskus hieman hankala järjestää lietelantanavetoissa. Kuivitukseen vaikuttaa myös vasikoiden määrä. Tilaa kannattaa mitoittaa 2 m2 /vasikka. Reilusti turvetta ja/tai sahanpurua/kutteria käy aivan mainiosti, ja varsinkin turpeella on erittäin hyvä kosteuden sitomiskyky. Lietelantanavetassa parsimatto yhdessä turpeen kanssa on varsin toimiva yhdistelmä. Ensiarvoisen tärkeää on kuitenkin, että nuorkarjatilojen puhtaana pitäminen on mahdollisimman helppoa. Raapat vievät kuivikkeet ja lannan kätevästi ulos ja ritilä pitää ruokinta-alueen kuivana. Kiinteän makuualueen käyttö jokaisessa ikäryhmässä on suositeltavaa. Huomioon kannattaa ottaa myös vasikka-hoitaja suhde: karsinaan pitäisi olla helppo mennä päivittäin hoitamaan vasikkaa. Lämpö ja ilmanvaihto Vasikat eivät tuota itse lämpöä ollenkaan ja muutenkin nuorkarjan lämmöntuottokyky on todella pieni verrattuna lypsylehmiin. Siksi nuorkarjatiloihin suositellaan aina lisälämpöä. Helpoin tapa lisälämmön tuottamiseen on laittaa putket tai patterit kiertämään seinälle. Vaihtoehtona on myös lisälämmittimien käyttö, tällöin tulee huolehtia paloturvallisuudesta. Vasikoille ja nuorkarjalle täytyy järjestää vedotonta korvausilmaa. 70 kiloisen vasikan vaatima ilmanvaihto minimi on 10 m3/h ja maksimi 55 m3/h. Jos vasikat ovat omassa kasvattamossa, sinne järjestetään oma ilmanvaihto. Jos taas vasikat ovat eläinhallissa ilmanvaihto hoituu hallin muulla ilmanvaihdolla. Vetoa voi estää isossa hallissa tekemällä vasikoiden karsinat kiinteillä väliaidoilla ja lämpökatoksella makuualueen päällä. Vasikkaosaston voi suunnitella navetan keskelle, kauaksi suurista ovista. Liialliseen meluun kannattaa kiinnittää huomiota. Riittävästi tilaa Yleensä lypsykarjatiloja vaivaa nuorkarjatilojen ahtaus. Jotta nuorkarjatiloista saataisiin toimivat ja riittävästi tilaa tuleville lehmille, tarkoittaa se monesti pientä remonttia navettaan. Hyvä vaihtoehto on erillisen nuorkarjatilan tai vasikkaosaston rakentaminen. Kirjoittaja on Valio neuvonta-agrologi.
|
| |
Rakennussivut 2/2004 | Maito ja Me | Toimitus |