Mervi Yli-Hynnilä 

Pihatto kuntoon

Miksi pihatossa on jalkavikaisia lehmiä? Sattuuko lehmille tapaturmia? Sairastavatko vasikat?
   Pihaton olosuhdeongelmia kannattaa paikantaa miettimällä, miksi ja minkä ikäisinä lehmät poistuvat karjasta.

Laitumella kävelevä lehmä täyttää pötsiään tasaiseen tahtiin. Se keräilee hyviltä paikoilta heinää ja asettuu onkin ajan kuluttua suotuisaan paikkaan makuulle märehtimään. Juomassa lehmä käy muutamia kertoja päivässä avoimella vesilähteellä, josta se saa ryystettyä kerralla paljon vettä.

Pötsissä vallitseva pieneliöstö toimii parhaiten tasaisella syöntirytmillä ja pötsin happamuus pysyy tasapainossa. Happamuuden vaihtelut heijastavat verenkiertohäiriöitä sorkan sarveista kasvattavaan solukkoon sorkkakuumeoireita aiheuttaen.

Jalkeilla lehmä ei turhaan seisoskele. Sorkkapuoliskon pinta-ala on vähäinen ja kullekin kahdeksalle puoliskolle tuleva paino on 50-70 kiloa, jopa enemmän. Tuntoa aistivan kynnenaluskudoksen päällä oleva sarveinen ei ole kovin paksu, joten seisoskelu ei ole mukavaa. Pidossakin on usein toivomisen varaa. Pito on parhaimmillaan hieman joustavalla alustalla. Liukastelu on lehmälle kauhistus.

Mikä pihatossa menee pieleen?

Mikä sitten menee pieleen pihatossa? Miksi pihatoissa on jalkavikaisia lehmiä?

Mitä paremmin pystymme jäljittelemään luonnon olosuhteita, sitä paremmin lehmät kestävät. Olosuhdeongelmia voi puntaroida pohtimalla, miksi lehmät poistuvat karjasta ja minkä ikäisenä.

Jos poistot ovat vain jalostuksellisia - huonoja rakenteita, luonteita, käyttöominaisuuksia, tuotoksia - olosuhteet tuskin ovat ongelma. Jos taas poistettaviksi ajautuvat lehmät, joiden pitäisi olla parhaassa tuotannossa, voidaan miettiä mitä yhteistäpoistoilla on.

Jos menetykset ovat tapaturmaisia, herää kysymys miksi. Runsaat jalkaviat ja utaretulehdukset kielivät myös tarpeista kohentaa olosuhteita. Tuotoskin kertoo jotain: jalostettu lehmä kyllä lypsää mielellään, jos hyvää rehua on saatavilla. Vasikkakuolleisuutta on tarpeen seurata, mutta prosenttiluvut ovat suuntaa antavia. Kuitenkin 15-20 prosentin kuolleisuus on jo hälyttävää.

Lehmä tarvitsee hyvän lepopaikan

Makuuparren mukavuutta parantamalla on monessa hieman vanhemmassa pihatossa saatu eläimet makaamaan parressa ja viihtymään enemmän makuulla kuin jalkeilla. Paras kohennus on matto tai peti, koska kuivitusta käytetään turhan nuukasti. Kun parsi eroaa käytävästä, lehmä valitsee parren makuupaikakseen.

Kun parsi on väljä ja pehmeäpohjainen, lehmät viihtyvät makuulla märehtimässä ja sorkkia säästämässä.

Usein parsi on liian lyhyt ja ahdas. Pituutta saadaan harvoin jatkettua, sillä kävelykäytäväkin samoissa navetoissa on kapea. Jatko voidaan tehdä lankuilla ja matolla, mutta kapeaa käytävää ei ainakaan ruokintapöydän takana kannata kaventaa. On tyydyttävä muihin parannuksiin.

Vanhahkot parsikalusteet rajoittavat lehmää liikaa: jalkoja ei saa oiottua, kylki kolahtaa putkeen, päätä ei voi vapaasti liikutella, lonkissa on patteja.

Uusimalla kalusteet tai poistamalla vanhoista liikoja putkia on tehty ihmeitä. Uudet parrenerottajat väljentävät käytävääkin, jos entiset ovat ulottuneet aivan parren takareunaan. Kun erottajan takasilmukan ja parren takaosan

väliin jää 30 senttiä tilaa, käytävällä kävelevät lehmät mahtuvat ohittamaan toisensa paremmin, kun mahat mahtuvat parren puolelle.

Tungos käytävillä kiusaa arkoja lehmiä

Ruuhkaisin alue on poikkeuksetta ruokintakäytävä. Pahimmillaan samaan sumppuun on koottu pari ruokinta-automaattia ja vesipisteet. Hajasijoittamalla vesipisteet ja siirtämällä osa automaateista aukeamaan toiselle käytävälle, aroillekin eläimille annetaan mahdollisuuksia.

Yksiriviset ratkaisut ovat olleet aikansa suunnittelun kukkanen. Tapaturmat ovat niissä tavallisia ja ensikot tuottavat kykyjänsä heikommin. Levittäminen kaksiriviseksi tuo huomattavasti elintilaa, mahdollisuuden kiertää ympyrää, automaatit voidaan hajasijoittaa ja niin edelleen.

Lehmälle epämiellyttäviä ovat myös kaikki umpiperät. Liikehdintä on rauhallisempaa, kun eläimillä on kiertomahdollisuus.

Riittävä määrä ruokintapaikkoja toteutuu parhaiten kaksirivisessä pihatossa. Ruokintatilasta tinkimistä on kokeiltu ja havaittu, että sen hinta on pötsin enemmän tai vähemmän epätasainen elämä. Kun halutaan kestävä ja tuottava karja, on jokaiselle lehmälle oltava ruokintapaikka tai pöytätilaa 70 senttiä. Mitä enemmän tavoitteesta joudutaan tinkimään, sitä kriittisempää on rehun vapaa saanti, ja sitä tärkeämpää rehun jakaminen tai edes kohentelu useita kertoja vuorokaudessa. Karkearehun runsas syönti mahdollistaa myös runsaan väkirehujen käytön, sillä pötsin terveyden ratkaisee näiden suhde.

Pihatoita laajennettaessa kannattaa välttää pelkkien makuutilojen lisäämistä. Usein umpiperäiset lisäsiivet ilman ruokintatilaa eivät lisää karjasta saatua maitomäärää odotetulla tavalla, ellei ruokintatilaakin lisätä. Jos tämäntyyppisiä tiloja pihatossa on, kannattaa niissä pitää umpilehmiä ja hiehoja mieluummin kuin lypsäviä.

Osastointi parantaa lypsävien rauhaa

Lypsävien ryhmän rauhoittamiseksi ja vapaan syönnin mahdollistamiseksi ei umpilehmiä tai hiehoja kannata pitää lypsävien ryhmässä. Ne häiritsevät erityisesti ensikoita ja alkulypsykauden lehmiä. Rikkoutumaton rauha lypsävien lehmien osastossa mahdollistaa vapaan syönnin ja makuun.

Erottelutiloja ei ole liiaksi. Perinteisen poikima- ja sairaskarsinan lisäksi pieni, tarvittavan kokoiseksi aidattava makuuparsialue olisi tarpeen kiimaisten, umpeenpantavien tai muuten tarkkailtavien lehmien erotteluun. Perinteinen poikimakarsina kiimaisen käytössä vie tilaa paljon ja puhtaanapito on työlästä.

Elämä liukkaalla on lehmillekin tukalaa

Lehmän sorkissa on huono pito ja herkkä tuntoaisti. Se yhdistettynä suureen massaan ja tiineyteen tekee kävelyn kovalla betonilla varovaiseksi. Kiimat tai kovaotteinen ajaminen johtavat usein liukasteluun ja pian myös ontumisiin.

Sorkkasairaudet ovat monisyisiä. Hyvällä makuupaikalla vähennetään jalkeilla oloon käytettyä aikaa ja tasaisella syönnillä pidetään pötsi kunnossa. Kovalla alustalla seisominen on turmiollista. Jonottamisen vähentämiseksi lypsyn pitäisi sujua ja kunnon rehua olla koko ajan tarjolla.

Jalkeilla on kuitenkin oltava syönnin ja lypsylle odotuksen ajan sekä paikasta toiseen liikuttaessa. Herkkä sorkka ei kestä lantaisuutta, sillä lanta pehmentää sarveista ja saattaa levittää tarttuvia sorkkavälitulehduksia.

Ahtaiden ritiläpalkkikäytävien hyvä puoli oli puhtaus. Vilkas liikenne tallasi sonnat ja kolaamista jäi vähemmän. Kun tiloja remontoidaan väljemmiksi, kolattava ala lisääntyy ja eläimet polkevat lantaa vähemmän. Niinpä moni remontoija onkin hankkinut ritilän päälle raapan tai ryhtynyt puhdistamaan ritilät ajettavalla harjakoneella.

Palkkien laatu on vaihdellut kautta aikain. Vain kymmenen vuotta vanhoja palkkeja on katkeillut, joten remonttia suunnitellessa on syytä tarkastaa kuluminen. Jos raot ovat suuret ja pinta epätasainen, jalkavaivojen taustalla ovat sorkan vaurioituminen ja lehmän liukastelu.

Kiinteiden lattioiden ongelmia ovat olleet kaadon puute ja liukkaus sekä ongelmat raappojen pysähdyspaikkojen suunnittelussa. Jos lehmät joutuvat loikkimaan hankalien ylityspaikkojen ohi, on syytä miettiä korjaamisen vaihtoehdot. Kiinteä lattia on mahdollista päällystää kumimatolla.

Mattoa voisi kokeilla alueilla, joissa lypsylehmä joutuu seisomaan: ruokintakäytävällä, kokoomatilassa, lypsyasemalla.

Ongelmien syyt usein hiehoaikojen perua

Kestävyystavoitteiden saavuttaminen edellyttää satsauksia nuorkarjan kasvatustiloihin. Usein lehmien, erityisesti ensikoiden terveysongelmat juontavat juurensa hiehoaikana saatuihin vammoihin tai tapoihin.

Käytävillä makaaminen loppuu vasta, kun hiehoilla on ajoissa mahdollisuus oppia käyttämään makuupartta. Mitä aiemmin hieho pääsee makuuparsiosastoon, sitä varmemmin se oppii parressa makaamaan.

Vasikkana opittu jää myös takaraivoon - alle 4 kk:n ikäisten vasikoiden ritiläpalkkikarsinaan tarvitaan edes matto! Moni on rakentanut makuukorokkeita, joissa on parsimatto tai -peti.

Hiehokarsinoiden lattiat saattavat altistaa virheellisille jalan asennoille ja sorkkavioille, jopa kierresorkalle. Rikkoutumat ovat pahin, mutta oikea ritilän leveys on myös tärkeä tasaisen asennon saavuttamiseksi.

Vain raikas ilma on hyvää hengittää

Heikon utareterveyden tai vasikoiden hengitystietulehdusten selitys voi löytyä ilmanvaihdon kartoituksella.

Kostea ympäristö luo utaretulehdusbakteereille otolliset olot.

Vasikoiden infektioiden lähde saattaa olla aikuisten nautojen hengittämä ilma, jonka välityksellä taudinaiheuttajat

leviävät. Moni vasikkaosasto ja navettakin tarvitsisi lämmityksen, joten lämpökeskusta suunnittelevien kannattaa miettiä, miten sieltä saadaan helposti ainakin vasikkaosastoon lämpöä.

Väljyyttä ja valoa sisustamiseen

Monet vanhat pihatot on sisustettu kiinteillä filmivaneriseinillä ja muilla tilaa jakavilla kiinteillä aidoilla. uudistamisen yhteydessä voisi muistaa, että lehmä viihtyy paremmin ympäristössä, jota se pystyy kontrolloimaan.

Näköyhteys laumaan, ruokintapöydälle ja laumatovereihin rauhoittaa. Kun lehmä voi silmäillä, onko tilanne sopiva nousemiseen ja pöydälle tai juomaan tai lypsyrobotille siirtymiseen, voi se myös valita itselleen sopivan tilanteen lähtemiseen. Avaraa tilaa on myös hoitajan helppo hallita ja tarkkailla. Tautien tarttumisen kannalta samassa ilmatilassa ei karsina-aidan kiinteydellä rajoiteta taudinaiheuttajien kulkua.

Kiinteissä seinissä ja monin putkin varustetuissa aidoissa on myös se huono puoli, että hoitajan on vaikea siirtyä karsinasta tai osastosta toiseen. Kalusteita suunniteltaessa on mahdollista valita aidat, joista on helppo kulkea kaikkiin vasikka- ja nuorkarjakarsinoihin sekä umpi- ja erotteluosastoihin ja poikimakarsinoihin. Saappaiden pesupisteet tarvitaan vielä reitille kohtiin, joissa siirrytään pois lantaiselta alueelta.

Valoja on harvassa navetassa liikaa. Satsaus valoisuuteen virkistää eritoten hoitajaa, mutta tutkimuksissa on todettu päivittäinen parin litran lehmäkohtainen tuotoslisä, kun lypsävien osasto on valaistu hyvin päivällä (16 tuntia) ja hämärretty yöksi (8 tuntia).

Hyvät elintilaa lisäävät ratkaisut maksavat. Nopea eläinkierto ja sairaskulut maksavat usein vielä enemmän. Remonttiin kannustaa oman hyvinvoinnin lisääminen, sillä terveiden eläinten hoito on henkisesti palkitsevaa. Jälkikäteen tuottajat usein kertovat, että rakennuskustannus oli hyvä sijoitus.

Kirjoittaja on terveydenhuoltoeläinlääkäri.