Navetan rakentaminen 2 / 2004
![]() Varmista, että lehmäsi saa vettä riittävän nopeasti. Kuva Tuomo Linnakallio
|
Kaija Laitinen Parsinavetta paremmaksi Perinteinen parsinavetta on pihattojen yleistymisestä huolimatta monelle tilalle toimiva ratkaisu. Ajan myötä rakenteet kuluvat ja eläinten vaatimukset kasvavat mm. tuotoksen lisääntymisen myötä. Korjaustarpeita ovat eläinten hyvinvoinnin ja hoitajien työmukavuuden parantaminen, lisätilan tarve tai laajennus. Lehmän työtä on maidon tuottaminen. Siihen tarvitaan riittävästi hyvää syötävää, vettä, lepoa, tilaa, raikasta ilmaa, valoa ja hyvää hoitoa. Tarpeet ovat tavanomaisia, kunhan ne tiedostaan tärkeiksi ja toteutetaan niitä mahdollisuuksien mukaan. Eläinten olosuhteiden paraneminen vaikuttaa suoraan terveyteen ja tuotokseen. Työssä jaksaminen Ihmisen työmukavuuden edistäminen parantaa jaksamista ja motivaatiota. On tärkeää arvioida rutiinitöitä ja menetelmiä sekä niihin käytettävää aikaa. Raskaiden töiden helpottuessa ja nopeutuessa, jaksaa paremmin satunnaisia työhuippuja ja yllättäviä tilanteita. Ihmisen jaksaminen vaikuttaa oman itsensä ja perheen lisäksi kaikkeen tilan toimintaan. Usein pohditaan kannattaako investoida, kauanko tuotamme maitoa ja lasketaan tarkoin investoinnin kuoletusaikoja. Todellisuudessa pitää pysyä, mutta järkevä oman työn helpottaminen tuottaa myös terveempiä eläkepäiviä. Niiden arvoa ei voi mitata euroina eikä litroina. Selvitä asioita omassa navetassasi Oman navetan parannuskohteet ovat yleensä tiedossa. Osaan puutteista tottuu ja niiden kanssa on oppinut elämään, eikä niitä tule korjattua. Olosuhteiden, työmenetelmien sekä käytetyn työajan arvioiminen vie jo asiaa eteenpäin. Ulkopuolinen henkilö tekee pyydettäessä olosuhdekartoituksen, josta selviää korjattavien kohteiden tärkeys ja järjestys. Lähes aina peruskorjauksien jälkeen tuottajat toteavat: "Olisi pitänyt tehdä jo aiemmin." Kokemukset avuksi Peruskorjausten toteutuksesta saa hyvää tietoa korjauksen tehneiltä tiloilta. Tilavierailuille lähdettäessä kysymykset kannattaa miettiä valmiiksi ja ottaa mittanauha sekä muistilehtiö mukaan. Rakennuksen tietojen lisäksi tulee keskustella myös työmenetelmistä ja niihin käytetystä ajasta. Lomittajat toimivat erilaisilla tiloilla. Heidän tietoaan ja käytännön kokemusta kannattaa hyödyntää. Tietoa peruskorjauksista saa suunnittelijoilta, neuvojilta, alan kursseilta ja netistä sekä ammattilehdistä. Rehua ja vettä Hyvän tuotoksen edellytyksenä on, että perusrehua, yleensä säilörehua, on aina tarjolla. Rehun siirtoon on olemassa erikokoisille tiloille sopivia vaihtoehtoja. Niistä löytyy tilallesi sopiva ratkaisu. Väkirehun jaon automatisointi mahdollistaa 6-8 jakokertaa päivässä. Se näkyy nopeasti terveyden ja tuotoksen kohoamisena ja pölyinen rutiinityö poistuu. Lypsävä lehmä juo runsaasti. Lehmä on juodessaan "hätäinen", ei juo riittävästi hitaasti liruttavasti kupista. Juomakupin virtaus tulee olla vähintään 10 litraa minuutissa. Veden tuoton voi mitata tavallisella kellolla. Toimivienkin kuppien sihdit voivat tukkeutua. Pahasti tukkoisen |
|
kupin voi todeta painamalla vettä kuppiin. Veden loiskutus on toisista lehmistä mukavaa puuhaa. Kaikista juomakuppimalleista se ei käy yhtä helposti. Miten lehmäsi lepää? Hyvä makuualusta vaikuttaa eläimen tuotokseen. Mitä pidempään lehmä yhtäjaksoisesti makaa sen paremmin se lypsää. Kovalla alustalla maatessa lehmän jalkoihin kohdistuu kova paine, jopa kipu. Parren päällä oleva kuivike ei korvaa kumimattoa. Vaikka kuiviketta olisi runsaasti, se siirtyy pois tärkeimmästä paikasta, siis jalkojen alta. Kuivitettu kumimatto on paras makuualusta. Laadukkaan parsimaton ostaminen on hyvä päätös. Rajoittaako kytkyt liikkeitä? Kytkyet eivät saisi rajoittaa lehmän liikkeitä ylösnoustessa ja makuulle mentäessä. Mm. länkikytkyet eivät anna riittävästi liikkumatilaa. Mikäli kytkytjärjestelmä tarvitsee uusia, sen tärkein valintaperuste on lehmän liikkuvuus. Parsien koko Lehmien koko on kasvanut, joten parret ovat usein liian lyhyitä ja kapeita. Utare- ja vedinvauriot aiheuttavat maidon tuotos- ja laatutappioita ja vievät hyvätuottoisen lehmän teurastamolle. Osaritilä-parrenjatke on kätevä ratkaisu parrenpidennykseen. Kumipäällysteisen osaritilän voi asentaa avokourun tai ritilän päälle. Utare- ja jalkavauriot vähenevät ja lehmät pysyvät puhtaampina. Raikasta ilmaa Toimiva ilmanvaihto eri vuodenaikoina asettaa erityisvaatimuksia vaihtelevassa ilmastossamme. Parannus vaatii hyvää suunnittelua ja käytännön kokemuksia eri vaihtoehdoista. Vanhoissa navetoissamme on korkeuseroja ja eri osastoja, jotka vaikeuttavat ilmanvaihdon toimivuutta. Ns. itkupinta on osoittautunut hyväksi eläintilojen ilmanvaihtoa tehostettaessa. Valon ihmeellinen voima Ihminen tottuu toimimaan hämärissä olosuhteissa ja hyvän valaistuksen etuja on vaikea ennalta todeta. Kaikki työt, lypsyhygieniaa ja kiimantarkkailua myöten, ovat hyvin valaistuissa tiloissa helpompia toteuttaa. Valo vaikuttaa suoraan eläinten hedelmällisyyteen. Loisteputkia pitää olla oikeilla paikoilla ja lähes toisissaan kiinni. Valo lisää myös työturvallisuutta. Valaistut eteistilat, porraskäytävät ja varastot ovat turvallisia liikkua. Hyvä ulkovalaistus on tarpeen keräilykuljettajille, vieraille ja omalle väelle. Vasikan hyvän elämän alku Pikkuvasikoilla tulee olla puhdas kiinteäpohjainen karsina, jossa on kuivikkeita. Runsas olkikuivitus on erinomainen asia. Yksilökarsinoita varataan sairaille tai muuten omaa rauhaa tarvitseville vasikoille. Normaalit terveet vasikat voi siirtää ryhmäkarsinaan suoraan emän viereltä. Tehokkaaseen kasvuun jalostetut vasikat tarvitsevat vapaasti vettä ja juomaa riittävästi. Jos vasikka saa vain juomaa kaksi kertaa päivässä 2,5 - 3 litraa kerralla, sillä on osan ajasta nälkä ja jano. Vasikan juotto on iso työvaihe. Hapanjuotto on halpa, turvallinen ja terveellinen juottomenetelmä. Se toimii jopa yhdelle vasikalle. Hapan juoma ennaltaehkäisee ripulienkin syntymistä. Tarkista hapanjuoton oikeat ohjeet, kysy lisää ja rakenna tilallesi sopiva hapanjuottomenetelmä. Lypsyt ja pesut Vaativa ja usein ajallisesti suurin työvaihe on lypsy. Lypsytyö on sujuvaa, jos lehmät ovat parressa hännät vastakkain. Lypsyn valvonta on helpompaa ja kävelyä on vähemmän. Parsinavetassa lypsytyötä voi helpottaa usealla tavalla. Lypsykiskot ja irrotusautomatiikka ovat tarpeellisia varusteita. Kiskoilla kulkevat myös muut lypsyn apuvälineet. Jos kiskot eivät tule kysymykseen, apua voi löytyä esim. lypsyvaunuista. Pienet muutokset voivat helpottaa lypsyä. Missä asennossa lypsetään, käytetäänkö jakkaraa, polvisuojaa, ovatko tarvittavat välineet lähellä, onko lypsyrutiinissa korjattavaa, esim. turha tulppaus. Maidonkäsittelytilojen toimivuus Maitohuoneessa tarpeellisia varustuksia lypsykoneen pesulaitteen lisäksi ovat allas ja muut pesuvälineet. Hyvällä välineiden sijoittelulla työt sujuvat ja vältetään turhia askelia. Lypsyliinojen, tulppien, utareliivien ym. muiden navettatarvikkeiden pesuun sopii pyykinpesukone. Sillä voi pestä myös haalarit ja saappaat. Maitohuone on maidon säilytyspaikka. Maitohuoneen ja eteisen tilat tulee olla pintamateriaaleiltaan helposti puhdistettavia. Ammattitaidolla tehty maitohuoneen lattian pinnoitus tai kaakelointi kestää kauan. Tärkeää on, että lattiapinnoissa on sopiva karheus liukastumisen estämiseksi. Maito luovuttaa lämpöä runsaasti lyhyellä ajalla. Maitohuoneen ilmanvaihtoon kannattaa harkita koneistusta. Se varmistaa toimivaa jäähdytystä myös kesäaikana. Maidon lämpöä voi käyttää hyväksi veden lämmitykseen tai ohjata vasikkaosastoon. Käytetyt laitteet Hyviä käytettyjä koneita ja laitteita on saatavana ja niitä kannattaa hyödyntää navetassa. Ennen käytetyn laitteen ostamista kannattaa varmistua laadusta ja sopivuudesta. Tarvittaessa voi käyttää asiantuntijaa apuna. Poikimakarsina Poikiminen on lehmälle ja vasikalle voimia vaativa tapahtuma. Paras poikimapaikka on karsina. Poikiminen saa tapahtua rauhassa ja emä saa viettää vasikkansa kanssa ensimmäiset vuorokaudet. Sairas eläin voi toipua rauhassa eikä rehuannosta ole naapuri varastamassa. Karsinassa tulee olla vesipiste, mielellään lämmin vesi sekä kytkemis- ja lypsymahdollisuus. Laidunnus ja jaloittelu Eläimen luonnollinen käyttäytyminen on rajoitettua parsinavetassa. Laidunnus ja jaloittelumahdollisuus ympäri vuoden edistää eläimen hyvinvointia. Toteutus vaatii rakenteilta valmiutta ja hoitajalta viitseliäisyyttä. Monilla tiloilla lehmiä ulkoilutetaan jo ja isommissa karjoissa yleensä osa kerrallaan. Se tuottaa takasin siihen satsatun vaivan. Rauhallinen käsittely Yksi hyvinvointitekijöistä on eläinten rauhallinen käsittely. Lehmien arkuudessa on suuria tilakohtaisia eroja. Tutkimusten mukaan lehmän arkuus ja pelko vähentää suoraan tuotosta ja se lisää utareiden ja vedinten polkemisriskiä. Lehmän saa pelokkaaksi hetkessä, mutta rauhoittuminen kestää todella kauan. Luonnevika ei parane hellyydellä, ne eläimet ovat vaarallisia ja hankaloittavat lypsy- ja hoitotyötä. Parsinavettaa saa paremmaksi monilla eri toimenpiteillä. Navettaa on kehitettävä tilan omien tarpeiden pohjalta. Pienetkin parannukset kannattaa toteuttaa. Lähtökohtana tulee olla töiden helpottaminen, oman ja eläinten hyvinvoinnin parantaminen. Kirjoittaja on Osuuskunta Tuottajain Maidon
|
| |
Rakennussivut 2/2004 | Maito ja Me | Toimitus |