|
|
|
Lehmät ulos navetasta
|
||||||||||||||||||||||||
|
Eläinsuojeluasetuksen 18. pykälä Nauta Yli kahdeksan viikon ikäistä vasikkaa ei saa pitää yksittäiskarsinassa, jollei siihen ole eläinlääketieteellistä
syytä. Vasikalla tarkoitetaan alle kuuden kuukauden ikäistä nautaeläintä. |
Eläinsuojeluasetuksessa vuodelta 1996 sanotaan, että lypsylehmien ja hiehojen tulee kesäaikana päästä laitumelle tai niille on järjestettävä muu tarkoituksenmukainen tila liikuntaa varten. Tälle lainkohdalle annettiin kymmenen vuoden siirtymäaika ja se tulee voimaan kolmen vuoden kuluttua heinäkuun 1. päivänä 2006.
Lain tulkinta yksittäisissä tapauksissa saattaa vaihdella, kuitenkin laiduntaminen ja/ tai lehmien laskeminen ulos jaloittelutarhaan tulee eteen jokaiselle parsinavetassa olevalle karjalle.
Pihatossa lehmien vapaa liikkuminen on turvattu päivittäin ja kynnys ulos pääsystä laitumelle tai ulkotarhaan on pienempi kuin parsinavetassa.
| Odotettavissa on, että lain voimaantulo aiheuttaa seuraavaa: | |
| Lisää edelleen pihaton edullisuutta parsinavettaa verrattuna uusissa navettaratkaisuissa | |
| Lisää tarvetta tehokkaaseen laidunruokintaan | |
| Sisällä tähän asti pidetyt lehmät joutuvat opettelemaan laumakäyttäytymisen tavat | |
| Karjan siirtyminen laidunruokintaan on syytä aloittaa nuorkarjasta ja hiehoista | |
|
Lisää jaloittelutarhojen rakentamista |
|
| Jaloittelutarhat saattavat lisätä lehmien ulkoiluttamista myös laidunkauden ulkopuolella. | |
| Siirtymäkausi laitumelle tai ulkotarhaan tulee vaatimaan karjanomistajilta uusien toimintatapojen opettelua | |
| Neuvontaa ja opastusta laiduntamisesta, ulkoiluttamisesta ja eläinten käsittelystä tarvitaan seuraavan kolmen vuoden ajan | |
| Asetusta tarkentavia ohjeita tarvitaan | |
Kirjoittaja on neuvontapäällikkö Valion Alkutuotannossa ja jäsensuhteissa.
| |
Teema | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |