Eerikki Kaila  

Koneellistamalla lypsykarjan hoidon työnkäyttö hallintaan

Tuotantoa laajentavilla lypsykarjatiloilla eläinten hoitotöiden koneellistaminen ja navetan toimivuus ovat tärkeitä työmäärän hallinnassa. Töiden koneellistamista ja navetan toiminnallisuutta on aina suunniteltava rakennushankkeissa, mutta myös käytössä olevan navetan koneellistamisvaihtoehdot on hyvä selvittää ja laskea mahdollisten investointien hyödyt ja kustannukset. Tavoitteeksi kannattaa asettaa toimiva ja vähätöinen navetta, jossa sekä eläimet että työntekijä viihtyvät.

Hoitotöiden koneellistamisen periaatteena on, että koneinvestoinnista aiheutuvat kustannukset saadaan investoinnin vaikutusaikana takaisin työajan säästönä ja muina hyötyinä, kuten työn kevenemisenä ja työturvallisuuden paranemisena. Investoinneista saatavien hyötyjen arvostus riippuu myös yrittäjästä, ja siksi koneellistamisen malliratkaisuja ei voi tehdä pelkästään kustannuslaskelmien perusteella.

Jo pienestäkin päivittäisestä ajansäästöstä kertyy vuodessa paljon aikaa, 15 minuuttia päivittäin on vuodessa yli 90 tuntia. Tällainen työajan säästö vaatisi kasvinviljelytöissä melko suuret koneinvestoinnit. Koneellistamisella saavutettu työajan säästö rutiinitöissä lisää tuotannon suunnitteluun ja eläinten tarkkailuun käytettävissä olevaa aikaa.

Lypsykarjan hoidon tärkeimmät ja samalla kenties vaikeimmat koneellistamiskohteet ovat lypsy ja ruokinta. Näihin töihin kuluu 70-80 % päivittäisestä työajasta. Lypsylaitteelta vaadittava kapasiteetti määräytyy pitkälti eläinmäärän mukaan, mutta monista eri vaihtoehdoista on päätettävä, minkä tyyppisen lypsylaitteiston ja millä varusteilla tilalleen hankkii. Myös 

ruokinnassa lukuisat eri menetelmät ja konevaihtoehdot vaikeuttavat tilan olosuhteisiin parhaimman ratkaisun löytämistä.

Työtehoseurassa on selvitetty lypsykarjan päivittäisten hoitotöiden työnkäyttöä ja kustannuksia eri kokoisissa karjoissa. Tutkimuksessa tarkasteltiin koneellistamisella saavutettavia työajan säästöjä ja koneellistamisen kustannuksia. Koneellistamisen taloudellisuutta selvitettiin vertailemalla vaihtoehtoisten menetelmien työ- ja konekustannuksia.

Lypsy tärkein koneellistamiskohde

Lypsyn osuus päivittäisten lypsykarjanhoidon työnmenekistä on 40-60 %. Lypsyn työnmenekki kasvaa melko suoraviivaisesti eläinmäärän kasvaessa, mutta kapasiteettia lisäämällä lypsyn työnmenekki pystytään pitämään kurissa. Lypsykapasiteetin lisääminen ei yleensä ole helppoa. Pihatossa voidaan selvitä lypsyaseman laajennuksella. Lypsyaseman automaattisesti ohjatut portit ja lypsinten irroittimet helpottavat ja jouduttavat lypsytyötä, mutta työajan säästö jää usein pieneksi. Parsinavetassa lypsyä pystytään helpottamaan asentamalla lypsykiskot sekä hankkimalla lypsimiin irroittimet, mutta niiden vaikutus lypsyn työnmenekkiin on vähäinen.

Lypsylaitteiston kapasiteetti ei vielä kerro lypsyn todellista työnmenekkiä. Lehmien ominaisuudet, navetan kulkureittien suunnittelu ja hoitajan työmenetelmät lopulta ratkaisevat lypsytyön sujuvuuden. Ruotsalaisissa tutkimuksissa kalanruoto- ja tandem-lypsyasemien käytännön kapasiteetti on ollut alle 90 % laitevalmistajien ilmoittamasta kapasiteetista. Kun huomioon otettiin lypsyn aloitus- ja lopetustyöt, oli asemien todellinen kapasiteetti vain 60-68 % teoreettisesta kapasiteetista.

Ruokinnan koneellistamiseen lukuisia vaihtoehtoja

Ruokintatyöt voidaan automatisoida hyvin pitkälle, jolloin ruokinnan kokonaistyönmenekki riippuu hyvin vähän eläinmäärästä. Käsityönä ruokintatöihin kuluu kolmannes työajasta, kun pitkälle koneellistetussa navetassa niiden osuus on alle 15 %.

Säilörehuruokinta on navettatöistä fyysisesti rasittavin. Kun rehua jaetaan 30-40 kiloa lehmää kohti päivässä, joudutaan jo 20 lehmän ruokinnassa siirtämään 600-800 kilon rehukuorma päivittäin. Säilörehun käsittelyyn on olemassa lukuisia eri konevaihtoehtoja. Talikon ja työnnettävän vaunun korvaaminen rehuleikkurilla säilörehun irrotuksessa säästää työaikaa jo 20 lehmän karjassa noin puoli tuntia vuorokaudessa. Säilörehutornin automaattinen täyttöpurkain on suuren tehonsa ja pienen työvoiman tarpeen ansiosta hyvä vaihtoehto suurissa yksiköissä, joissa on vähän työvoimaa käytettävissä. Pyöröpaalin koneellista jakoa varten markkinoilla on paalisilppureita ja purkupöytiä, joilla rehu jaetaan eläimille.

Säilörehun jakoa voidaan koneellistaa mm. rehunjakovaunulla, tai automatisoida kokonaan säilörehuautomaatilla. Jos säilörehuautomaatti täytetään täyttöpurkaimella tai lastauspöydällä, ihmistyötä tarvitaan lähinnä vain valvontaan. Ketjuruokintapöytä ja mattoruokkija jakavat säilörehun eläimille automaattisesti, kunhan niissä on toimiva täyttölaite. Säilörehun jaon koneellistaminen käsityömenetelmästä ajettavaan moottoroituun jakovaunuun säästää työaikaa 35 lehmän karjan ruokinnassa noin puoli tuntia vuorokaudessa. Ajettavan jakovaunun korvaaminen automaatilla lisää ajansäästöä vain viidenneksen edellisestä.

Säilörehun jako kannattaa kustannustarkastelun perusteella koneellistaa yli 30 lehmän yksiköissä. Ajettava säilörehun jakovaunu on kustannuksiltaan edullisin menetelmä 30-60 lehmän karjakokoluokassa. Jakovaunuja on sekä sähkö- että polttomoottorikäyttöisiä. Tilaa ne tarvitsevat noin puolitoista metriä. Hieman enemmän tilaa vaativat ajettavat pienkuormaimet, joiden hankintahinta on korkeampi kuin jakovaunujen, mutta käyttökohteita on huomattavasti enemmän. Automatisoitu säilörehun jako on edullisin menetelmä yli 60 lehmän karjoissa.

Väkirehuruokinnan koneellistamisen hyödyt moninaiset

Väkirehuruokinnan automatisointi vähentää päivittäisen työnmenekin alle puoleen käsityömenetelmään verrattuna. Alle 30 lehmän karjan ruokinnassa työajan säästö on melko pieni. Yli 30 lehmän karjojen ruokinnassa menetelmien välinen työnmenekkiero suurenee, sillä karjakoon kasvu ei automatisoidussa ruokinnassa lisää kokonaistyönmenekkiä läheskään yhtä paljon kuin käsityössä. Väkirehuruokinnan automatisointi on työ- ja konekustannuksiltaan kannattavaa yli 30 lehmän ruokinnassa. Väkirehuruokinnan koneellistaminen kustannussäästö on alle puolet säilörehuruokinnan koneellistamisella saavutettavasta kustannussäästöstä.

Väkirehuruokinta samoin kuin vasikoiden juotto automatisoidaan käytännössä usein muista syistä kuin työajan säästämiseksi. Ruokinnan automatisointi lisää ruokinnan tarkkuutta, jolloin rehun hyötysuhde paranee. Väkirehu on helppo jakaa ruokinta-automaatista yksilöllisesti tuotoksen mukaan ja samalla rehunkulutuksen seuranta helpottuu. Väkirehuruokinnan automatisointi myös vähentää työntekijän altistumista rehupölyille.

Seosrehuruokinta helpottaa ja nopeuttaa ruokintaa

Yleisin menetelmä seosrehuruokintaan on traktoriin kiinnitettävä apevaunu, joka täytetään etukuormaimella. Rehukomponentit voidaan sekoittaa myös kiinteässä sekoittimessa, josta valmis rehuseos siirretään ruokintapaikalle ja jaetaan eläimille itsekulkevalla jakovaunulla, kiskoruokkijalla, ketjuruokintapöydällä tai mattoruokkijalla. Seosrehun valmistus ja jako eläimille voidaan automatisoida, jolloin ihmistyötä tarvitaan vain rehuvarastojen täyttöön ja laitteen toiminnan tarkkailuun. Seosrehuruokinnan kokonaistyönmenekki riippuu merkittävästi valmistettavien rehuseosten määrästä. Yleensä lihakarjatilalla pärjätään yhdellä ja lypsykarjatilalla kahdella rehuseoksella.

Seosrehuruokinnan suurimmat edut erillisruokintaan verrattuna ovat ruokintatyön helpottuminen ja nopeutuminen. Seosrehuruokinnan edut korostuvat suurissa yksiköissä. Pienessäkin karjoissa rehun valmistamiseen ja jakoon kuluu apevaunulla noin puoli tuntia, toisaalta 80 lehmän karjan ruokintaan kuluu aikaa vain tunti. Seosrehuruokinta on kustannuksiltaan varteen otettava vaihtoehto lypsykarjan ruokintaan yli 50 lehmän tiloilla. Apevaunun korkean hankintahinnan vuoksi yksikkökustannukset ovat pienissä yksiköissä korkeat. Seosrehuruokinnan taloudellisuus muihin ruokintamenetelmiin verrattuna paranee huomattavasti yksikkökoon kasvaessa. Seosrehuruokinta ei kuitenkaan ole automatisoitua tavanomaista ruokintaa merkittävästi edullisempi vielä 80 lehmän yksikössä.

Tässä esitetyt ruokintamenetelmien kustannusvertailut ovat lähinnä suuntaa antavia, sillä tilakohtaiset tekijät lopulta ratkaisevat vaihtoehtoisten menetelmien taloudellisuuden. Esimerkiksi ihmistyön tuntihinta vaikuttaa huomattavasti menetelmien keskinäiseen edullisuuteen. Taloudellisten tekijöiden lisäksi työn kevenemiseen ja työturvallisuuteen liittyvät näkökohdat on otettava huomioon konevalintoja tehtäessä.

Kirjoittaja toimii tutkijana Työtehoseurassa.