Jouni Pitkäranta  

Maitotilaa voi kehittää
myös tuotantoa laajentamatta

Minkälainen on suomalainen maitotila tulevaisuudessa? Keskustelua on käyty enimmäkseen lehmämäärästä ja teknisistä ratkaisuista sekä miten viljelijäpariskunta pystyy tämän yksikön itse hoitamaan. Perheviljelmästä on siis puhuttu ja siihen on pyritty. Käsitys viljelijäpariskunnan hoitamasta maksimilehmämäärästä on vuosi vuodelta hivuttautunut ylöspäin. Kun vuonna 1996 puhuttiin perheviljelmästä, puhuttiin 25-30 lehmästä, nyt vuonna 2002 puhutaan jo 50-60 lehmästä.

Yrityksen kehittäminen yksikkökokoa kasvattamalla on vaativaa, se on luultavasti kaikkein vaikein tapa kehittää maitotilaa samalla halliten työmäärää.

Osa suomalaisista maitotiloista lähtee ja on jo lähtenyt kasvun tielle pyrkimyksenä lisätä lehmämäärää hyvinkin huomattavasti. Näillä tiloilla työtä ei enää tehdä omin voimin, vaan se perustuu tilojen väliseen yhteistoimintaan, ulkopuoliseen työvoimaan sekä teknologian ja oikeiden ja tarkkaan harkittujen työmenetelmien käyttöön. Näiden tilojen lehmämäärä on tulevaisuudessa keskimäärin 60 - 120 lehmää, jopa enemmän. Tämä kehittämistapa vaatii pitkäjänteisyyttä, strategista suunnittelua ja myöskin huomattavia pääomia.

Jatkuva laajentaminen on vain yksi tie. Toinen vaihtoehto on vähemmän sitovampi, lyhytjänteisempi, riskittömämpi ja pienempiä pääomia vaativa kehittämistapa. Siinä ei niinkään pyritä tuotannon lisäämiseen, vaan tuotannon tehokkuus haetaan työmäärän ja kustannusten hallinnasta. Olemassa olevat resurssit ovat pääoma, jota hyödynnetään. Käytettävissä oleva pelto ja rakennukset hyödynnetään tarkoin. Eläimistä saatavaa tuottoa pyritään lisäämään mm. niiden hyvinvointia parantamalla. Tulotasotavoite voi viljelijäpariskunnalla olla pienempi ja muutenkin panostus voi olla yleiseen elämän laatuun. Lehmämäärä lienee näillä tiloilla keskimäärin 20 - 30, maksimissaan 35. On huomattava, että tuotettava maitomäärä voi, "pienuudesta huolimatta" tämän kokoisella tilalla olla 150 000 - 300 000 litraa.

Eläimiin kannattaa panostaa

Millä tavalla resursseja sitten rakennusten kannalta voisi hyödyntää ja kustannussäästöjä saada? Jos olemassa oleva lypsykarjarakennus on kohtuullisessa kunnossa ja se on kooltaan riittävä, voi pelkkä peruskorjaus olla järkevää. Investoinnit esimerkiksi navetan ilmanvaihtoon ja parsimattoihin voivat hyvinkin nopeasti maksaa itsensä takaisin lisääntyneenä tuotoksena ja vähentyneenä eläinten sairasteluna. Lisäksi vasikkatilojen uudistamisella voidaan parantaa lypsylehmän elämän ensimmäisiä viikkoja ja kuukausia. Terve lapsuus on hyvän lypsylehmän yksi perusedellytys. Poikimakarsina parsinavetassa on myös hyvä investointi.

Parsinavettaan yhdistetty jaloittelutarha voi olla yksi tapa lisätä eläinten liikkumista, varsinkin jos laiduntaminen ei ole mahdollista. Jos jaloittelutarhaan lisää yksinkertaisen ruokintakatoksen, voi esimerkiksi niittorehun jakaa koneellisesti suoraan vaunusta tarhaan. Tämä on hyvä asia jos ruokintapöydälle ei varsinaisessa navetassa rehukärryillä pääse. Tällaisesta tarhasta ei olekaan enää pitkä matka lehmien "kesänavettaan" ts. kesäaikana vain lypsy tapahtuu parsinavetassa.

Parsinavetan työtuntien määrää voidaan vähentää investoimalla esimerkiksi edullisiin väkirehuruokkijoihin sekä säilörehun jakolaitteisiin, pienkuormaajaan tai yksinkertaiseen jakovaunuun. Yleisesti tällaisen lehmäpaikkoja lisäämättömän peruskorjauksen kustannustaso voisi olla noin 10 000 - 30 000 euroa (60 000 - 180 000 mk).

Pienet laajennukset kannattavia

Jos lypsykarjarakennus on kohtuullisessa kunnossa, mutta pieni, voi laajennus olla järkevää. Tämä voi olla esimerkiksi lämpimän osan muuttaminen kokonaan lypsylehmille, jolloin nuorikarjalle rakennetaan esimerkiksi erillinen kylmäpihatto. Tämän ratkaisun heikkoutena voi olla työmäärän lisääntyminen kahden navetan vuoksi sekä eläinten valvonnan heikkeneminen. Siksi ratkaisua on mietittävä huolellisesti. Kylmäpihatto itsessään oikein toteutettuna ja ennen kaikkea hyvin hoidettuna tarjoaa erittäin hyvän elinympäristön eläimille.

Uudet nuorikarjatilat voidaan rakentaa myös parsinavetan jatkoksi. Tällöin esimerkiksi rehunjaossa ja lannanpoistossa voidaan hyödyntää parsinavetan laitteita. Eläinsuojelulain määräykset nuorten eläinten parteen kytkemisestä on muistettava. Ritiläpalkkikarsina ei ole hyvä lehmävasikan kasvatuspaikka. Uudet nuorikarjatilat pihattotyyppisenä lämpimän navetan yhteydessä voisivatkin olla uusi ajattelumalli. Kustannustaso lisättäessä muutamia parsipaikkoja ja peruskorjattaessa vanhaa voisi olla noin 30 000 - 100 000 euroa (180 000 - 600 000 mk).

Helpotusta lypsyyn

Lypsytyö on suuri osa navettatöitä. Siihen investointi sekä työn säästön että maidon laadun kannalta kohtuullisessa määrin on järkevää. Laatumaitoa tuotettaessa ei laitteisto saa olla "heikko lenkki". Tänä päivänä parsinavetan lypsytyötä helpottavaa tekniikkaa on hyvin saatavilla. On kuitenkin muistettava, että täysin varusteltu putkilypsyjärjestelmä irrottimineen ja lypsykiskoineen vastaa kustannuksiltaan kohtuullista lypsyaseman laitteistoa.

Lypsyaseman rakentaminen parsinavettaan voi kuulostaa hienolta ja edulliselta vaihtoehdolta. Joissain tapauksissa ratkaisu toimii, mutta ongelma on eläinten liikkuminen navetassa, jossa ei ole siihen erikseen varattuja käytäviä. Aseman sijoittelu on vaikeaa hyvän eläinliikenteen aikaansaamiseksi, eläinten lukitus parsiin aiheuttaa usein muutostarpeita kalusteissa ja työtä yleensä kiinni olevien eläinten liikuttelussakin on. Navettahygienia voi kärsiä, kun hyvin usein ruokinta- ja eläinliikenne risteävät.

Pihatto pienelle karjalle

Missä tilanteessa sitten makuuparsipihatto noin 30 lehmälle voisi tulla kyseeseen? Näkisin pihaton vaihtoehtona silloin, kun nykyisen navetan eläintiloja ei voida hyödyntää toimivasti tai kun olemassa olevaan navettaan joudutaan tekemään suurehkoja rakenteellisia muutoksia mm. lattia- ja kattorakenteita muuttamalla. Vanhaan navettaan voidaan lähes aina pienin kustannuksin sijoittaa vasikka- ja poikimatiloja sekä mahdollisesti osa nuorikarjasta. Jos maitohuonetta voidaan hyödyntää, ei laajennettavaan pihatto-osaan tarvitse tehdä kuin tilat lehmille ja hiehoille sekä lypsyasema. Pihatto voi noin 30 lehmän kokoluokassa olla hyvin yksinkertainen, eikä se kalustukseltaan ole sen kalliimpi kuin parsinavetta. Ruokinta voidaan hoitaa yhdellä tai kahdella ruokintakioskilla ja rehu voidaan tuoda pöydälle joko pienkuormaajalla tai rehunjakovaunulla.

Pienessä pihatossa voidaan oikeisiin asioihin panostamalla päästä merkittäviin työsäästöihin. Lypsyaseman ei tarvitse olla kallis ollakseen tehokas. Esimerkiksi ns. keskiputkiasennuksella varustetulla 2x5 kalanruotoasemalla (5 lypsy-yksikköä) 30 lehmää lypsetään tunnissa. Tällaisella asemalla edes lypsimen irrottimet eivät ole välttämättömiä. Kokonaiskustannuksena eristetty lämmin pihatto edellä kuvattuna laajennuksena varusteineen ja lypsyasemineen voisi olla noin 100 000 - 150 000 euroa (600 000 - 890 000 mk). Jos makuuhalli on eristämätön, tällöin kustannustaso on noin 20 000 - 30 000 euroa (120 000 - 180 000 mk) pienempi.

Ei kahta samanlaista tilaa

Edellä kuvatut esimerkit ja kustannukset ovat hyvin teoreettisia, asiat on mietittävä tilakohtaisesti. Jokaisella tilalla on omat erilaiset resurssinsa ja lähtökohtansa. Oleellista on se, että tietää ainakin pääpiirteittäin tilan kehittämisen strategian ja tekee investointipäätökset sen mukaisesti. Järkevät valinnat rakentamisessa ovat osa pienemmän tilan kilpailukykyä. Isosti investoivat tilat maksavat siitä, että investoivat isosti. Suomalaisessa maidontuotannossa on tulevaisuudessakin tilaa sekä isoille että pienille tiloille.

Kirjoittaja on arkkitehti yo. ja navettasuunnittelija.