|
Eurooppalainen
maidontuotanto ei täytä Kansainvälinen tutkimusverkosto on kerännyt juuri julkaistuun IFCN:n raporttiin maidontuotannon kannattavuustietoja 33 maasta yhteensä 102:ta kullekin maalle tyypilliseltä maitotilalta. Raportin tiedot ovat vuodelta 2004 ja ne ovat yksittäisten tilojen todellisia tuloksia, eivät tilastollisia lukuja. Suomen maidontuotantoa edustavilla tyyppitiloilla on 24, 44 ja 60 lehmää.
Raportista käy ilmi, että vain harvojen eurooppalaisten maidontuottajayrittäjien työlle ja oman pääoman korolle asetetut vaatimukset toteutuvat, vaikka eurooppalainen eläinaines on korkeatuottoista, tuotannon tehokkuus huippuunsa viritettyä ja maailman eniten tuettua. Sen sijaan Aasian maiden muutaman lehmän karjoista yksinkertaisin työmenetelmin saatu tuotto kattaa hyvinkin kustannukset, pääoma ja työ mukaan lukien. Osassa uusia EU:n jäsenmaita, Pohjois- ja Etelä-Amerikassa sekä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa lypsykarjatilan tulos jättää tiloille jopa yrittäjävoittoa.
Maidontuotannon tuottoja ja kustannuksia esittelevässä yhteenvedossa kiinnittyy huomio kokonaiskustannusten valtavaan haarukkaan. Muuttuvista kustannuksista, poistoista sekä oman työn tuntipalkan ja oman pääoman korkovaatimuksista koostuva kustannus on alhaisimmassa ryhmässä alle 18 USD/100 kg maitoa. Tähän ryhmään kuuluu mm. puolalaisia, pakistanilaisia, brasilialaisia ja australialaisia tiloja. Seuraavissa ryhmissä (18-23 sekä 23 - 30 USD/100 kg) on tiloja Ukrainasta, Intiasta, Uudesta-Seelannista, USA:sta, sekä useista EU-maista. Korkeimmat tuotantokustannukset, yli 37 USD/100 kg maitoa, ovat pohjois- ja keskieurooppalaisilla sekä kanadalaisilla tiloilla.
Olemme saaneet nauttia kasvuolosuhteiltaan hyvästä vuodesta, mikä viljelyn perustekijänä vahvistaa uskoa maatalouden menestymismahdollisuuksiin ja antaa rohkeutta kohdata tuntematon tulevaisuus. EEVA BROFELDT
|
| |
Tekstit 8/05 | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |