Valio-konsernin liikevaihto tammi-elokuulta 2005 laski 3 prosenttia verrattuna edellisen vuoden kahdeksaan ensimmäiseen kuukauteen. Kotimaan liikevaihto laski 5 prosenttia ja ulkomaan liikevaihto kasvoi prosentin.
Kotimaan liikevaihtoa laski jäätelöliiketoiminnan myynti. Ravintorasvojen kotimaan myynti laski ja nestemäisten maitovalmisteiden myynti puolestaan kasvoi.
Vienti Suomesta pieneni prosentin. Juustojen vienti kasvoi ja jauheiden vienti väheni.
Tytäryhtiöiden liikevaihto kasvoi 13 prosenttia. Virossa ja Venäjällä toimivat tytäryhtiöt lisäsivät liikevaihtoaan eniten. Viennin osuus Valion kotimaan maitomäärästä oli 37 prosenttia, kun se vuotta aikaisemmin oli 39 prosenttia.
Tammi-elokuun liikevoitto ja tulos ennen satunnaisia eriä olivat 10 miljoonaa euroa suurempia kuin edellisenä vuonna. Tuloksen kasvu ei riitä kompensoimaan jo 2004 tehtyä alennusta maidon ostohintaan.
Valio vastaanotti maitoa omistajaosuuskunniltaan tammielokuussa 3 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Valion hankintaosuus kasvoi 85 prosenttiin (82 prosenttia vuonna 2004). Kasvu aiheutui pääosin Osuuskunta Milkan tuottajien liittymisestä Valio-ryhmään.
Konsernin rahoitusasema oli hyvä ja omavaraisuus parani edellisenä vuonna toteutettujen liiketoimintakauppojen johdosta.