Numero 7/2004,  3. marraskuuta


Valiolle maitoa myyvät omistajaosuus-
kunnat kokoontuivat jokasyksyiseen Valiokokoukseen. Valion johdon katsaukset tuloskehitykseen ja tulevaisuuden näkymiin sekä ilmoitus maidon ostohinnan 
laskemisesta saivat kokouksen keskustelemaan vilkkaasti maitotilojen pärjäämisestä tulevaisuudessa. 
Kuva Seppo Haavisto


Valion palautuva pakkausmateriaali
-järjestelmä palkittiin PacTec-ELKO
-messuilla.
Valkoiset ja siniset kuljetuslaatikot pinotaan pyörillä kulkeviin alusvaunuihin, jotka siirtyvät kevyesti jakeluautoon ja edelleen kaupan varastoon.

S i s ä l t ö

Talouden ja laadun tasoa
Valio pysyy meijerien kansainvälisessä kärkikaartissa, vaikka joutuikin laskemaan maidon ostohintaa,  päätoimittaja muistuttaa.
   Myös maidon huippulaatu ja puhtaus siivittävät Valiosta menestystä. Osoitus laadusta on Green Food -merkin tavoittelu Kiinan markkinoilla.

Eläintaudit ahtaalle
Kotieläintuotteita jalostavien yritysten perustama Eläintautien torjuntayhdistys on kymmenen vuotta tehnyt työtä eläinten terveyden, rehujen ja tuotteiden laadun puolesta. Valion alkutuotantopäällikön mukaan erinomaisesti onnistunut ETT taltuttaa nyt nautojen pälvisilsaa ja tarttuvia sorkkatauteja.

Raha puhutti Valiokokouksessa
Valio jää tänä vuonna budjetistaan. Sen heijastukset maidontuottajille ja osuuskunnille nousivat keskeisiksi puheenaiheiksi Valiokokouksessa lokakuussa.
   Tuotekehittäjät lupaavat maidosta tulevan vielä paljon uusia terveys- ja ravitsemustuotteita. Juuri lisäarvotuotteet ovat Valion valtteja kilpailussa.

Tulos heikkeni kesällä
Valion tulos alkoi heiketä alkukesästä EU:n laajennuttua. Tuloskatsaus tammi-elokuulta kertoo liikevaihdon kasvaneen, mutta tuloksen pienentyneen 21 miljoonaa euroa viime vuoden vertailukauden tuloksesta.
  Jäätelöön ja lastenruokaan liittyvien liiketoimintojen myynti tapahtui katsauskauden jälkeen.

Veijo Meriläinen EDAn puheenjohtajaksi
Euroopan meijeriteollisuudella on kovia haasteita. Kahtena tulevana vuotena niitä ratkoo EU-maiden meijerien kattojärjestön EDAn puheenjohtajaksi valittu Valion vientijohtaja Veijo Meriläinen.

Valion pakkaussysteemi palkittiin
Valion sinisten ja valkoisten kuljetuslaatikoiden edut on huomattu. PacTec EKO -messuilla palautuva pakkausjärjestelmä sai innovaatiopalkinnon.

Green Food -firmaksi Kiinassa
Valiosta saattaa tulla Kiinassa kolmas ulkomainen yritys, jolla on maatalouden kestävää kehitystä ja elintarvikkeiden laatua edistävä Green Food -merkki.


Valioristeily starttaa helmikuun 2. päivänä Helsingistä. Koko laiva on varattu valiolaisille maidontuottajille. Risteilyohjelmassa on luvassa hyvää ruokaa, tasokasta viihdettä ja tuoretta tietoa yhteisen Valioryhmämme toiminnasta.
Tuottajaperheet risteilylle
M/s Romantika on varattu valiolaisen väen 22 tunnin risteilyyn 2.-3. helmikuuta 2005. Tervetulleita ovat kaikki Valioryhmän osuuskuntien omistajajäsenet perheineen.
   Laivalla on aikaa vaihtaa kuulumisia samalla kun nauttii hyvästä ruoasta ja ohjelmasta. Laivalle on viritetty "Hyvää alusta alkaen - seuraavatkin 100 vuotta" -näyttely. Siellä myös pääsee suoraan vuorovaikutukseen Valion ja osuuskuntien hallinnon ja toimihenkiöiden kanssa.
   Risteilytiedot voi lukea ja varaukset tehdä Suomen Matkatoimiston kotisivuilla.

Jalostus ja markkinointi    


Kuva Johanna Sorila

Alma ja Atleet menestyvät
Kun eestiläisten ansiot lisääntyvät, pystyy myös Valio Eestin omistama Laeva Mejeri lisäämään valttituotteidensa kuten rahkaherkkujen ja Gefiluksen osuutta tuotannosta. Viennin laajentaminen Baltian ulkopuolelle kiinnostaa.
   Võru Juustin tekniikkaa kehitetään, sillä yritys aikoo parmesaanilla valloittaa ostajia Keski-Euroopasta.
   Valio Eestin Laeva meijeri sijaitsee Tartto-Tallinna -valtatien varressa. Meijerin mainospylväs (kuva) on sijoitettu aivan valtatien tuntumaan.

Maidon laatu   
 ja eläinten terveys   

 

Ammattitietoa maidosta ja eläimistä
Maito ja Me -lehden 7/2004 Maidon laatu ja eläinten terveys -liite sisältää uusia laatuasioita - muun muassa selostuksen osuuskuntien toimintajärjestelmästä.
   Liitesivuilta voi lukea uusia tutkimustuloksia sekä neuvojien, tuottajien ja tutkijoiden vihjeitä maidontuotantoon.

Eläinlääkärin palsta   

Kummallinen kuume vasikalla
Vasikka menetti ruokahalunsa ja virkeytensä. Sen lämpö nousi.
   Maito ja Me -lehden eläinlääkäri päättelee, että oireet viittaavat napatulehdukseen. Sitä voi ehkäistä antamalla vasikalle riittävästi ternimaitoa ja puhtailla poikimaoloilla. Tulehdus alkaa pian poikimisen jälkeen.

Lystikki   

Lystikin navetan nurkilla luikkii outoja vieraita

Navetan nimipäivät   

Minkä lehmän nimipäivä on tänään?
 

 alkuun Maito ja Me | Toimitus | Edelliset numerot