|
Kesäluonnon kauhistuksetVietin viikonlopun urheiluopistolla 7 - 14 -vuotiaiden helsinkiläisten urheilujunnujen leirillä. Olimme luonnon keskellä ja suurimman osan ajasta ulkosalla. Ihmetellen jouduin toteamaan, miten kaukana arkisesta luonnosta nykyinen kaupunkilaisnuoriso onkaan. Saattaa olla maalla asuvien nuorten tilanne samanlainen, en tiedä, kun en heitä koskaan tällaisissa testiolosuhteissa tapaa. Meidän leirinuoremme ovat kuitenkin niitä, jotka liikkuvat ja urheilevat ulkona sekä talvella että kesällä. Mutta onhan se hämmästyttävää, että urheiluopiston vajaan sadan neliön kloorille haiseva, ikkunattomassa kellarihuoneessa oleva uima-allas oli näille mieluisempi uimapaikka kuin yli 20-asteinen puhdasvetinen järvi. Järvessä pelättiin olevan iilimatoja ja kaloja ja kaiken lisäksi pinnalla kellui ällöä siitepölyä ja pohja oli limainen. Siis normaalia kesäistä meininkiä! Metsävaelluksella hyökkäsivät kimppuun ensin ampiaiset, joita en oikeasti havainnut ainoatakaan, kärpäset ne siellä vain surisivat. Sitten tuli hyttysten armeija, niitä kyllä olikin riesaksi asti, kuten lämpimänä kesäpäivänä metsässä tapaakin olla. Nuorimmat olivat kauhuissaan, kun metsälammen rannalla lenteli isoja sudenkorentoja. Osa leiriläisistä tunsi olonsa mukavimmaksi ja turvallisimmaksi, kun pääsi sisätiloihin katselemaan televisiota. Vain nuristen he hyväksyivät vetäjien vetoomuksen television katselumahdollisuuksista kotona ja leirillä tarjolla olevista toisenlaisista kokemuksista. Hyvää alusta alkaen Mitäpä tällä ihmettelyllä on tekemistä maidon kanssa? Halusin kertoa siitä siksi, että minua rupesi mietityttämään Valion ja kuluttajien välisen viestinnän mahdollinen ristiriita. Millaisia pitäisikään olla meiltä lähtevien viestien, jotta sekä maitovalmisteiden kuluttajat että me tuotantoketjussa mukana olevat voisimme kokea ne samalla tavalla positiivisina. Mehän haluamme viestittää, että Valiomaito ja sen myötä kaikki Valio brandin tuotteet tulevat suomalaisesta luonnosta ja ovat muun muassa tästä syystä laadukkaita ja turvallisia. Onko tämä luontolähtöisyys hyvä vai huono viesti sellaiselle kuluttajalle, joka kuvittelee luonnon olevan mainospaloissa kuvatun kaltaista, pelkkää kaunista ja hyvää? Ja joka joutuessaan luonnon keskelle toteaakin sen aika epämukavaksi paikaksi, ainakin steriiliin kaupunkiympäristöön verrattuna. Maidontuottajat elävät keskellä luontoa ja luonnon ehdoilla. Epämiellyttävienkin ilmiöiden kanssa on opittava elämään ja ne hyväksymään, muuten ei maatalouden harjoittamisesta tule mitään. Sitä mukaa, kun maaseudulta kaupunkeihin ja taajamiin muuttaneiden kolmas sukupolvi varttuu, katoaa myös yhteys ja tuntuma "oikeaan luontoon" ja luontokäsitykset ovat peräisin television ohjelmista, mainoksista, vapaa-ajan keskuksista ja lomakylistä. Kuvaa täydentävät vielä lomakokemukset monilta ulkomaan matkoilta. Mistä tunnuslauseemme "hyvää alusta alkaen" oikeastaan viestii? Viestin lähtökohtana on positiivisen ja luotettavan kuvan aikaansaaminen. Suomalaisesta luonnosta alkavana ruokaketjuna nostamme esiin sen kauniin ja hyvän, minkä luontomme ja luonnonläheinen tuotantotapamme sisältää. Näin luomme valiolaisesta maidontuotantoketjusta nopeasti havaittavan, positiivisen näkymän. Sitä täydennämme suurella määrällä ketjun jokaisesta vaiheesta järjestelmällisesti tallennettua faktatietoa ja sillä tavoin toteutamme läpinäkyvyyden vaateen. Viikonlopun junnuleiri oli kaikista kammotuksistaan huolimatta oikein mukava ja virkistävä kokemus sekä leiriläisille että mukana olleille huoltajillekin. Kirjoittaja on |
| |
Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus |