Numero 7/2002


Sisältö

Maito ja Me

Edelliset numerot

Toimitus

Aino Murtomaa-Niskala  

Tapaamisiin Farmarissa

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kulunut kevät on Etelä-Suomessa ollut kuumin ja kuivin 40 vuoteen eli siitä saakka, kun mittauksia 1961 alettiin tehdä.

Sisämaassa on sadetta saatu sentään enemmän, mutta siellä puolestaan ankarat keväthallat tekivät tuhojaan varhaisen lämpimän kauden herättämässä luonnossa.

Tuskin koulut ehtivät sulkea ovensa, kun ensimmäisillä oli kiire säilörehun korjuuseen. Maaseudun Tulevaisuus uutisoi rehunkorjuusta jo toukokuun puolella, mitä ei mies- eikä naismuistiin ole tapahtunut.

Väistämättä alkaa tuntua siltä, että ilmaston ääri-ilmiöiden yleistyminen, lämpötilan nousu, kuivuus ja tuhoisat syysmyrskyt ovat oireita luonnonkirjojen uudesta järjestyksestä. Pitäneekö enää paikkaansa edes vanha sanonta, jonka mukaan kaikki sade ennen juhannusta sataa laariin. Näillä näkymin laarit eivät ole täyttymässä ainakaan etelässä.

Kuivuus koetteli Etelä-Suomen maidontuottajia myös muutama vuosi sitten. Nurmirehusta saatiin monin paikoin vain yksi kunnon sato. Se tarkoitti rehujen ostoa ja samalla kustannusten nousua. Sitä ei nyt kaivattaisi.

Jäätelön myynnin, kesäjuhlien järjestäjien ja lomanviettäjien kannalta auringonpaiste on tietysti tervetullutta.

Kesän ykköstapahtumaksi voi nimetä Farmari-maatalousnäyttelyn elokuun alussa Hämeenlinnassa. Maatalouden ammattiasiat ovat vallanneet näyttelyssä takaisin sitä asemaa, jota ne viime vuosikymmenellä menettivät markkinahumulle.

Neuvonnan vankka panos, jättimäiset puimurit ja traktorit, kotieläimet lempeistä lehmistä suloisiin karitsoihin tai pikkuporsaisiin ovat niitä asioita, jotka erottavat maatalousnäyttelyn sadoista muista messutapahtumista. Niitä tulevat katsomaan myös kaupunkilaiset.

Myös Valio ja osuuskunnat ovat varautuneet näyttämään Farmarissa osaamistaan sekä kuluttajille että maidontuottajille. Siitä löytyy tarkempaa tietoa tämän lehden sivuilta. Lehteen on koottu myös muita kesän menovinkkejä meijerimuseon tapahtumista juustojuhliin ja kansanmusiikkiin.

Hetken hengähdys Suomen suvessa antaa voimia. Muistakaa nauttia kesästä!

Kirjoittaja on Maito ja Me -lehden 
päätoimittaja.  

 alkuun Sisältö | Maito ja Me | Edelliset numerot | Toimitus