Rekistereissä lojuvat tiedot ovat arvottomia

Maatalouden – tai ainakin lypsykarjatalouden – tietojärjestelmien kehittämisessä on kaksi pääperiaatetta. Ensinnäkin, kun joku on kirjannut tiedon sähköiseen järjestelmään, sitä ei tarvitse toista kertaa kirjata. Kirjauksen voivat tehdä muun muassa tuottajat, neuvojat, meijeriosuuskunnat, laboratoriot, eläinlääkärit tai teurastamot.

Kirjatun tiedon, olkoon se käsin naputeltua tai vaikkapa lypsyrobotin tai laboratorion analysaattorin tuottamaa, on oltava sen muotoista, että se voidaan tallentaa yhteisiin rekistereihin ja sitä pitää pystyä siirtämään sovittujen tietojärjestelmien välillä.

Toiseksi rekistereissä olevien tietojen on oltava kaikkien niitä tarvitsevien lypsykarjatalouden osapuolten käytettävissä.

Näiden periaatteiden toteutuminen avaa erinomaiset mahdollisuudet tietojen hyödyntämiseen niin tilatasolla kuin tutkimuksessa ja neuvonnassakin. Ensin on kuitenkin kehitettävä ratkaisut ja hyvät käytännöt muutamiin ongelmakohtiin, jotka ainakin osittain johtuvat alan toimijoiden eriseuraisesta historiasta.

Tietojen laaja käyttö on mahdollista vain, jos tietojen luovuttaja, useimmiten maidontuottaja, antaa siihen valtuutuksen eli antaa nimetyille tahoille luvan päästä tutkimaan omia tietojaan ja ottamaan niitä tilastollisiin käsittelyihin.

Ratkaisu on yksinkertainen vaikkakin hieman työläs: Tuottaja allekirjoittaa paperin, johon hän on rastittamalla tai muulla tavoin nimennyt valtuuttamansa tahot. Toimijoiden pitää myös tietää, mikä taho mitäkin tietoja omistaa ja haluaako se luovuttaa niitä muiden toimijoiden käyttöön.

Tietojen keräämisestä, käsittelystä, varastoinnista ja siirroista syntyy aina kustannuksia, joten tieto ei ole ilmaista. On järkeenkäypää, että tietojen haltija haluaa tavalla tai toisella kattaa niistä syntyneet kustannukset.

Lypsykarja-alalla suuri osa toimijoista käyttää Maatalouden Laskentakeskuksen tietohallintopalveluja. Se helpottaa kokonaisuuden hallintaa erityisesti teknisten ratkaisujen osalta.

Maatalouden Laskentakeskuksen rekistereihin ovat perinteisesti tallentaneet datansa muun muassa lypsykarjan jalostus, keinosiemennys ja tuotosseuranta, uudempia asiakkaita ovat eläinten terveydenhuoltopalvelua varten kehitettävät tietojärjestelmät Naseva ja Sikava.

Terveydenhuollossa tavoitteena on myös eläinten hoito- ja lääkintätietojen tallennus kertakirjausperiaatteella sekä tietojen hyödyntäminen ketjuinformaatiossa ja tiloilla.

Rekistereissä käyttämättömänä seisova raakadata sellaisenaan on arvotonta. Arvoa syntyy vasta, kun tiedot on jalostettu käyttökelpoiseen muotoon. Jonkinlaista tiedon jalostamista on tietojen raporteiksi järjesteleminenkin.

Mutta syvyyttä ja laajuutta tietojen käyttökelpoisuuteen syntyy vasta, kun raakadatasta kiteytetään tilastollisten käsittelyjen ja usein monimutkaisten laskentamallien avulla konkreettisia, toimintaa ohjaavia lukuja.

Tiedon jatkojalostamisen taso kuvaa myös alan toimijoiden asiantuntemusta ja osaamista. Reaalimaailmassa todennettujen tapahtumien ja sähköisten tietojärjestelmien tarjoamien keinojen tuloksekas yhdistäminen edellyttää rautaista ammattitaitoa kummallakin osa-alueella.

Tätä pitkälle vietyä biologisen tiedon ja bittimaailman liittoa edustaa puolisen vuotta sitten aloitettu ja kokonaiskestoltaan kolmivuotinen lypsykarjan suunnittelu- ja ohjausjärjestelmähanke KarjaKompassi. Sen ensimmäisessä vaiheessa syntyy uusi lypsykarjan ruokinnansuunnittelujärjestelmä maitotilojen käyttöön..

Kirjoittaja on Valion alkutuotantojohtaja.